Metallimusiikki.net

battlelore

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen battlelore liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin battlelore. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin battlelore liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Battlelore soittaa akustisen keikan Nosturissa

  • Julkaistiin maanantaina 25.06.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1642 kertaa
  • Bändit:

Viime vuoden tammikuussa albumin julkaisemisen jälkeen tauolle siirtynyt Battlelore (www.battlelore.net) tulee soittamaan kertaluonteisen keikan elokuussa. Bändi soittaa torstaina 9. elokuuta Helsingin Nosturin alakerrassa akustisen keikan osana Sytyke-klubin ohjelmistoa. Keikalle on 18 vuoden ikäraja. Pääsylippuja myydään muun muassa Tiketin välityksellä kahdeksan euron hintaan. Keikka käynnistynee iltayhdeksän aikaan. Battleloren lisäksi Sytyke-klubin illanvietoissa nähdään kesän aikana Swallow the Sun, Black Sun Aeon, Before the Dawn, Turmion Kätilöt, Enochian Crescent ja Tukkanuotta sekä 45 Degree Woman.

Lue koko julkaisu…

Battlelore tauolle.

  • Julkaistiin sunnuntaina 06.11.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1299 kertaa
  • Bändit:

Uuden albumin tammikuussa julkaissut Battlelore (www.battlelore.net) siirtyi vaivihkaa tauolle, jonka pituutta ei ole vielä päätetty. Toistaiseksi uransa viimeisen keikkansa Belgiassa soittanut fantasiametalliyhtye vajosi lepotilaan, jonka aikana se ei aio tehdä kiertueita eikä säveltää uutta musiikkia. Battlelore ei ole lopettamista toimintaansa, vaan sen jäsenet haluavat vain keskittyä nyt muihin asioihin ja padota luovuuden voimia bändinsä tulevaisuutta varten. Bändi pyrkii soittamaan yhden keikan Suomessa ennen horrosmoodiin siirtymistä osoittaakseen siten kiitollisuutensa kotimaisia fanejaan kohtaan. Viimeisen keikan yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: "Doombound".

  • Julkaistiin tiistaina 16.11.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1704 kertaa
  • Bändit:

Battleloren "Doombound"-albumin etukannessa kuva suomunahkaisesta lohikäärmeestä, joka näyttää olevan vatsa auki vuotamassa kuviin. Kuvan yläosassa lukee Battleloren ja albumin nimi valkoisella värillä.Julkaistaan 28.1.2011

Lappeenrannan Battlelore (www.battlelore.net) paljasti maanantaina odotetun "Doombound"-albuminsa kansitaiteen. Yhtye paljasti samalla muitakin yksityiskohtia tulevasta, järjestyksessä kuudennesta, albumijulkaisusta. Battlelore kertoo uudella levyllä kuultavan 11 uutta biisiä. Niistä osa on suomenkielisillä nimillä varustettuja, yksi suomeksi laulettukin, ja melkein kaikkien kappaleiden sanoitukset käsittelevät J.R.R. Tolkienin luoman Túrin Turambarin ja hänen sukunsa seikkailuja. Uusista biiseistä yksi on instrumentaalinen. "Kärmessurma"-niminen biisi kertoo Suomesta ja Kalevalan tapahtumista. Yhtye luonnehtii biisejä vanhempia viisuja dynaamisemmiksi, tunnelmallisemmiksi ja eeppisemmiksi. Uutukainen ilmestyy Euroopan markkinoilla 28. tammikuuta ja Yhdysvalloissa helmikuun alussa.

Lue koko julkaisu…

Battlelorelta albumi syksyllä.

  • Julkaistiin perjantaina 25.06.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1592 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa seitsenpäinen Battlelore hieman utuisessa kuvassa. Etualala on pitkähiuksinen mies, jolla kudottu teräspaita yllään. Kaksi kuvan jäsenistä on naisia.Kuva vuodelta 2008

Lappeenrantalainen fantasiametallibändi Battlelore (www.battlelore.net) aloitti uuden albumin äänittämisen 7.6. laittamalla ensiksi rumpuraidat kuosiin. Yhtyeellä on äänitettävänä noin 12 uutta biisiä. Niitä yhdistää työnimi "Doombound". Battleloren kitaristi Jyri Vahvasen kertoman mukaan äänitysvaihe käynnistyi Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studion tiloissa yhdessä Janne Saksan kanssa. Kun instrumentit ja lauluraidat on purkitettu, teos viedään miksattavaksi ja masteroitavaksi Ruotsiin ansioituneelle Dan Swanölle. Bändi toivoo paketin ilmestyvän alkusyksyn aikana. Musiikillisesti uusi "Doombound"-projekti on edeltäjäänsä enemmän Battleloren alkuaikojen tuotannon kaltainen. Luvassa on jyystävää rumpalointia ja railakasta kitarointia. Äänite on konseptialbumi. Sen sisältämät kappaleet kertovat Tolkienin luomasta sankarihahmosta Túrin Turambar.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: Third Immortal.

