Huomioi, että tämä on sivu 432 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kotimainen taistelumetallia takova Turisas (www.turisas.com) iskee jälleen kerran: nyt bändi jatkaa siitä mihin se jäi vuonna 2004 julkaisemallaan "Battle Metal" -rykäisyllä. Kyseessä oli yhtyeen esikoisalbumi, nyt vuorossa jatkoa sille. Uuden pitkäsoiton nimi on "The Varangian Way", joka äänitettiin Sound Supreme Studiossa ja miksattiin Finnvox-studiossa, missä on aikaisemmin musiikkiaan muokannut mm. Nightwish, H.I.M. ja Apocalyptica.
Saksalainen progressiivista metallia hönkivä Dreamscape (www.dreamscape.de) uutisoi nettisivuillaan julkaistussa tiedotteessa saaneensa juuri uuden albuminsa lähes valmiiksi. Kiekon äänitystöiden odotetaan valmistuvan huhti-toukokuussa, jonka jälkeen levy voidaan julkaista ensi syksynä. Uuden pitkäsoiton nimi on "5th Season".
Bändin tällä hetkellä tuorein levy on kokoelmalevy Dreamscapen parhaista biiseistä — "Revoiced"-niminen kokoelmakiekko sisältää uudelleen äänitettyä materiaalia ryhmän kahdelta ensimmäiseltä albumilta. Dreamscapen "Trans-Like State" -debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1997 ja sitä seurasi pari vuotta myöhemmin "Very"-nimisen albumin julkaisu.
Vader (www.vader.pl) astui puolalaiseen Hertz Studioon 15. päivä kuluvaa kuukautta. Bändi äänittää uudelleen 25 parhaaksi mieltämäänsä biisiä koko Vaderin musiikkiuran ajalta. Kappaleet isketään 25-vuotisjuhlalevylle, joka julkaistaan ensi vuonna. Kokoelmalevy tulee sisältämään myös DVD-levyn, jossa on runsaasti bonusmateriaalia, kuten arkistokuvaa bändistä, videokuvaa live-esiintymisistä yms.
Nyt yhtyeen keulahahmo, Piotr Wiwczarek, kommentoi kokoelmalevyn kehittymistä paljastamalla, että kaikkien biisien rumpuraidat on saatu äänitettyä aivan hetki sitten. Daray takoi rumpuja kuin viimeistä päivää: yli kaksikymmentä biisiä alle viikossa.
Ruotsalainen death metal -yhtye Bloodbath (www.bloodbath.biz) uutisoi nettisivuillaan, että bändi on jälleen palaamassa musiikkimaailman eturintamalle. Yhtyeellä on uusi kokoonpano, jota ei vielä paljasteta, mutta josta tiedotettaneen bändin nettisivuilla. Bändin uusi kokoonpano on nälkäinen — nyt halutaan tehdä metallia. Uusi albumi on tulossa. Kesäkuun alussa yhtye lähtee Fascination Street -studioille äänittelemään pari uutta biisiä. Samassa studiossa yhtye teki aikoinaan "Nightmares Made Flesh" -nimisen kiekon.
Irlantilaisen dark metallia soittavan Primordial (www.primordialweb.com) -yhtyeen laulaja, Nemtheanga, lausuu bändin nettisivuilla viime aikojen olleen erittäin hektistä aikaa Primordialille. Mies pahoittelee ensin, ettei ole ehtinyt päivittää yhtyeen nettisivuille tuoreimpia kuulumisia, mutta jatkaa sitten kommentoimalla Suomen suuntaan tehdystä keikkailusta. Bändi koki Suomen reissun sujuneen mahtavasti — mies yllättyi etenkin siitä vastaanotosta ja suomalaisen yleisön määrästä, joka tervehti bändiä täällä Pohjolassa.
Kotimainen Amoral (www.amoralweb.com) on saanut valmiiksi kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä "Reptile Ride", äänitystyöt hämeenlinnalaisessa Sound Supreme Studioilla. Bändi äänitti uuden pitkäsoittonsa Janne Saksan kanssa, joka tuotti, äänitti ja miksasi levyn SSS:n tiloissa. Amoral aikoo julkaista kyseisen albumin Spikefarm Recordsin kautta 15. päivä elokuussa.
Sveitsiläinen Celtic Frost (www.celticfrost.com) uutisoi nettisivuillaan uusista Euroopan alueella tehtävistä esiintymisistä. Keikkojen joukossa on myös yksi Suomen alueella tapahtuva metallimessu, missä CF käy kääntymässä. Bändi esiintyy myös Puolassa ja Belgiassa.
Bändi on aikaisemmin tiedottanut värvänneensä yhtyeen kiertuekokoonpanon kitaristiksi V. Santuran, joka soittaa saksalaisessa black metallia takovassa Dark Fortress -yhtyeessä. Celtic Frost on lisäksi maininnut aikovansa tehdä tulevalla Pohjois-Amerikan kiertueella rajoitettuja 45-minuuttisia keikkoja — bändihän soittaa USA:ssa Type O Negativen seurassa.
Ruotsalainen black metal -yhtye Dark Funeral (www.darkfuneral.se) uutisoi työstävänsä tällä hetkellä kahta DVD-julkaisua — bändi siis aikoo raahata päivänvaloon kaksi tupla-DVD:tä. Ensimmäinen tupla-DVD ilmestyy kesäkuun 18. päivä Regain Recordsin kautta. Jälkimmäisestä DVD-julkaistusta tullee tietoa tarjolle tuonnempana.
Bändi tiedotti aikaisemmin uusista keikoista. Yhtye aikoo esiintyä lähinnä huhti- ja toukokuun aikana eri puolilla Eurooppaa, kuten Saksassa, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa — myös Venäjällä.
Norjalainen black metal -bändi Satyricon (www.satyricon.no) on paljastanut uusia keikkaesiintymisiä. Bändi aikoo esiintyä kotimaansa ohessa ainakin Saksassa, Itävallassa ja Tsekin tasavallassa.
Bändi julkaisi aikaisemmin Australian ja Japanin kiertueaikataulun.
Turkkilainen black metal -bändi Episode 13 (www.episode-13.com) on paljastanut työstävänsä studiossa juuri tällä hetkellä "Pitch Black" -nimistä albumia. Miehet takovat mustaa metallia Raven Studioilla, jotka sijaitsevat Ankarassa. Bändin on tarkoitus puuhailla albumin parissa studioluolassa ainakin kahden viikon ajan. Levyn julkaisu tapahtuu alkukesästä Raven Recordsin kautta.