Metallimusiikki.net

cavus

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen cavus liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin cavus. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin cavus liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Porvoo Heavy Metal Weekend 26.–27.10.2012

Porvoon oma metallimusiikin karkelo, Porvoo Heavy Metal Weekend, järjestetään tänä vuonna 26.–27. lokakuuta Bar Sohossa Porvoossa. Viidettä kertaa järjestettävän festarin kattauksesta löytyy jälleen jokaiselle jotakin. Puolen vuosikymmenen kunniaksi iltojen tarjontaa on tänä vuonna myös kasvatettu. Molempina iltoina lauteille nousee kokonaiset 5 eri metalligenren yhtyettä, joten luvassa on varsinainen kahden päivän turpasauna! Tapahtumaan on tähän mennessä kiinnitetty esiintymään kotimaista kaartia edustavat Profane Omen, Cavus, Demonic Death Judge ja Valonkantajat, sekä norjalainen Voluspaa ja latvialainen Frailty. Loput bändit julkistetaan lähiaikoina, kuten myös lippujen hinnat.

Lue koko julkaisu…

Cavus nauhoittaa albumia julkaistavaksi syksyllä

  • Julkaistiin maanantaina 04.06.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 980 kertaa
  • Bändit:

Porvoolainen Cavus (www.cavus.fi) työstää vuonna 2010 ilmestyneen debyyttialbuminsa seuraajaa aikeenaan julkaista se myöhemmin kuluvana vuonna Listenable Recordsin avustuksella. Vuonna 2008 perustettu black metal -yhtye ei vielä ole paljastanut uuden tuotantonsa yksityiskohtia, vaikkakin tiedossa on jo, että levylle päätynee sellaisia biisejä kuin "The Art of Blood Purging" sekä "Unholy Water". Perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa levy-yhtiö Listenable Records tiedottaa kakkosalbumin olevan ainakin toistaiseksi nimetön. Se tullaan nauhoittamaan vanhassa puurakennuksessa, joka on suunniteltu purettavaksi. Sen vuoksi The Lair -niminen purkituspaikka lienee viimeistä kertaa Cavuksen käytettävssä.

Lue koko julkaisu…

Cavus tekee uutta albumia.

  • Julkaistiin lauantaina 25.06.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1019 kertaa
  • Bändit:

Suomalainen black metal -bändi Cavus (www.cavus.fi) on ryhtynyt työstämään seuraavaa studioalbumiaan, josta tulee seuraaja Listenable Recordsin kautta viime vuonna ilmestyneelle "Fester and Putrefy" -albumille. Soittettuaan tämän vuoden Nummirockissa ja Tuska Open Airissa, Cavus valmistautuu seuraavan lättynsä esituotantovaiheen suorittamiseen. Vokalisti W luonnehtii valmistettavaa aineistoa yksinkertaisesti sanoin "More of everything". Ryhmä pyrkii julkaisemaan albuminsa ensi vuoden syksyllä. Sitä ennen Cavus toivoo pääsevänsä tekemään ainakin kaksi Euroopan-kiertuetta. Urallaan yhtye on esiintynyt Mayhemin, Behexenin, ja Sólstafirin kanssa sekä tehnyt kiertueen Euroopassa norjalaisen Gorgorothin seurassa.

Lue koko julkaisu…

Cavus julkaisi "Death Rattle" -digisinglen.

  • Julkaistiin tiistaina 22.06.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1082 kertaa
  • Bändit:

Uusimaalainen black metal –bändi Cavus julkaisi ensimmäiseksi singleksi tulevalta "Fester and Putrefy" -albumiltaan kappaleen "Death Rattle". Kappale on laitettu kuunneltavaksi Cavuksen virallisille MySpace-sivuille. Cavus-viisikon keulahahmo W kertoo, että nyt julkaistu "Death Rattle" edustaa hyvin sekä bändiä että tulevaa studioalbumia. Biisi on raaka ja karu. Varsinainen studioalbumi tullaan julkaisemaan syksymmällä Listenable Recordsin kautta. Yhtye soittanee jonkin verran uusintakin materiaalia Tuska-festivaalin afterpartyssa 2. heinäkuuta. Jälkimainingit koetaan Helsingin Dante’s Highlightin lavalla, jossa nähdään Cavuksen kera musisoimassa legendaarinen norjalaisyhtye Mayhem.

Lue koko julkaisu…

Tuskan jatkoklubeja julkistettu.

Mayhemin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Logossa lukee suurin rönsyilevin kirjaimin kirjoitettuna sana Mayhem siten, että kummatkin m-kirjaimet kuin toistensa peilikuvat.Kuvassa Mayhemin logo

Helsingissä järjestettävän Tuska-festivaalin kovia jatkoklubeja on julkistettu. Raskaan musiikin liveklubina tunnettu Dante’s Highlight tarjoaa perjantaina 2. heinäkuuta jotain unohtumatonta, kun norjalaisen black metallin suuri ja mahtava Mayhem (www.thetruemayhem.com) astuu lavalle. Komppaamassa on suomalainen likainen ja ruma Cavus, jonka musiikki koostuu alkoholinhöyryisten black metal -riffien, rohisevan laulun ja rock n‘ roll -grooven yhdistelmästä. Sunnuntain 4.7. jatkoista vastaavat suomalaiset räävittömän dark metallin kiiltokuvapojat Ajattara, sekä progemetallistit Pressure Points.

Vuoden 2010 Tuska-festivaalia vietetään Helsingin Kaisaniemessä aikavälillä 2.–4. heinäkuta. Tämänkin vuoden Suomen suurimpaan metallimusiikin tapahtumaan pakkaantuu yli 28 000 raskaan musiikin ystävää. Tämän vuoden kinkeri tulee olemaan järjestyksessä jo 13. kertaa järjestettävä Tuska-festivaali. Ensimmäinen festivaali koettiin heinäkuussa 1998. Sitä on järjestetty siitä lähtien joka vuosi kesä–heinäkuun tienoila.

Lue koko julkaisu…

Cavus Listenable Recordsille ja SSG Management Ltd.:lle.

  • Julkaistiin torstaina 25.02.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1080 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen black metal -kopla Cavus solmi aikaisemmin tällä viikolla levytyssopimuksen ranskalaisen Listenable Recordsin ja managerointidiilin suomalaisen SSG Management Ltd.:n kanssa. Välittämässään kommentissa Cavus on tyytyväinen päästessään tekemään yhteistyötä Listenable Recordsin ja SSG Managementin väen kanssa. Ryhmä katsoo oleelliseksi saada yhteistyökumppaneiltaan tukea ja ymmärrystä osakseen. Nykyiset partnerit täyttävät nämä ehdot.

Vuonna 2008 kitaristi J.K:n ja rumpali T.T.T:n toimesta perustettu Cavus sisältää näinä päivinä perustajajäsenten lisäksi vokalistinaan W:n ja basistinaan A.R.G:n. Kakkoskitaristin virkaa hoitaa B.P. Tämä ryhmä julkaisi viime vuoden puolella EP-levyn "Cavus", joka sai kiitosta muun muassa Imperiumin ja Lammas Zinen levyarvosteluissa. Yhtye sai sen jälkeen mahdollisuuden soitella keikkoja yhdessä Mayhemin, Behexenin ja Sólstafirin kanssa.

Lue koko julkaisu…