Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 341 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Meshuggah: "obZen"-albumi ilmaiseksi kuunneltavana.

  • Julkaistiin perjantaina 29.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1544 kertaa
  • Bändit:

Meshuggah kotoisin UmeåstaMeshuggah-bändin jäsenet seisovat sinistä taivasta vasten. Kuvakulma alhaalta ylöspäin, ruohonjuuritasosta ylöspäin, joten miehet näyttävät suurilta. Kuvassa neljä heppua, joista oikeassa laidassa näkyvällä ei ole hiuksia päässään.

Harvinaista herkkua on tarjolla Ruotsin "matikkametallia" soittavalta Meshuggah (www.meshuggah.net) nyt, kun bändi laski levitykseen Internetissä uuden "obZen"-nimeä tottelevan albuminsa. Kaikki kiekon biisit voi kuunnella laillisesti bändin virallisten MySpace-sivujen suunnalta löytyvällä musiikkisoittimella. Omituista "obZen"-nimeä kantava pitkäsoitto on seuraaja Meshuggahin vuonna 2005 julkaisemalle "Catch Thirtythree" -levylle. Uusi levy sisältää yhdeksän biisiä, joista kertyy soittoaikaa noin 55 minuutin verran. Levy ilmestyy Pohjois-Amerikassa 11. maaliskuuta ja täällä Vanhalla mantereella saman kuukauden 7. päivä.

Lue koko julkaisu…

Pain hyytyi moottoritielle — poliisi vei bussikuskin.

  • Julkaistiin torstaina 28.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1699 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa Peter TägtgrenPain-bändin keulahahmo valkoista taustaa vasten. Miehellä valkoinen paita ja solmio, pitkät hiukset ja mustat aurinkolasit.

Ruotsalaisen Pain (www.pain.cd) -bändin elämä ei nyt tunnu ottavan onnistuakseen. Yhtye on viime päivinä joutunut kokemaan pahoinpitelyjä ja lääkärireissuja, eikä sen Euroopan-kiertueesta tunnu selvittävän ehjin nahoin missään muodossa. Tällä kertaa yhtye kertoo joutuneensa joitakin tunteja sitten leiriytymään Saksan moottoritielle, kun paikalliset yli-innokkaat poliisit kävivät ottamassa bändin keikkabussin kuljettajan huostaansa. Hymy ei ole herkässä, kuten tästä tuoreesta kuvasta voi todeta.

Lue koko julkaisu…

Obtest: "Gyvybės Medis".

  • Julkaistiin torstaina 28.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 645 kertaa
  • Bändit:

Albumin kansitaideObtest-yhtyeen 'Gyvybės Medis' –albumin kansikuva, jossa näkyy suuri vihertävä puu, jonka alla kasvaa syvälle maahan pureutuneet mustat juuret. Puu on sinisen pilvisen taivaan alla. Kuva on kuin sadunomaisesti öljyvärimaalauksesta, joka on hieman ut

Liettualainen folk-henkistä black metallia soittava Obtest (www.obtest.lt) uutisoi allekirjoittaneensa levytyssopimuksen tarunomaisen Osmose Productionsin kanssa julkaistakseen sen kautta uuden "Gyvybės Medis" -nimisen studioalbuminsa. Kiekko tullaan välittämään maailmanlaajuisesti musiikkikauppoihin Osmosen kontaktiverkoston kautta 4. huhtikuuta. Kiekosta painetaan jopa kolme eri versiota, jotka ovat seuraavat:

  • Digipak (Osmose Productions)
  • Kuvavinyyli (Osmose Productions)
  • Keräilijöiden A5-kokoinen CD-kirja (Ledo Takas)

Vilniusin kaupungista käsin toimivan yhtyeen pitkäaikainen yhteistyökumppani, Ledo Takas, on varannut yksinoikeuden julkaista levyn omatoimisesti Baltian maissa.

Lue koko julkaisu…

Twiggy Oliver kaupoissa, radiossa ja keikoilla.

  • Julkaistiin torstaina 28.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 951 kertaa
  • Bändit:

Albumin kansitaide<br />Kuva: Markus SchulteTwiggy Oliverin samannimisen debyyttialbumin kansitaide, jossa näkyy valokuva kahdesta miehestä, jotka keskustelevat keskenään. Kiekon oikeassa yläkulmasa valkoisella kaunokirjoituksella lukee 'Twiggy Oliver'. Miehillä '50-luvun tyyliä muistuttavat puvut.