  • Julkaistiin torstaina 23.10.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1544 kertaa
  • Bändit:

Battleloren suurilukuinen kokoonpano, jossa miesten lisäksi kaksi naista, seisoo rykelmänä vaaleaa kivieseinää vasten. Kuvassa etummaisella miehellä suuri miekka kourassaan ja kasvot maalattuina sotamaskein.Tuore promopotretti

Suomalainen Battlelore (www.battlelore.net) julkaisi tämän musiikkivideon biisistään "Third Immortal" aivan hiljattain. Musiikkivideon muodon ottanut viisu kuullaan bändin uran tuoreimmalla albumilla, nimeltään "The Last Alliance", joka on järjestyksessä viides Battlelore-albumi. Kiekko kipusi täällä Suomessa albumilistalla hiljattain sijalle n:o 26. Fantasiametallistien pitkäsoitto julkaistiin kuluvan kuukauden alussa Pohjois-Amerikassakin Napalm Recordsin avustamana. Bändi nauhoitti levynsä hämeenlinnalaisen Sound Supreme Studioiden tiloissa tuottaja Janne Saksan seurassa. Levy miksattiin sekä masteroitiin ruotsalaisen moniosaaja Dan Swanön voimin.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: "The Last Alliance".

  • Levyarvostelu julkaistiin maanantaina 29.09.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1566 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin uuden "The Last Alliance" -albumin kansikuva. Kuvassa näkyy oranssia taustaa vasten suurta miekkaa kourissaan pitävä haarniskoitu hirviö, jolla repaleinen punainen viitta hulmuaa tuulessa.Albumin kansikuva

Omien sanojensa mukaan Battlelore (www.battlelore.net) soittaa eeppistä fantasiametallia, joka tuntuisi olevan juuri nyt kovassa huudossa, ja bändi toisensa perään lähtee kulkemaan mm. Bal-Sagothin ja Rhapsody (of Fire)n saappaanjäljissä. Fantsu on in, johan sen tietää Hollywoodkin, ja tiettyjen nimeltä mainitsemattomien bändien menestyksestä päätellen sama pätee myös musiikkiin. Levyn kantta tutkaillessani nörttiaivojeni perukoilla välkähtää kuva World of Warcraftin peliboksista, mutta sysään sen tomerasti mielestäni ja päätän jättää kaikki ennakkoluulot ja bändivertailut (muusikot vihaavat kumpiakin palavalla raivolla) omaan arvoonsa.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: "The Last Alliance".

  • Julkaistiin maanantaina 07.07.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1610 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin uuden "The Last Alliance" -albumin kansikuva. Kuvassa näkyy oranssia taustaa vasten suurta miekkaa kourissaan pitävä haarniskoitu hirviö, jolla repaleinen punainen viitta hulmuaa tuulessa.Uuden albumin kansitaide

Etelä-Karjalassa majaileva Battlelore (www.battlelore.net) tiedotti juuri uransa viidennen studiosoiton, minkä nimi on "The Last Alliance", soittolistalta löytyvän yhteensä 11 biisiä, jotka julkaistaan Suomessa 24. syyskuuta Napalm Recordsin siivittämänä. Bändin viides pitkäsoitto ilmestyy muualla maailmassa seuraavan aikataulun mukaan:

  • Perjantaina 26 syyskuuta: Saksa, Itävalta, Sveitsi, Benelux-maat, Italia, Ranska ja Ruotsi
  • Maanantaina 29. syyskuuta: Muut Euroopan maat
  • Tiistaina 7. lokakuuta: Yhdysvallat ja Kanada

Bändi kertoi uudelle albumille ahdetun bonus-DVD:n biisilistalta löytyvän live-esiintymisestä Belgian Wiezessä taltioitua musiikkimateriaalia yhteensä kahdeksan (8) kappaleen verran. Biisit purkitettiin Metal Female Voices Fest 2007 -festivaaliesiintymisestä.

