Huomioi, että tämä on sivu 326 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuvassa bändin logo
Hateformin maailmanvalloitus alkaa Skandinaviasta ja Japanista! Sitten Hateformin (www.hateform.net) alkuvuoden "Dominance"-debyytin julkaisun on otettu isoja askeleita. Jakeludiili Skandinavian ja Baltian maiden osalta sai juuri viimeiset puumerkit alleen, ja "Dominance"-albumia aletaan puskea Suomen ulkopuolelle Playground Music Scandinavian toimesta vielä alkukesän aikana. Skandinavian ja Baltian lisäksi Playground tulee jatkossa hoitamaan myös levyn jakelua ja lisensointia muissa Euroopan maissa.
Samaan aikaan toisaalla: "Dominance" pasahtaa kauppoihin myös Japanissa vielä tulevan kesän mittaan. Soundholic, jonka jakelussa ovat olleet muun muassa Krisiun, Scar Symmetry, Deicide ja Trivium, tarttui syöttiin ja linsenssidiili Hateformin debyytin julkaisusta on jo valmiina. Myös hullut japanilaiset pääsevät siis piakkoin dominoiduiksi.
Black metallin kantaisä Venom (www.venomslegions.com) lienee lykännyt uuden "Hell"-nimisen albuminsa julkaisuhetkeä muutamilla päivillä. Albumin oli tarkoitus tulla esiin kuluvan kuukauden 26. päivä täällä Euroopassa ja päivää myöhemmin Yhdysvalloissa, mutta nyt pitkäsoiton pariin päästään vasta kesäkuussa 9. päivä. USA:n fanikunta kokee kiekon ilmestymisen päivää myöhemmin. "Hell" tulee ilmestymään CD-version lisäksi myös Universal Recordsin kautta vinyylipainoksena. LP-versio ilmestyy tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kaksi viikkoa myöhemmin kuin CD, josta aiotaan tehdä normipainoksen lisäksi myös rajoitettu jewelcase-versio. Vinyylistäkin ilmestyy rajoitettu kuvavinyylipainos.
Hollantilainen thrash metal -bändi Escadron (www.escadron.net) uutisoi julkaisevansa kesäkuun 6. päivä uuden studioalbumin. Levy, jonka nimi on "Tide of the Fallen", on Textures-yhtyeessä soittavan Jochem Jacobsin miksaama ja masteroima. Escadron aikoo juhlistaa julkaisua järjestelmällä kuuntelutilaisuuden 6.6.2008 kotimaassaan ja kotikaupungissaan sijaitsevan Het Bolwerk -klubin tiloissa. Samassa tapahtumassa esiintyy The Blackest Grey, Manu Armata ja Sudden Access.
Levy ulos syksyllä
Tamperelainen melodista heavy metallia soittava Falchion (www.falcionband.com) kertoo aikovansa hönkäi korvanlehteen jos jonkinlaiseen 12. syyskuuta, kun se julkaisee uuden "Chronicles of the Death" -nimisen studioalbuminsa Massacre Recordsin kautta. Albuminsa yhtye kävi äänittämään kotikaupungissaan sijaitsevan Adamantium Studioiden tiloissa. Levy sisältää yhdeksän bisiiä, joista kertyy soittoaikaa noin 47 minuuttia. Levyn biisit masteroitiin pääkaupungin mannuilla Mika Jussilan toimesta Finnvox Studioilla.
Falchion uutisoi helmikuun toisella viikolla solmineensa maailmanlaajuisen levytyssopimuksen saksalaisen metallimusiikkiin erikoistuneen Massacre Recordsin kanssa. Tuohon aikaan yhtye arveli voivansa tuoda lättynsä esiin jo tämän vuoden kesäkuun lopussa.
Under the Northern Star — visuaalisia, performatiivisia ja musiikillisia näkökulmia metallin maailmaan. Färsaarelainen thrashmetalliyhtye SIC yksi tapahtuman pääesiintyjistä.
Eija Mäkivuotin "Tuska 2003–2007 — Meidän tarinamme" -projektin dokumentaariset näyttelyt esittävät valokuvia Tuska Open Air -metallimusiikkifestivaaleilta. Mäkivuoti tarkastelee festivaalia yhteisöllisyyden kautta ja rakentaa näin kertomusta viiden viime vuoden ajalta. Näyttelykokonaisuuteen kuuluu näyttelyn warm-up Galleria Sinnessä sekä näyttely Suomen valokuvataiteen museossa.
Suomen valokuvataiteenmuseon näyttelyn avajaisten yhteydessä Nosturissa toteutetaan yhden illan poikkitaiteellinen Under the Northern Star -festivaali. Illan pääesiintyjä on Savon sotakone Deathchain, joka koki vasta miehistövaihdoksen. SIC tuo thrashtuulahduksen läntisemmiltä leveysasteilta. Juuri uuden albuminsa julkaissut End of You, intensiivisestä esiintymisestään tunnettu modernia death/trash metallia paahtava Perfect Chaos sekä naisvokalistilla varustettu Carcosa täydentävät illan metalliannin.