Omaperäistä suomenkielistä rock-musiikkia esittävän Twiggy Oliverin bändin nimeä kantava debyyttialbumi on löytänyt tällä viikolla tiensä levykauppojen valikoimiin. Rocket Recordsin julkaisema ja Kari Kalénin tuottama albumi sisältää yhteensä yksitoista persoonallista ja melodista kappaletta. Rock-tarinankerrontaa parhaimmillaan edustavat sanoitukset ovat syntyneet kaikki kulttisuosikki Paajasenakin tunnettavan Twiggy Oliverin kynästä. Sävellykset taas ovat Twiggyn ohella Lare Murtomaan ja Timo Ahosen tekemiä.

Pari viikkoa sitten radioille jaettiin maistiaiseksi levyltä kolmen biisin promosinkku. Kappaleista etenkin "Kuukävelyllä" on saanut osakseen innostuneen vastaanoton ja kiitettävästi radiosoittoa mm. SuomiPop-kanavalla. Albumin myötä Twiggy Oliver aloittaa myös keikkailun. Ensimmäiseksi yhtyeen keikkakunnon voi käydä tarkistamassa 8. maaliskuuta Turussa Kooma Night Clubilla, jossa yhtye esiintyy Cliftersin kera.

Lue koko julkaisu…

Frequency: "Compassion Denied".

  • Julkaistiin tiistaina 26.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 779 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen progressiivista metallia soittava Frequency aikoo julkaista maaliskuussa uuden "Compassion Denied" -nimisen albuminsa italialaisen Scarlet Recordsin kautta. Albuminsa yhtye kävi äänittämässä kotimaassaan Studio Megan tiloissa — samassa levyttämössä musiikkiaan on aikaisemmin työstänyt myös The Crown, Lake Of Tears ja Beseech. Uusi kiekko on ensimmäinen Frequency-albumi, jossa kuullaan laulaja Rick Altzin musisointia. Albumilla käy vierailemassa Last Horizonin laulaja Daniel Heiman, jonka ääntelyä kuullaan biisissä "Life After Hell". Yhtye tulee julkaisemaan tuoreimmasta tuotoksestaan erityisen Japanin-version, mikä julkaistaan Soundholic Recordsin kautta, joka sisältää cover-version Roxetten hittibiisistä "Listen To Your Heart". Bändi hehkuttaa uuden albumin olevan todellinen klassikko, joka vetoaa varmasti Masterplanin, Edguyn ja jopa Nocturnal Ritesin faneihin.

Lue koko julkaisu…

Pain kertoo pahoinpitelystä.

  • Julkaistiin maanantaina 25.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1765 kertaa
  • Bändit:

Metallimusiikki.net kertoi eilen sunnuntaina viime perjantaina tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa Pain (www.pain.cd) -bändin perustaja ja keulahahmo Peter Tägtgren (kitarat ja laulu), Johan Husgafvel (basso) ja David Wallin (rummut) piestiin huolellisesti Saksan Leipzigissä. Nyt yhtyeen keikkarumpalina toimiva Wallin on paljastanut tarkempia tietoja mukiloinnista. Yhtye julkaisi hiljattain blogissaan tuoreita valokuvia murjomisesta koituneista vahingoista:

Yhtye joutui perumaan lupaamansa keikan tälle illalle, sillä miehistö ei fyysisesti ole kykeneväinen soittamaan musiikkia tällä hetkellä. Tarkempia tietoja mahdollisesti muista peruuntumisista uutisoidaan tuonnempana.

Lue koko julkaisu…

Arch Enemy Tavastialle.

  • Julkaistiin maanantaina 25.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1631 kertaa
  • Bändit:

Keskimmäisenä Angela GossowPromovalokuva Arch Enemyn joukosta, johon kuuluu Angelan lisäksi neljä mustiin pukeutunutta ja pitkähiuksista miestä. Nainen nelisillään tummansinisellä matolla. Taustalla sinistä valoa. Naisella pitkät vaaleat hiukset ja musta paita sekä punaiset nahkaho

Naislaulajalla varustettua death metallia soittava Arch Enemy (www.archenemy.net) aikoo tulla esiintymään tänne Suomeen helsinkiläisen Tavastia-klubin lavalle 13. huhtikuuta kuluvana vuonna. Sen jälkeen kun orkesteri on esiintynyt Suomessa, siirtyvät yhtyeen kohortit Venäjän vastaiselle rajalle, jonka joukot ylittävät 15. huhtikuuta. Bändi tekee historiaa tekemänsä ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana keikkoja Venäjällä seuraavasti:

  • 15. huhtikuuta: Port (Pietari)
  • 16. huhtikuuta: DK Gorbunova (Moskova)

Bändi uutisoi hiljattain saaneensa kitaristi Michael Amottin naamavärkin näkymään Euroopan suurimman kitara-aiheisen Total Guitar -musiikkilehden kanteen. Michael Amott jakaa kannen yhdessä suomalaisen Children Of Bodomin remmistä tutun Alexi "Wildchild" Laihon kanssa. Kannessa näkyy myös kuva Alter Brigade -bändin kitarataituri Mark Tremontista.