Lue koko julkaisu…

Battlelore paljasti kansitaiteen.

  • Julkaistiin torstaina 03.07.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1364 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin jäsenet seisovat ryhmänä nuhjuista, ruskeanväristä seinää vasten. Kuvassa seitsemän henkilöä, joista kaksi on naisia. Keskimmäisellä naisella punainen hame tai mekko, joka on tehty kiiltävästä kankaasta.

Lappeenrantalainen Tolkien-tarinoita musiikiksi pukeva Battlelore (www.battlelore.net) on juuri paljastanut uransa viidennen studioalbumin kansitaiteen netissä. Kiekon kansikuvaa voi katsoa tästä. Albumin nimi on "The Last Alliance" ja se tullaan julkaisemaan syksyllä 2008 Napalm Recordsin kautta. Yhtye äänitti albumiaan Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studioiden tiloissa tuottaja Janne Saksan seurassa. Pitkäsoiton miksaajana-masteroijana bändi käytti ruotsalaista Dan Swanöa. Battlelore ei ole vielä nimennyt "The Last Alliance" -levyn lopullista kappalelistaa, mutta se tullee sisältämään ainakin nimikkobiisin lisäksi kappaleet "Exile The Daystar", "Daughter Of The Sun", "Third Immortal" ja "Voice Of The Fallen".

Lue koko julkaisu…

Battlelore keikkailee Suomessa.

  • Julkaistiin tiistaina 03.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1408 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin keulahahmot, mies ja nainen, seisovat vieretysten tummanruskeaa taustaa vasten. Miehellä kourassaan suuri miekka, yllään nahka-asu. Naisella tummanpunainen mekko ja käsivarsissaan mustat rannekkeet.Kuvassa laulajat

Lappeenrannan Battlelore (www.battlelore.net) tiedottaa tulevansa tekemään Suomessa keikkoja jo parin viikon päästä, mutta tullee painottamaan kotimaahan kohdistetut täsmäiskut syyskuun päiville. Seuraavan kerran Battlelore rokkaa jyväskyläläisen Sataman Yö -tapahtuman yhteydessä 12. päivä kuluvaa kuukautta. Sen jälkeen kuukauden lopussa yhtye siirtyy Helsingin Nosturiin. Bändi varmistettiin hiljattain esiintyjäksi myös tämän vuoden Hard Rock Hell II Festival -tapahtumaan, jota vietetään aikavälillä 5.–7. joulukuuta Pohjois-Walesissa, Brittein saarilla.

Yhtye tulee käyttämään tulevien live-esiintymisten aikana keikkarumpalia. Rumputuliosasto on luovutettu Enrico Annukselle, joka soittaa vakituisesti myös Elderthronesin sekä death metallia mättävän Khert-Neterin joukoissa.

Lue koko julkaisu…

Battlelore-kitaristi puhuu albumista.

  • Julkaistiin maanantaina 05.05.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1340 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin keulahahmot, mies ja nainen, seisovat vieretysten tummanruskeaa taustaa vasten. Miehellä kourassaan suuri miekka, yllään nahka-asu. Naisella tummanpunainen mekko ja käsivarsissaan mustat rannekkeet.Kuvassa bändin laulajat

Hämeenlinnan Sound Supreme Studioiden uumeniin ahtautunut fantasiametallibändi Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi kitaristinsa Jyri Vahvasen suulla, että bändin viides albumi edistyy oikein hyvin. Levyn tuottajana toimii Janne Saksa ja sen työnimi on "The Last Alliance". Kitaristi kertoo yhtyeen vokalisti Kaisa Jouhkin hoitaneen loputkin lauluraitansa toissa päivänä. Bändi kuunteli eilisen aikana kappaleita varovaisesti ja pähkäili olisiko niissä jotakin korjattavaa tai parannettavaa. Kitaristi Jussi Rautio ja Vahvanen virittivät muutamia kitarariffejä albumille eilisen aamuna. Vahvanen kokee äänityssession sujuneen todella nopeasti — jopa niin vauhdikkaasti, että äänitystöiden päätyttyä hän, kuten varmasti muutkin jäsenet, olivat hieman hämmentyneitä.

Lue koko julkaisu…

Battleloren biisit suurempia ja parempia kuin koskaan.

