Helsinkiläinen rockrykmentti Defuse (www.defuseband.com) katkaisee keikkataukonsa ensi viikolla. Bändi on ollut studiossa pitkin talvea valmistellen seuraajaa vuonna 2006 julkaistulle debyyttilevylleen. Levyn työnimenä on ”Break through the white lines” ja sen on määrä ilmestyä kauppoihin kuluvan vuoden aikana. Defusen mukana kiertää Italian Bolognasta saapuva Rain (www.raincrew.com). Bändi on perustettu jo vuonna 1980 ja nauttii kotimaassaan vankkaa suosiota. Bändin uusin levy ”Dad is dead” ilmestyy huhtikuussa. Suomessa levyä jakelee Firebox.
Huom! Aiemmin peruutetun Tampereen Hellän keikan tilalla on samaisen kaupungin Yo-talo, joten tamperelaiset rokkidiggarit nyt sankoin joukoin liikkeelle! Tälläistä herkkua ei ole usein tarjolla!
Kuvassa Defuse
Äänekkään rockin äänitorvi Tuhma (www.tuhma.fi) täyttää tänä vuonna viisi vuotta ja juhlistaa syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008. Illan aikana esiintyvät Barbe-Q-Barbies, Sonic Roots, Defuse, Mind Of Doll, The Heartburns ja Turmion Kätilöt.
Viisi vuotta sitten muutamat rockin ystävät ympäri Suomen päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja tehdä jotakin hyödyllisempää kuin vain valittaa valittamisen ilosta.
Tuhmaa perustaessa lehden olemassaolo kiteytettiin toteamalla Tuhman olevan rockin sävyttämää hauskanpitoa. Tärkeintä oli pitää kivaa ja järjestää sitä myös muille samanhenkisille ihmisille.
Viisipäinen metallibändi
Defuse (www.defuseband.com) on Kuopiossa vuonna 2000 perustettu metalli-iskuryhmä. Nyt bändi julkaisi netissä tämän rokkaavan musiikkivideon kappaleestaan "D.I.B", mikä kuullaan yhtyeen uudella "Defuse"-nimisellä albumilla. Videolla vierailee legendaarisen Tarotin ja Nightwishin remmistä tuttu Marco Hietala.
Bändi tekee tällä hetkellä töitä uuden albuminsa esituotantovaiheen parissa. Kyseessä on järjestyksessä Defusen toinen studio-opus. Uutta musiikkimateriaalia yhtye arvelee ilmestyvän ihmisten ilmoille kuluvan syksyn aikana tai ensi vuoden puolella. Ryhmä päätti hiljattain perua aiemmin varmistamansa keikat, jotta se voisi keskittyä täydestä sydämestään uuden pitkäsoiton luomiseen.