Huomioi, että tämä on sivu 444 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Jyväskyläläinen Soulfallen (www.soulfallen.com) on saanut allekirjoitettua levytyssopimuksen kotimaisen Off Recordsin kanssa. Bändi aikoo siirtyä kevään aikana studioon äänittelemään debyyttialbumiaan, mikä on tarkoitus julkaista elokuun lopussa.
Bändi kertoo nettisivuillaan olevansa erittäin kiihtyneessä mielentilassa — levytyssopimus antaa bändille mahdollisuuden näyttää taitonsa toden teolla. Uransa aikana Soulfallen on julkaissut mm. kolme biisiä sisältävän "Death of the Tyrant" -demon, mikä ilmestyi viime vuoden puolella.
Mustan sinfonisen metallin sanansaattaja Dimmu Borgir (www.dimmu-borgir.com) aikoo julkaista uuden single-levynsä, minkä nimi on "The Serpentine Offering", maaliskuun 30. päivä. Single aiotaan laittaa digitaaliseen muotoon, jotta sen voisi ladata Internetin kautta. Albumiversion lisäksi "The Serpentine Offering" -kappaleesta aiotaan tehdä kaksi muuta versiota, joista toinen on instrumentaalinen versio.
Suomen Finntroll (www.finntroll.net) -bändi, joka perustettiin vuoden 1997 puolella, on vahvistanut nettisivuillaan uusia keikkoja, jotka Finntroll käy soittamassa Pohjois-Amerikan puolella syys-lokakuussa. Esiintymisiä bändi tekee rapakon toisella puolella ainakin parikymmentä kappaletta. Lippuja keikoilla myydään perinteisten lipunmyyntikanavien kautta, mutta myös Enterthevault.com-sivuston kautta.
Metallimusiikki.net on aikaisemmin uutisoinut bändin kotimaisista keikoista, joita Finntroll tekee huhtikuun alussa muutamia kappaleita. Bändi esiintyy Suomessa ainakin Turussa, Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa.
Suomen power metal -ylpeys, Stratovarius (www.stratovarius.com) on lähdössä Helsinkiin äänittämään 12. albumiaan. Bändin tarkoitus on siirtyä Sonic Pump -studioille viikonloppuna. Ainakin yhtyeen rumpali, Jörg, reissaa studioon tämän päivän aikana. Stratovarius aikoo pitää fanit informoituna studiossa ollessaankin, sillä bändin nettisivuilta löytyvään blogiin lisätään tiiviiseen tahtiin uusia kuulumisia. Myös podcast-lähetyksiä luvataan julkaista. Ensi viikon tiistaihin mennessä studioon on tarkoitus virittää nettikamera, jonka kautta suuri yleisö pääsee tirkistelemään Stratovariuksen studiotyöskentelyä. (Lähde)
Kotimainen funeral doom -bändi Colosseum (www.colosseum.liitin.net), jonka kokoonpanoon kuuluu Yearning-bändin jäsen Juhani, on solminut levytyssopimuksen Firebox Recordsin kanssa. Bändi aikoo siirtyä huhtikuussa studioon äänittämään debyyttialbumiaan, joka on tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden puolella.
Bändin nettisivuilta voi käydä lataamassa mp3-formaattiin tallennetut demokappaleet "Saturnine Vastness", "The Gate Of Adar" ja "Aesthetics Of The Grotesque".
Suomalainen melodista metallia tahkoava Olympos Mons (www.olymposmons.com) on solminut levytyssopimuksen italialaisen Scarlet Recordsin kanssa. OM kertoo nettisivuillaan julkaistussa uutisessa olevansa nyt tyytyväisempi tilanteeseen kuin koskaan aikaisemmin. Bändin uusi albumi, "Medievil", on tarkoitus julkaista jossain vaiheessa tämän vuoden kesää.
Brittibändi My Dying Bride (www.mydyingbride.org) uutisoi nettisivuillaan hiljattain julkaistussa tiedotteessa, että bändin basisti, Adrian Jackson, on eronnut bändistä. Mies on suunnitellut lähtevänsä Amerikkaan, eikä hänen tulevaisuutta koskeviin suunnitelmiin enää kuulu MDB. Basistin ja bändin muiden jäsenten välit säilyvät hyvinä vielä eroamisenkin jälkeen. Jacksonin eroaminen ei vaikuta myöskään My Dying Briden tuleviin keikkoihin, sillä yhtye on jo aikaisemmin ehtinyt harjoittelemaan keikoilla soitettavat biisit Jacksonin korvaajan kanssa. Korvaavaksi basistiksi (ainakin tulevien keikkojen ajaksi) on värvätty Lena-niminen nainen. Bändi lupaa kertoa hänestä enemmän, mutta vasta hieman myöhemmin.
Ruotsalainen black/death -metallia huokuva Lord Belial (www.lordbelial.com) on siirtänyt nettiin kaksi uutta biisiä bändin seitsemänneltä täyspitkältä julkaisulta. Kiekon nimi on "Revelation". Nettiin laitettujen biisien nimet ovat "Unspoken Veneration" ja "Vile Intervention". Molemmat kappaleet voi käydä kuuntelemassa LB:n MySpace-sivuilta.
Lord Belial äänitti "Revelation"-albumin Los Angeles -studiossa, joka sijaitsee Göteborgin ulkopuolella. Studion omistaa Andy La Rockque, joka on tuttu mies sellaisesta rytmiryhmästä kuin King Diamond. "Revelation" on tarkoitus julkaista tämän vuoden puolella Regain Recordsin kautta.
Amerikkalainen progressiivisen metallin esi-isä, Dream Theater (www.dreamtheater.net), on paljastanut nettisivuillaan uuden albuminsa kappalelistan. Albumin nimi on "Systematic Chaos" ja se julkaistaan Roadrunner Recordsin kautta kesäkuussa. Kiekko sisältää yhteensä kahdeksan kappaletta, joista ensimmäinen ja viimeinen biisi on tavallaan sidottu toisiinsa nimeämällä siten, että albumin viimeinen kappale on jatko-osa albumin ensimmäiselle biisille.
Tanskalainen dm-yrmy Compos Mentis (www.composmentis.dk) värvännyt bändin kokoonpanon uudeksi kosketinsoittajaksi Rune Klausen -nimisen miehen. Klausen ottaa bändin edellisen, ja hyvin pitkäaikaisen, kosketinsoittajan viran vastaan hymyssä suin. Edellinen kosketinsoittaja erosi bändistä sen jälkeen kun havaittiin, ettei hänellä ollut enää kylliksi aikaa CM:lle.