<br />Kuvassa To/Die/For
Voimasointu on raskaan musiikin festari, joka yhden päivän aikana tarjoilee yleisölle bändejä metallimusiikin eri alagenreistä. Heinäkuussa ravintola Kurkiniemen lavalla nähdään mm. Turisas, To/Die/For, Kiuas, Heorot (Mäntyharju), Rainroom (Järvenpää), Antirauhanturvaaja (Jyväskylä) sekä Access Beyond (Kouvola).
Festarin juontaa televisiosta tuttu metallimaajussi Teemu Haimi. Tapahtumapaikkana on Mäntyharjun keskustassa sijaitseva ravintola Kurkiniemi ja sen piha-alue. Paikka on nimensä mukaisesti niemi, joten bändien katselun lomassa voi ihailla kesäistä järvimaisemaa. Festari on sallittu myös alaikäisille (erilliset anniskelualueet).
"Black Society" -albumin etukansi
Italialainen heavy metallia soittava Arthemis (www.arthemisweb.com) on saanut valmiiksi uuden albminsa ja tulee julkaisemaan sen heinäkuussa Scarlet Recordsin kautta täällä Euroopan alueella, mutta kiekko aiotaan saattaa japanilaisten fanien kuultavaksi jo 25. kesäkuuta Soundholicin kautta. "Black Society" -niminen studionauhoite on bändin puheiden mukaan varsinainen sekasoppa, sillä Arthemis on pyrkinyt tuomaan biiseissään hard rockin ja progemetallin vaikutteita moderniin metalliin ja ahtamaan siihen väliin vielä heavy/thrash metallia. Yhtyeen suunnitelmiin kuuluu musiikkivideon "Angels in Black" julkaiseminen netissä samalla hetkellä kuin uusi albumi näkee päivänvalon.
Debytoi heinäkuussa
Norjan Stavangerista kotoisin oleva black metal -bändi Abomino Aetas (www.abomino-aetas.net.tf), jonka asuinpitäjän naapuri on Tristania, kertoo tulevansa tuomaan debyyttialbuminsa "Sower of Death" ihmisten ilmoille tämän vuoden heinäkuussa. Levyn julkaisee Godreah Records ja Firestorm Records. Yhtye luonnehtii olevansa saman kaartin koulukuntaa kuin Mayhem, Burzum ja Thorns. Abomino Aetasin kopla loi esikoistaan edellisen vuoden toukokuusta lähtien ja toivoi tuohon aikaan saavansa julkaistua levynsä vielä saman vuoden kesällä, mutta odottamattomien ongelmien takia levy voidaan julkaista vasta heinäkuussa 2008.
Perjantaina 16.5. järjestettävä neljäs Metal over Riihimäki tarjoaa tukevan paikalliskattauksen metallia. Tapahtuman live-esiintyjiksi on valittu riihimäkeläisen metallimusiikin kestonimet Thromdarr ja Euthanausea.
Euthanausea aloitti taipaleensa vuonna 1990 ja niitti 90-luvun alussa mainetta lukuisten keikkojen ja pienjulkaisujen kautta. Yhtyeen alkuaikojen death/thrash soundiin on sekoittunut ajansaatossa hieman moniulotteisempia elementtejä, mutta yhtyeen tavaramerkkejä ovat edelleen omaperäisyys, murskaava raskaus ja metallinen energisyys.
Kakkoskitaristi erosi
Norjalainen Svein Terje Solvang ei enää pian kuulu Tristanian kokoonpanoon. Mieskitaristi päätti erota yhtyeestä aivan äskettäin, aivan yllättäen. Bändin miesvokalisti Østen Bergøyn kirjoittamassa jäähyväiskirjeessä hän kertoo, että viimeinen vuosi on ollut Tristanialle täynnä turbulenssia, kun rumpali on murjonut itseään ja naislaulajat lähteneet pakosalle. Hän uskoi ongelmien olevan jo taaksejäänyttä aikaa, mutta nyt Østen tilittää, että kun he valmistautuivat soittamaan Wave-Gotik-Treffen -goottifestivaalissa Saksan Leipzigissä, ja valmistelivat tulevaa latinalaisen-Amerikan alueelle tähdättyä kiertuetta, he kuulivat sattumalta kitaristi Svein Terje Solvangin aikeista erota bändin kokoonpanosta. Muusikon irtautuminen ryhmästä ei olisi voinut sattua pahempaan aikaan. Laulajan mukaan on liian myöhäistä lähteä hankkimaan korvaavaa kitaristia keikoille.