  • Julkaistiin maanantaina 21.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1275 kertaa
  • Bändit:

Kaksi Battleloren naista seisoo selät toisiaan vasten tummanruskeaa taustaa vasten. He ovat pukeutuneet pitkiin juhlamekkoihin, jotka ovat viininpunaisia ja mustia väreiltään. Molemmilla naisilla pitkät hiukset.Laulaja ja kosketinsoittaja

Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan pureutunut kotimainen Battlelore (www.battlelore.net) astui taannoin Sound Supreme Studion uumeniin Hämeenlinassa käsikynkässä tuottaja Janne Saksan kanssa. Bändi ryhtyi luomaan uransa viidettä albumia. Sen alustava työnimi on "The Last Alliance". Battleloren kosketinsoittaja Maria kertoo uusimpien biisien tulevan olemaan suurempia ja parempia kuin koskaan aikaisemmin tämän bändin olemassaolon aikana. Yhtyeen jäsenet ovat naisen mukaan panneet biisit kasaan ajatuksella. Myös tuottajaan hänellä on uskoa ja luottamusta, sillä kosketinsoittajataiturin Saksa on osoittanut tehokkuutensa ja ällinsä tehon kun puhutaan biisien parantamisesta. Hän kokee olleen ilo tehdä töitä Janne Saksan kanssa ja toivoo yhteistyötä harjoitettavan vielä tulevaisuudessakin.

Lue koko julkaisu…

Battlelore ryhtyi äänittämään albumia.

  • Julkaistiin keskiviikkona 02.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1238 kertaa
  • Bändit:

Battleloren logo valkoista taustaa vasten kellertävällä värillä. Logo on varjostettu ja alleviivattu (alleviivaus kellertävä). Sana kirjoitettu tikkukirjaimilla.

Kotimainen Battlelore (www.battlelore.net) -bändi kertoi eilen astuneensa jälleen pitkästä aikaa studioholveihin äänittämään seuraajaa viime vuoden helmikuussa ilmestyneelle studioalbumille. Uuden albumin alustava nimi, työnimi, on "The Last Alliance". Sitä äänitetään tällä hetkellä Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studioiden tiloissa tuottaja Janne Saksan seurassa. Uusi kiekko tulee olemaan jo viides pitkäsoitto Battlelorelta.

Neljän seuraavan viikon aikana yhtye aikoo äänittää kaikki uuden albumin kappaleet. Teemaltaan Keski-Maahan sijoittuva musiikkimateriaali on tarkoitus sitten miksauttaa legendaarisen Dan Swanön osaavien käsien kautta. Levyn soittolistalle tullee päätymään noin yhdeksän tai 10 kappaletta.

Lue koko julkaisu…

Battlelore Suomessa Bal-Sagothin kanssa.

  • Julkaistiin maanantaina 12.11.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1307 kertaa
  • Bändit: ,

Battlelore-bändin jäsenet seisovat ryhmänä nuhjuista, ruskeanväristä seinää vasten. Kuvassa seitsemän henkilöä, joista kaksi on naisia. Keskimmäisellä naisella punainen hame tai mekko, joka on tehty kiiltävästä kankaasta.Battlelore on monipäinen

Suomalainen Battlelore (www.battlelore.net) aikoo tehdä kaksikin keikkaa yhdessä Bal-Sagothin kanssa täällä Suomen maaperällä. Keikat soitetaan tammikuussa seuraavasti:

  • 25. tammikuuta 2008: Nosturi (Helsinki)
  • 26. tammikuuta 2008: Klubi (Turku)

Nosturin keikalla bändien kanssa esiintyy suomalainen Avathar. Liput 15 € ja niitä voi hankkia Tiketistä ja Lippupalvelusta. Ilakointi alkaa klo 21, jolloin ovet avautuvat ja tuntia myöhemmin bändit ryhtyvät tositoimiin. Brittiläisen Bal-Sagothin ja fantasiametallia mättävän Battleloren toinen keikka on Turussa, jossa esiintyy myös kotimainen Gladenfold-yhtye. Kyseisen konsertin annista voi nautiskella 15 €:n korvausta vastaan. Piletit Levykauppa Äxästä. Ovet avautuvat Turussakin kello 21 ja musiikki alkaa tuntia myöhemmin.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: Valmiina 10 biisin rungot.

