Huomioi, että tämä on sivu 340 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Death metallia tulossa
Vuodesta 1989 lähtien toiminut death metal -veteraani Unleashed (www.unleashed.se) asteli eilen studion syövereihin äänittämään uransa järjestyksessä yhdeksättä albumia. Kiekon nimeksi on jo ristitty "Hammer Battalion". Se aiotaan julkaista myöhemmin tämän vuoden puolella SPV Recordsin kautta. Yhtye hehkuttaa julkaisemassaan uutisessa jatkavansa tulevallakin rykäisyllään sitä voittokulkua, jonka "Midvinterblot"-albumi ehti sille synnyttää. "Midvinterblot" on Unleashedin tällä hetkellä uusin albumi. Se julkaistiin Steamhammerin (joka on osa SPV Recordsia) kautta vuoden 2006 päivinä.
Kuva: Janne Dufva
Metallimusiikki.net-sivustolla tiedotettiin jo edellisen vuoden marraskuun viime hetkinä, että karhulalainen Total Devastation (www.totaldevastation.org) on julkaisemassa uuden "Honour the Disorder" -albuminsa, mutta tuohon aikaan kiekon eksaktia julkaisuhetkeä ei ollut tiedossa. Nyt on. Albumi julkaistaan Playground Music Scandinavia -levy-yhtiön kautta 16. huhtikuuta kuluvana vuonna. Se on bändin uran järjestyksessä neljäs studioalbumi — seuraaja vuonna 2006 ilmestyneelle "Wreck"-albumille.
Kuvassa Kiuas<br />Kuva: Jarkko Tiitinen
Tämän vuoden Curium Metal Fest -tapahtuman esiintyjäkaarti on nimetty. Helsingin kulttuuriareena Gloriassa 14.–15. maaliskuuta koettava metallifestivaali tuo lavalle Kiuaksen, De Lirium’s Orderin, Hanging Gardenin, Kivimetsän Druidin, Garmin ja jälkimmäisenä päivänä toisen täyslaidallisen — Amoralin, Sotajumalan, Codeonin, Ghost Brigaden ja Tracedawnin. Kiuas tulee korkkaamaan tapahtuman yhteydessä uuden "The New Dark Age" -nimeä tottelevan albuminsa. Myös Tracedawn julkaisee uusimman pitkäsoittonsa.
Tapahtumaa vietetään Gloriassa (osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12) siten, että ovet avautuvat kello 20 pintaan ja musisointi puolta tuntia myöhemmin. Musiikki-ilakointi päättyy aamun pikkutunneilla kello 1 pintaan. Tapahtuman alakertaan ei ole ikärajaa, mutta yläkerta on varattu vain täysikäisille. Liput 8 euroa per päivä, mutta kahden päivän festaripassi 12 €. Ennakkoliput myynnissä Tiketin välityksellä.
Kuvassa Defuse
Äänekkään rockin äänitorvi Tuhma (www.tuhma.fi) täyttää tänä vuonna viisi vuotta ja juhlistaa syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008. Illan aikana esiintyvät Barbe-Q-Barbies, Sonic Roots, Defuse, Mind Of Doll, The Heartburns ja Turmion Kätilöt.
Viisi vuotta sitten muutamat rockin ystävät ympäri Suomen päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja tehdä jotakin hyödyllisempää kuin vain valittaa valittamisen ilosta.
Tuhmaa perustaessa lehden olemassaolo kiteytettiin toteamalla Tuhman olevan rockin sävyttämää hauskanpitoa. Tärkeintä oli pitää kivaa ja järjestää sitä myös muille samanhenkisille ihmisille.
Kuvassa Sonata Arctica<br />Kuva: Toni Härkönen
Tulevan kesän Ruisrockin ohjelmistosta julkaistiin nyt ensimmäinen satsi. Ulkomaisina pääesiintyjinä Ruissalossa nähdään indie-suosikki Interpol (USA), modernin metallin kärkinimi Bullet for My Valentine (Iso-Britannia), sekä Ruotsin ylpeydet Kent ja The Ark. Kotimaisesta bändeistä Ruisrockissa nähdään kaksi suurinta — HIM ja Nightwish — näitä ei Suomessa ole vuosiin nähty esiintymässä samalla festivaalilla.
Ruisrockin muita ulkomaisia esiintyjiä ovat ruotsinsuomalainen singer-songwriter Anna Järvinen (Ruotsi), metal-legenda At The Gates (Ruotsi), Kanadan indie-ylpeys Broken Social Scene, irkkupunk-bändi Flogging Molly (USA), uutta paluuta tekevä Life Of Agony (USA), skatepunk-bändi Millencolin (Ruotsi), jäähyväiskiertuetta viettävä industrial-jyrä Ministry (USA), pohjoismaisen metallin suosikkiyhtye Opeth (Ruotsi), nykypäivän progressiivisen rockin uudistaja Porcupine Tree (Iso-Britannia), hardcore-yhtye Raised Fist (Ruotsi), vankkumatonta suosiota nauttiva The Cult (Iso-Britannia) sekä hurjassa nousussa oleva indie-bändi The National (USA).
