Teknistä death metallia soittava Soreption (www.soreption.com) ilmoitti eilen vieneensä päätökseen seuraavan studioalbuminsa laulu- ja kitarasoolojen purkittamisen. Äänittäminen tapahtui tuottaja Tommy Rehnin seurassa Ninetone Records -studiossa. Kiekko aiotaan julkaista huhtikuussa 2013 nimellä "Engineering the Void". Se sisältää yhteensä kahdeksan englanniksi esitettyä kappaletta. Niiden nauhoittaminen käynnistyi edellisen vuoden puolella ja vokaaliosuuksien ikuistaminen alkuviikosta. Yhtye paljasti lokakuussa kiekkonsa kansitaiteen, oikealla puolella näkyvän Insane Visionsin palkkalistalla olevan Raphael Gabrion tekemän kuvituksen. Vuonna 2005 perustettu ruotsalaisyhtye toi edellisen, ensimmäisen, albuminsa maaliskuussa 2010. Tuolloin julkaistu debyyttialbumi "Deterioration of Minds" on puolen tunnin mittainen annos kalmametallia.
Julkaistaan 3.3.2010
Ruotsalainen death metal -bändi Soreption (www.soreption.com) julkaisee maaliskuun kolmantena päivänä debyyttialbuminsa "Deterioration Of Minds". Uuden albumin kappaleiden nimet ovat numeroita välillä 5–12 jatkaen näiltä osin sitä numerologista meininkiä, johon Soreption ryhtyi EP-levyllä "Illuminate The Excessive", jonka biisien nimet olivat numeroita lukujen 1–4 välillä. Levymerkki Ninetone Recordsin kautta julkaistava esikoisalbumi äänitettiin, miksattiin ja tuotettiin Ninetonen studioilla, sekä Blue Oyster Studioilla ja Sidelaken äänityspajassa. Albumin tuottajana toimi Angtoria-yhtyeen Tommy Rehn. Sundsvallilaisyhtyeen debyyttialbumiin voi tutustua Soreptionin omilla MySpace-sivuilla.
Ruotsalainen death metal -viisikko Soreption (www.soreption.com) kieli eilen debyyttialbuminsa nimeksi valitun "Deterioration of Minds". Se on seuraaja debyytti-EP:lle "Illuminate the Excessive". Yhtye on päättänyt jatkaa ensimmäisellä albumillaan ensimmäisen EP:nsä esittelemää tapaa nimetä kiekon kappaleet. Esikoislevyn soittolistalla kuullaan kappaleet "1", "2", "3" ja "4", joten uuden albumin kappaleiden nimet ovat numeroita välillä 5–12. Yhtye päätti ryhtyä tekemään suurta numeroa tammikuun alussa Sidelake Studioilla. Äänitystöiden apumiehenä on tuottaja Tommy Rehn. Ainakin osa lauluraidoista nauhoitettiin Blue Oyster Studioilla Ruotsin Sundsvallissa. Lopputuote on tarkoitus tuupata ihmisten ilmoille kesällä 2009.
Death metallia Sunsdvallista
Ruotsalainen dm-yhtye In Battle (www.inbattle.se) uutisoi värvänneensä joukkoihinsa uuden sessiorumpalin. Uusi pellinpaukuttaja on samalta paikkakunnalta kuin bändin muutkin jäsenet, eli Ruotsin Sundsvallista, ja hänet tunnetaan nimellä Tony Westermark. Mies soittaa metallia myös Soreption-nimisessä yhtyeessä. Yhtye kertoo olevansa ylpeä päästessään kertomaan Westermarkin soittavan jatkossa In Battlen joukoissa tulevien kiertueiden ajan. Hän on nuori ja erittäin lahjakas muusikko. Ensimmäisen kerran hän pääsee esittelemään taitojaan tulevalla Balkanin maihin suuntautuvalla kiertueella, jonka IB tekee yhdessä Mardukin kanssa. Myöhemmin ensi vuoden puolella yhtye kaavailee tekevänsä pari muuta mittavampaa reissua Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Tarkempia tietoja näistä suunnitelmista paljastetaan lähiaikoina.