Kotimainen kahdella vokalistilla toimiva Crimfall (www.crimfall.com) julkaisee maaliskuun 23. päivä "The Writ of Sword" -albumin. Se on yhdeksästä englanniksi lauletusta biisistä koostuva kiekko, jonka Spinefarm Records julkaisee. Yhtye solmi Spinefarmin kanssa levytyssopimuksen viime vuoden lokakuussa. Levy-yhtiötä edustava Hannu Lehtonen vakuutteli sopimuksen julkistamisen aikoihin, että "The Writ of Sword" on todellakin odottamisen arvoinen albumi. Teos tulee olemaan Crimfallin järjestyksessä toinen albumi. Se masteroitiin joulukuussa Ruotsin Fascination Street Studion tiloissa Jens Bogrenilla. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi Crimfall laittoi MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi kappaleen "Frost Upon Their Graves".
Kotimainen kahden laulajan voimin toimiva Crimfall (www.crimfall.com) tiedotti uuden kuukaudenalussa masteroineen toisen studioalbuminsa. Albumi masteroitiin Ruotsissa Fascination Streetin tiloissa Jens Bogrenilla. Bändin mukaan äänimaailma on brutaali ja valtava. Crimfallin järjestyksessä toinen studiolevy tuodaan ensi vuoden aikana kauppoihin Spinefarm Recordsin kautta. Levytyssopimus näiden kahden tahon välille syntyi lokakuussa. Spinefarmia edustavan Hannu Lehtosen mukaan Crimfallin saaminen bändikokoelmaan on mahtava juttu ja yhtyeen uusi albumi on todellakin odotuksen arvoinen asia. Uusi platta tulee olemaan seuraaja alkuvuodesta 2009 julkaistulle "As the Path Unfolds… " -debyytille.
Perjantaina 21.1.2011 saa ensi-iltansa maailman ensimmäinen Turun vuoden 1827 tuhoisasta tulipalosta kertova hevimusikaali. Tämän ainutlaatuisen produktion toteuttaa Turun Nuori Teatteri, ja se on osa Turun vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Turun Nuori Teatteri haki alkuvuonna tanssivia, laulavia ja näytteleviä nuoria mukaan maailman ensimmäiseen Turun palosta kertovaan hevimusikaalin 1827 Infernal Musical. Koe-esiintymisten perusteella mukaan valittiin 35 lahjakasta ja monitaitoista nuorta; iältään nuoret ovat 12–26-vuotiaita. Avoimen haun kautta löytyivät myös musikaalin viisihenkisen bändin soittajat. Nyt harjoitukset ovat edenneet siihen vaiheeseen, että roolijaot on tehty.
Kotimainen Crimfall (www.crimfall.com), jonka naislaulajana toimii entisen Taceren riveistä tuttu Helena Haaparanta, valmistautuu nyt nauhoittamaan uransa järjestyksessä toista albumiaan. Yhtye aikoo valmistaa seuraavan albumilevynsä siihen tapaan, että se voidaan julkaista ennen vuoden umpeutumista. Eeppistä folk metallia soittava Crimfall uutisoi uuden äänitteen biisimateraialin olevan jokseenkin valmista kauraa. Tuotantopuoli tulee olemaan debyyttialbumia "As The Path Unfolds…" massiivisempi, sillä tarjolla on entistä enemmän instrumentteja ja vierailevia muusikkoja. Crimfall julkaisi maaliskuussa 2009 esikoisalbuminsa "As The Path Unfolds" Napalm Recordsin avulla. Ennen levytyssopimusta yhtye ehti julkaista yhden demoasteisen taltioinnin. Nyt valmistettavan albumin julkaisemista varten Crimfall etsii levytyssopimusta.