Huomioi, että tämä on sivu 233 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Julkaistaan 16.10.2009
Alankomaalainen Epica (www.epica.nl) julkaisee viidennen täyspitkän studiorykäisynsä kahdeksan päivän kuluttua. Yhtyeen viidennes albumi on nimeltään "Design Your Universe". Se nauhoitettiin Saksan Wolfsburgissa Gate Studion uumenissa tuottaja Sascha Paethin seurassa. Seuraaja vuonna 2007 julkaistulle "The Divine Conspiracy" -kiekolle julkaistaan ensimmäiseksi täällä Euroopassa 16. päivä lokakuuta Nuclear Blastin voimin ja sen jälkeen 3. marraskuuta myös Pohjois-Amerikan alueella. Uuden albumin tyylistä Epican kitaristi Mark Jansen puhuu omiaan vihjaamalla levyn käsittelevän kvanttifysiikkaa ja että tällä albumlla tullaan osoittamaan kuinka olemme kaikki kytköksissä toisiimme subatomisella tasolla. Suomalaisen Sonata Arctican Tony Kakko vihjasi aikaisemmin tulevansa lauleskelemaan tällä albumilla yhdessä Epican Simone Simonsin kanssa.
Iso-Britanniasta kotoisin oleva omalaatuinen Eibon la Furies (www.eibonlafuries.co.uk) aikoo julkaista italialaisen Code666 Recordsin kautta debyyttialbuminsa "The Blood of the Realm" ensi vuoden maaliskuussa. Bändi allekirjoitti levy-yhtiönsä kanssa sopimuksen maanantaina. Eibon la Furies luonnehtii levymerkkiään metallimusiikin piireissä arvostetuksi toimijaksi, joten yhteistyötä sen kanssa odotetaan kovasti. Bändin ensimmäisen albumin yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu, mutta levy tulee olemaan musiikillisesti sekalainen sekoitus black metallia ja ambient-musiikkia. Englantilainen Eibon la Furies hakee biiseihinsä vaikutteita viktoriaanisen ajan okkultismista ja valokuvien sekä elävien kuvien syntyajoilta.
Kuva: Nikidesign
Ruotsalainen heviyhtye Wolf (www.wolf.nu) aikoo jyristä yllä Suomenmaan lokakuun 21.–24. päivien välisenä aikana, sillä metallibändi on värvätty tukijoukoksi W.A.S.P.:n Suomen-kiertueelle. Yhdysvaltalainen W.A.S.P. seuralaisineen ilmoitti keikkasuunnitelmansa Suomea varten eilen maanantaina. Bändit nähdään ensimmäiseksi Tampereella, sitten Joensuussa, Helsingissä ja lopuksi Oulussa. Tällä hetkellä Wolfin nelipäinen joukkio valmistautuu lähtemään reissuun Britanniassa, sillä bändin on tarkoitus matkata kanadalaisen hevikopla Cauldronin kanssa perjantaista lähtien.
Death metal -bändi Syn:drom (www.syndromweb.net) ilmoittaa aloittavansa tänään tiistaina debyyttialbuminsa nauhoittamisen kotikaupungissaan, Ruotsin Sundsvallissa, sijaitsevassa Nevon studiossa. Ensimmäisenä vaiheena on rumpujen ja bassoraitojen äänittäminen. Levyn esituotantovaihe päättyi jo toukokuussa, mutta vielä sen jälkeenkin ryhmä rustasi 3–4 uutta biisiä albumille. Syn:dromin viisikko ei aio käyttää albuminsa tuottamisesa eikä viimeistelemisessä ulkopuolista apua. Kiekko on tarkoitus julkaista alustavien suunnitelmien toteutuessa ensi vuoden helmikuussa levy-yhtiö ViciSolum Productionsin kautta. Bändi aikoo pitää nettisivuillaan videopäiväkirjaa kiekon luomisesta.
Vuonna 2002 perustettu Dead To This World uutisoi keulahahmonsa, entisen Immortalin basisti Iscariahin, suulla suuntaavansa tiensä kahden viikon kuluttua studioon. Studiossa kolmihenkinen metallibändi tulee nauhoittamaan viisi biisiä sisältävän MCD:n, jonka kappaleista kertyy soittoaikaa lähelle 30 minuuttia. Äänite on tarkoitus julkaista alkuvuodesta 2010 CD- ja LP-versiona levymerkki Vàn Recordsin kautta.
Iscariah uutisoi eilen julkaisemassaan tiedonannossa uutta albumiakin työstettävän. Bändin järjestyksessä toisen albumin kappalemateriaalia valmistellaan tasaiseen tahtiin, mutta tarkempia tietoja pitkäsoitosta tullaan paljastamaan vasta myöhemmin. DTTW:n seuraava keikka koetaan 27. marraskuuta yhtyeen kotipitäjässä, Bergenissä, yhdessä Nocturnal Gravesin kanssa.