Lue koko julkaisu…

Pain-bändin jäsenet piestiin.

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3854 kertaa
  • Bändit: ,

Kuvassa Peter TägtgrenPain-yhtyeen keulahahmo seisoo tummasävyisessä kuvassa pimeyden ympäröimänä. Miehellä yllään punainen kauluspaita, jossa musta solmio ja musta pikkutakki.

Ruotsin industrial metallia mättävä Pain (www.pain.cd) -bändin keikkakokoonpanoon kuuluva kitaristi Marcus Jidell kertoo bändin jäsenten joutuneen mukiloiduksi Saksan Leipzigissä. Yhtye tekee tällä hetkellä keikkoja tukiessaan suomalaista Nightwishia sen Euroopan-kiertueella. Marcus Jidell, joka soittaa myös Royal Huntin ja House Of Shakiran joukoissa, uutisoi joutuneensa perumaan hiljattain kaavailemansa esiintymisen Leipzigissä, sillä "eräät hullut ryppyreiät" pieksivät Peter Tägtgrenin (laulu ja kitara), Johan Husgafvelin (basso) ja David Wallinin (rummut), kun miehet olivat palaamassa yöpuulle baarireissun jälkeen.

Lue koko julkaisu…

Warmaster: Kuuntele "Psychological Suffering".

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 708 kertaa
  • Bändit:

Hollantilainen vanhan koulukunnan death metallia soittava Warmaster (www.warmaster.nl) julkaisi netissä, virallisilla MySpace-sivuillaan, kuunneltavaksi uuden kappaleen tulevalta "First War" -debyyttialbumiltaan. Kuunneltavaksi annettu biisi kantaa nimeä "Psychological Suffering". Bändin MySpace-sivustolle laitettiin aikaisemmin kuunneltavaksi kappale, nimeltään "In Cold Blood".

Bändi julkaisee esikoisalbuminsa Dutch Metal Recordsin kautta 24. maaliskuuta. "First War" äänitettiin ja miksattiin A. M. Studiossa ja masteroitiin Robbe K.:n toimesta. Yhtye hehkuttaa luoneensa sellaisen albumin, mikä vie death metallin takaisin sen syntysijoille — tarjolla on aggressiivista musiikkia, jolla Warmaster pyrkii valloittamaan metalliskenen.

Lue koko julkaisu…

Ruoska: "Rabies".

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1972 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Ari Talusèn<br />Kuvankäsittely: Janne UotilaRuoskan miehistö seisoo sukellusveneen kannella pilvisen taivaan alla. Miehillä valkoiset vaatteet. Takana näkyy suuri täysikuu. Vene kyntää merta.

Kotimainen industrial metal -bändi Ruoska (www.ruoska.net), jota on lukuisia kertoja rinnastettu saksalaiseen Rammstein-yhtyeeseen, tulee julkaisemaan uransa järjestyksessä viidennen studioalbumin tämän vuoden huhtikuussa. Uuden levyn nimi on "Rabies". Siltä on jo lohkaistu nettisingle kappaleesta "Pirunkieli" viime vuoden joulukuussa. Lisäksi "Helvettiin jäätynyt" -single ilmestyi tammikuussa sekä digitaalisesti, että maxi-singlen muodossa.

Bändi etsii tällä hetkellä vielä muutaman päivän ajan sci-fi -henkisiä vaatekokonaisuuksia omistavia henkilöitä, jotka ovat valmiit tulemaan Riihimäelle kuvaustöihn. Tarkoitus on ilman erillistä korvausta tehdä vapaaehtoisten avulla musiikkivideo. Ruoskan remmi ottaa vastaan hakemuksia ensi viikon torstaihin asti, jonka jälkeen hakijoiden joukosta valitaan kuvaustöihin 5–10 parasta ehdokasta. Hakijan sukupuolella ei ole merkitystä. Hakemus on lähetettävä sähköpostitse bändin nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen ja sen mukana olisi oltava vähintään kaksi kokovartalokuvaa liitteenä.

Lue koko julkaisu…