  • Julkaistiin keskiviikkona 24.10.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1232 kertaa
  • Bändit:

Seitsemän henkilöä, joista kaksi naisia, seisoo harmahtavaa taustaa vasten pukeutuneina fantasia–aiheisiin asuihin. Etummaisena punaiseen paitaan ja mustaan hameeseen sonnustautunut pitkähiuksinen nainen, jonka vasemmalla puolella miekkaa kourassa sFantasia-aiheista metallia

Lappeenrannan Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi työstäneensä viime aikoina ahkerasti uusia biisejä. Nyt työ on alkanut kantaa hedelmää, sillä valmiina on jo 10 kappaleen rungot, jotka yhtyeen vokalisti Tomi Mykkäsen mukaan vaikuttavat erittäin positiivisilta. Uusi musiikki on ottanut jälleen pari harppausta eteenpäin bändin uralla. Biisit ovat aiempaa massiivisempia ja kylvetty eeppisilla osuuksilla, kuten "Sword’s Song" -kiekolla, mutta samalla kappaleet ovat raskaampia ja rankempia. Yhtye arvelee, etteivät fanit tule pettymään tälläkään kertaa. Kiekko on tarkoitus julkaista jossain vaiheessa vuoden 2008 kesää.

Lue koko julkaisu…

After Forever Suomeen — Battlelore tukee.

Kaksi Battleloren naista seisoo selät toisiaan vasten tummanruskeaa taustaa vasten. He ovat pukeutuneet pitkiin juhlamekkoihin, jotka ovat viininpunaisia ja mustia väreiltään. Molemmilla naisilla pitkät hiukset.

Fantasiasta musiikkiinsa innoituksensa ammentava Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi aikovansa tukea After Foreveria sen saapuessa tänne Suomeen konsertoimaan. Bändit esiintyvät yhdessä Helsingin Nosturissa ja Tampereen Klubissa seuraavasti:

  • 19. marraskuuta: Nosturi (Helsinki)
  • 20. marraskuuta: Klubi (Tampere)

Lappeenrannassa perustettu Battlelore julkaisi uransa neljännen pitkäsoiton, jolle se antoi nimeksi "Evernight", Euroopan alueella helmikuussa. Kiekko rantautui myös Pohjois-Amerikkaan, tosin vasta maaliskuun puolella Napalm Recordsin saattamana.

Lue koko julkaisu…

Battlelore studioon keväällä.

  • Julkaistiin keskiviikkona 15.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1416 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin keulahahmot, mies ja nainen, seisovat vieretysten tummanruskeaa taustaa vasten. Miehellä kourassaan suuri miekka, yllään nahka-asu. Naisella tummanpunainen mekko ja käsivarsissaan mustat rannekkeet.Lappeenrantalainen

Kotimainen "fantasiametallia" luova Battlelore (www.battlelore.net) kertoo tällä hetkellä teroittavansa miekkojaan ja valmistautumalla uusien biisien messuamiseen. Tavoitteena on astua studion syövereihin ensi vuoden keväällä, jossa bändi työstää uutta albumiaan.

Yhtyeen tuorein pitkäsoitto on Euroopassa helmikuussa ilmestynyt "Evernight", joka julkaistiin myös Pohjois-Amerikassa maaliskuussa Napalm Recordsin kautta. "Evernight" on Battleloren järjestyksessä neljäs albumi, joka on jatkoa orkesterin vuonna 2005 luomalle "Third Age of the Sun" -rykäisylle. Uusin kiekko ääniteltiin MusicBros Studioiden suunnalla tuottaja Miitri Aaltosen kanssa. Aaltonenhan on aikaisemmin puuhaillut bändin kahden ensimmäisen albumin parissa. Levy masteroitiin helsinkiläisen Finnvox-laitoksen tiloissa.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: House of Heroes.

  • Julkaistiin torstaina 05.04.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1588 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin jäsenet seisovat ryhmänä nuhjuista, ruskeanväristä seinää vasten. Kuvassa seitsemän henkilöä, joista kaksi on naisia. Keskimmäisellä naisella punainen hame tai mekko, joka on tehty kiiltävästä kankaasta.Battlelore-perhe on suuri

Fantasiametalliyhtye Battlelore (www.battlelore.net) teki musiikkivideon "House of Heroes" -kappaleestaan, mikä kuullaan yhtyeen "Evernight"-nimisellä pitkäsoitolla. Kyseinen albumi julkaistiin tämän vuoden puolella.