Violent Divine on Ruotsista
Ruotsalainen Violent Divine (www.violentdivine.se), joka tiedotti jo hiljattain joukkojensa päätyvän huhtikuussa 18. päivä Helsingissä järjestettävän Trash Fest 2008 -tapahtuman lavalle, kertoo nyt julkaisemassaan lehdistötiedotteessa tekevänsä Suomessa myös muita konsertteja seuraavasti:
Trash Festival –tapahtuman pääsyliput on laskettu myyntiin Tiketin kautta. Perjantaina 18.4. ja sitä seuraavan lauantain aikana esiintyy lukuisia koti- ja ulkomaisia bändejä Glorian lavalla. Liput tapahtumaan 10/16 euroa. Tapahtuma on osittain ikärajaton, mutta paikalla on K18-alue. Kummankin keikkaillan anti starttaa illalla kello 20 pintaan ja päättyy yön pikkutunneilla kello 2 aikaan.
Promokuva vuodelta 2003
Saksalainen power metal -ryhmä Human Fortress (www.human-fortress.com) mylvii ilmoille informaatiota tulevasta "Eternal Empire" -albumstaan, mikä on tarkoitus julkaista Massacre Recordsin kautta 25. huhtikuuta. Levystä tullaan painamaan normaalin version lisäksi myös rajoitettu tupla-CD. Bändi viimeisteli pari päivää sitten myös uuden musiikkivideon tulevan kiekkonsa avausraidasta, joka on nimeltään "Contrast".
Albumin ensipainos on rajoitettu 2CD, jonka bonuskiekko sisältää kaksi uutta bonuskappaletta, musiikkivideon (todennäköisesti kappaleesta "Contrast"), sekä valokuvia ja muuta materiaalia.
Yhtyeen tuorein albumi tähän päivään mennessä on suurinpiirtein tasan viisi vuotta sitten julkaistu "Defenders of the Crown". Vuosien varrella Human Fortressin remmistä on tippunut vokalistina aikaisemmin toiminut Jioti Parcharidis ja rumpali Apostolos "Laki" Zaios. Uutena laulajana bändissä toimii Carsten Frank ja pellinpaukuttajana Arndt Krone.
Kuvassa Autumnin ex-laulaja
Hollantilainen goottimetallia soittava Autumn (www.autumn-band.com) tiedottaa ottaneensa uudeksi laulajakseen Marjan Welmanin. Hän korvaa Nienke de Jongin, jonka eroamispäätöksestä Metallimusiikki.net uutisoi jo kuukausi sitten. Nienke korvattiin Hollannin rokkiskenessä hyvin tunnetulla Marjanilla, jonka lämmin ääni ja täydellinen ajoitus laulussaan on saanut osakseen paljon myönteistä palautetta. Marjanin tuoreinta ulosantia kuullaan Ayreonin albumilla "01011001" — kiekko sai erinomaisen vastaanoton median edustajilta.
Helsingin Kaisaniemessä kesäkuun 27.–29. juhlittavan Tuska-festivaalin liput tulevat myyntiin ensi maanantaina 3.3. Tiketin ja Lippupalvelun verkostoissa. Samalla tulevat myyntiin 26.6. pidettävän Nightwishin Kaisaniemen konsertin liput.
Uusia lisäyksiä tämän vuoden karkeloihin ovat ruotsalainen heavy metal -kopla Dream Evil, Indonesian grind-ylpeys Noxa, kotimaiset thrash’n roll -rentut Discard ja monisyisesti tunnelmoiva Ghost Brigade. Kuten Tuskan nettisivut osoitteessa www.tuska-festival.fi ovat jo jonkin aikaa kertoneet, myös amerikkalainen death metal -ryhmä Job For A Cowboy esiintyy Tuskassa. Lisää artisteja ja yhtyeiden tarkat esiintymispäivät julkistetaan huhtikuun aikana.
Yhtye kotoisin Hämeenlinnasta
Suomen Helion (www.helion.fi) kertoi eilen tehneensä hiljattain muutoksia miehistöönsä. Tästä lähtien bändin leirissä ei toimi enää kitaristi Kimmo Korhonen. Bändi ei ryhdy erittelemään Korhosen miesvahvuudesta poistamiseen liittyviä syitä, sillä niitä on paljon, mutta toteaa ottavansa päätöksestään kaiken vastuun. Yhtye on pahoillaan Kimmon puolesta. Yhtye tulee jatkossa toimimaan viisihenkisenä. Ryhmän uusi laulaja, Simo Autio, tulee hoitamaan myös Korhosen aikaisemmin turvaaman instrumentin ja lauluosuuksia Helionin sisällä tullaan jakamaan jossain määrin Simo Aution ja kitaran varresta tutun Jaakko Kunnaksen kesken.