Huomioi, että tämä on sivu 425 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Tukikohta Hämeenlinnassa
Pitkän linjan äijähevibändi Corruption Inc. (www.corruptioninc.net) on julkaissut nettisinkun. Janne Saksan Sound Supreme -studiossa nauhoitettu kappale kantaa nimeä "The new king me" ja se on ladattavissa maksutta yhtyeen kotisivuilta osoitteesta www.corruptioninc.net. Samaisella sivustolla voi myös käydä katsastamassa ryhmän edelliseltä pitkäsoitolta "Unbroken" lohkaistun musiikkivideon "Torn Apart". Huhut kertovat että myös uudesta kappaleesta ollaan tekemässä video.
Italialainen metallibändi Schism on saanut valmiiksi debyyttialbuminsa. Levy kantaa nimeä "Designation Cluster" ja se julkaistaan syyskuussa Rising Worksin kautta. Kiekko sisältää 11 biisiä, jotka risteilevät melankolisen metallin ja psykedeelisten äänimaisemien välillä. "Designation Cluster" -albumi äänitettiin yhdessä tuottaja Frank Andiverin kanssa Zenith Recording Studiossa. Yhtyeen MySpace-sivuilta voi käydä kuuntelemassa ääninäytteet kappaleista "Angel", "Polis" ja "My Virtue".
Totaalisen hävityksen tuojat
Kotimainen Total Devastation (www.totaldevastation.org) avasi äskettäin nettisivuillaan päiväkirjan, jossa se kertoo uuden albumin työstämisestä. Yhtye on tällä hetkellä aloittanut neljännen pitkäsoittonsa biisien kirjoittamisen. Materiaalin äänittäminen on tarkoitus aloittaa myöhemmin kuluvana vuonna. Bändin päiväkirja paljastaa albumin työstämiseen liittyvät vaiheet ja kertoo siinä myös ulkomusiikillisista aiheista.
Kuvassa Maj Karma
Tuska Open Air 2007 (www.tuska-festival.fi) värväsi jälleen kerran tämän vuoden esiintyjäkaartiin uusia bändejä. Tällä kertaa paikalle kerrotaan hankitun seuraavat yhtyeet:
Voimametallia
Tanskalainen pm-orkesteri Manticora (www.manticora.dk) on paljastanut nettisivuillaan uuden "The Black Circus Part 2 — Disclosure" -albumin yksityiskohtia. Levy on jatkoa bändin viime vuonna julkaisemalle "The Black Circus Part 1 — Letters" -levylle. Uusi kiekko miksattiin Jailhouse-studioilla Tanskan Horsensissa aikavälillä 25.1–1.2. yhdessä tuottaja Tommy Hansenin kanssa. Hansen on uransa aikana puuhaillut mm. sellaisten bändien parissa kuin Helloween, TNT, Pretty Maids ja Fate. Manticora arvelee julkaisevansa pitkäsoittonsa touko-kesäkuussa Locomotive Musicin kautta.
Mnemic-jäseniä
Tanskan "modernia" metallia takova Mnemic (www.mnemic.com) on lähdössä kesällä kahdelle kiertueelle, jotka suuntautuvat lähinnä Iso-Britanniaan ja Portugaliin. Bändi kommentoi olevansa enemmän kuin iloisia voidessaan vahvistaa todeksi sen tosiasian, että Mnemic pääsee kesällä ensimmäistä kertaa Portugaliin. Bändin jäsenet ärjyvät, että portugalilaiset saavat varautua kalpeiden viikinkien rantautumiseen aivan lähiaikoina.
Ryhmä koostuu näistä
Tanskalainen black metal -yhtye Fairytale Abuse (www.fairytale-abuse.com) on astunut studioon äänittämään jatkoa bändin aikaisemmin julkaisemalle "The Spirit Tower" -pitkäsoitolle, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti toukokuussa 2006. Bändin jäsenet ovat viettäneet viime kuukaudet kirjoittamassa materiaalia uutta pitkäsoittoa varten.
Uudesta albumista povataan aikaisempaa materiaalia brutaalimpaa, tummempaa ja julmempaa. Albumin äänitys- ja miksaustöistä tulee vastaamaan Jan Borsing tanskalaisen Borsing Studioilla. Jan Borsing valittiin tähän urakkaan sen takia, koska FA:n jäsenet tietävät hänellä olevan aikaisempaa kokemusta melodisen black metal -albumin tuottamisesta.
Perustettu Ruotsin Kumlassa
Ruotsin Memory Garden (www.memorygarden.net), jonka kokoonpanoon kuuluu entinen Abstrakt Algebra -yhtyeen kitaristi Simon Johansson, tiedottaa saaneensa kuvattua musiikkivideon kappaleesta "Carnal Carnival". Kyseinen biisi on myös yhtyeen tulevan albumin nimikkokappale. Musiikkivideo kuvattiin maaliskuun alussa yhdessä ohjaaja Owe Lingwallin kanssa.
Yhtyeen kitaristi, Johnsson, kommentoi bändin nettisivuilla julkaistussa uutisessa, että musiikkivideon parissa työskenteleminen oli mahtava kokemus. Bändi vietti kaksi yötä yhdessä Owen kanssa — paikalla oli myös Village Road Filmin jamppoja. Musiikkivideo on tällä hetkellä editoitavana, mutta Johansson arvelee sen valmistuvan lähiaikoina.
Ruotsalainen Deathstars
Ruisrock 2007 (www.ruisrock.fi) -tapahtuman nettisivuilla ja uutiskirjeessä tiedotetaan, että festarin päiväjako on saatu valmiiksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Ruisrock-festarin yhden ja kahden päivän sisäänpääsylippujen myynti käynnistyy huomenna, 18.4., Tiketin ja Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.
Lipun voi tilata vaikka heti Ruisrockin omasta lippukaupasta. Huomioi myös kuuma House of Rock -kisa tapahtuman nettisivuilta löytyvässä lipunmyynti-osiossa, johon kaikki lunastetut lipputilaukset osallistuvat.
Nämä tulevat tänne
Ruotsin yksi tunnetuimmista metallibändeistä, In Flames (www.inflames.com), on tulossa käymään Turussa. Bändi soittaa tämän vuoden Ruisrock-tapahtumassa, jota vietetään heinäkuussa. Tapahtuman esiintyjäkaartiin kuuluu IF:n lisäksi muitakin metallimaailman suuruuksia, sillä Ruisrock 2007 on värvännyt lavalle mm. kotimaisen Children Of Bodomin, Amorphiksen ja Poisonblackin. Tapahtumassa nähdään In Flamesin lisäksi myös muitakin ruotsalaisia, koska Deathstars ja Pain saapuvat paikalle.