Yhtye on kotoisin Lappeenrannasta. Bändi perustettiin vuoden 1999 puolella Jyri Vahvasen ja Miika Kokkolan toimesta. Battlelore käsittelee musiikissaan J. R. R. Tolkienin Keskimaata ja siihen liittyviä aiheita. Musiikillisesti bändi rämpii fantasia-, viikinki- ja power-metallin monimuotoisuudessa. Yhtyeen jäsenet pukeutuvat fantasiahenkisesti, kuten oheisesta bändikuvasta voi todeta.

Lue koko julkaisu…

Battleloren kitaristi lähtee Suomesta.

  • Julkaistiin torstaina 04.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1564 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin kitaristi Jyri Vahvanen pitää kirvestä kädessään. Taustalla pilvinen taivas.Battlelore (www.battlelore.net) -bändin kitaristi Jyri Vahvanen uutisoi yhtyeen nettisivuilla aikovansa lähteä pois Suomesta seuraavan puolen vuoden ajaksi. Näin ollen bändin tulevia keikkoja varten on hankittu korvaavaksi kitaristiksi Tommi Lintunen, joka on musiikkiuransa aikana soitellut mm. sellaisessa kokoonpanossa kuin Evemaster. Jyri Vahvanen liittyy bändiin taas kuluvan vuoden kesäkuussa.

Lue koko julkaisu…

Battlelore julkaisee "Evernight"-albumin 14.2.2007.

  • Julkaistiin keskiviikkona 20.12.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1272 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-bändin Henri. Mies näyttää joltain fantasiaeläimeltä, jolla on kädessä moukari.Fantasiametallia soittava Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi nettisivuillaan aikovansa julkaista uuden albuminsa, minkä nimi on "Evernight", Suomessa helmikuun 14. päivä. Kiekko julkaistaan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä 23. helmikuuta — muualla Euroopassa vasta 26.2. "Evernight" saavuttaa Pohjois-Amerikankin, mutta vasta maaliskuun 13. päivä.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: Journey to Undying Lands.

  • Julkaistiin torstaina 30.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1411 kertaa
  • Bändit:

Battlelore-yhtyeen Jyri poseeraa kirves kourassa jyrkänteellä tumman taivaan alla.Tolkien-aiheista musiikkinsa innoituksen ammentava Battlelore (www.battlelore.net) julkaisi tämän musiikkivideon kappaleestaan "Journey to Undying Lands", joka on vapaasti suomennettuna "Taival Kuolemattomille Maille". Tämän musiikkivideon voi käydä lataamassa bändin nettisivuilta wmv-formaatissa. Musiikkivideo on otettu Battleloren albumilta "Third Age of the Sun". Battlelore on hiljattain julkaissut nettisivuillaan tulevan, järjestyksessä neljännen, albuminsa kappalelistan — kiekon nimi on "Evernight" ja se julkaistaan ensi vuoden helmikuussa.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: "Evernight".

  • Julkaistiin torstaina 30.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 4913 kertaa
  • Bändit:

Battlelore (www.battlelore.net), joka soittaa "fantasiametallia", on paljastanut nettisivuillaan 28. päivä tätä kuuta neljännen albuminsa kappalelistan. Kappaleita tulevalla julkaisulla, jonka nimi on "Evernight", on yhteensä yhdeksän kappaletta. "Evernight" julkaistaan ensi vuoden helmikuussa Napalm Recordsin kautta ja se on jatkoa bändin vuonna 2005 julkaisemalle "Third Age of the Sun" -kiekolle. "Evernight"-julkaisun tuotti Miitri Aaltonen MusicBros Studiossa. Aaltonenhan on tehnyt bändille töitä aikaisemminkin, sillä on on ollut mukana Battleloren "...Where The Shadows Lie" ja "Sword’s Song" -kiekkojen tekemisessä.

Lue koko julkaisu…

Battlelore: Storm of the Blades.

  • Julkaistiin keskiviikkona 18.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1326 kertaa
  • Bändit:

Fantasia-aiheista metallimusiikkia soittava Battlelore (www.battlelore.net) teki musiikkivideon "Third Age of the Sun" -albumilla kuullusta "Storm of the Blades" -biisistä. Komea kappale, komea video. Tässä videoleikkeessä on melko huono äänenlaatu, mutta ei se tunnelmaa turmele.

Lue koko julkaisu…