Status Minorin (www.statusminor.com) esikoislevyn kansi ei turhilla kuvilla koreile, vaan sen ulkoasu on pikemminkin äärimmäisen pelkistetty, antaen hyvin vähän osviittaa siitä mitä on luvassa. Bändi tituleeraa itseään melodiseksi, progressiiviseksi metalliksi, joten uteliaana nostan jälleen kerran luurit korville, tyrkkään äänitteen CD-asemaan ja kuuntelen kriitikonkorva tarkkana.
Komppikäännöksiä ja jazz-pianoja lukuun ottamatta Status Minor paljastuu kuitenkin valtaosin varsin perinteiseksi suomimetalliksi, joka kulkee paikoitellen Sonata Arctican ja uuden Amorphiksen jalanjäljissä, josta se risteää lähinnä Megadethilta kuulostavin thrash-pätkin. Vokalisti Markku Kuikka on kohtuullisen hyvä ja ääntää englantia välillä melko mallikkaastikin, mutta sanoitukset ovat yksioikoista huttua, joka on kuultu lukemattomissa poppibiiseissäkin jo tuhansia kertoja. Raidoissa on hyvin niukasti tarttumapintaa ja tarttuvuutta, ja levyn sisältö toistaa itseään hyvin paljon. "Machine"-kappaleen kertosäe on tosin yksi poikkeus tästä säännöstä, mutta biisi kokonaisuudessaan ei kanna kovin pitkälle.
Julkaistaan 9.11.2009
Helsinkiläinen Barren Earth (www.barrenearth.com), joka perustettiin syksyllä 2007 Kreatorin, Moonsorrowin, Mannhain ja Swallow The Sunin jäsenistä, tulee julkaisemaan täällä Euroopassa uuden EP-levyn 9.11. ja Pohjois-Amerikassa 17.11. Levy on nimeltään "Our Twilight" ja se sisältää yhteensä neljä biisiä. Peaceville Recordsin kautta julkaistava levy laskettiin perjantaina ennakkotilattaavksi Burningshedin nettikauppaan. Levy-yhtiö hehkuttaa biisikirjon olevan death metallia, johon on sekoitettu progressiivista rockia ja folkia. "Our Twilight" on ensimmäinen lohkaisu yhtyeen debyyttialbumilta, joka tullaan julkaisemaan alkuvuodesta 2010. Albumin nimeä eikä sen soittolistaa ole vielä tiedossa.
Kuva: OWKinnunen
Studiossa uutta albumia kesän varrella luonut Poisonblack (www.poisonblack.com) rummuttaa esiin uuden radioäänen rumpalistaan Tarmo Kanervasta. Muusikko tulee juontamaan oululaisen Radio Megan aalloilla kuultavaa musiikkipohjelmaa jokaisena lauantaina kello 15–16. Tunnin pituisen lähetyksen ensimmäinen osa tullaan kuulemaan kuluvana lauantaina. Poisonblackin pellinpaukuttaja juttelee lähetyksissään musiikista ja erityisesti uudesta rock-musiikista. Hän myös tarjoaa uutisia ja haastatteluja sellaisista bändeistä, jotka ovat kotoisin Pohjois-Suomesta. Ensimmäisessä ohjelmassa Kanerva käsittelee oululaista Dian-bändiä ja samalla seudulla hiljattain avattua kahvila-baari Nuclear Nightclubia. Hän myös keskustelee edesmenneen Sentencedin rumpali Vesa Rannan kanssa.
Uutta albumia luova Kalmah (www.kalmah.com) uutisoi eilen joutuneensa lykkäämään aikaisemmin varmistamiaan live-esiintymiään bändissä tapahtuneen tapaturman takia. Yhtyeen keulahahmo oli vahingossa sahannut vasemman kätensä keskisormesta palan irti (kuva). Kalmahin julkaiseman kuva-aineiston perusteella sormesta irronnut osa onnistuttiin neulomaan suurinpiirtein oikeaan paikkaan. Jotta vahingoittunut sormi voisi kunnolla parantua, Kalmah joutuu lykkäämään huomiseksi kaavailemaansa keikkaa Istanbulissa ensi vuodelle. Sama kohtalo on Ouluun 17. päivä ajateltu esiintyminen — Oulunkin esiintyminen siirtyy alkuvuoteen 2010. Jälkimmäinen live-esiintyminen nähdään Nuclear Nightclubin tiloissa, jossa yhtye tulee juhlistamaan uuden albuminsa ilmestymistä.
Yhtyeessä viisi jäsentä
Jyväskyläläinen Excalion (www.excalion.com) paljasti jurui kutsuvansa levytyshistoriassaan kolmatta studioalbumia nimellä "High Time". Se tullaan alustavien suunnitelmien toteutuessa julkaisemaan varhain ensi vuoden puolella levy-yhtiö Limb Musicin kautta. Power metallia sisältävä levy on seuraaja kolme vuotta sitten julkaistulle "Waterlines"-kiekolle. Excalion kävi nauhoittamassa uutukaisalbuminsa kotikaupungissaan sijaitsevan Watercastle-studion tiloissa, jossa sen miksausvaihekin käynnistyi eilen torstaina ja ensimmäisen kappaleen miksausvaihe oli jo eilisen puolella päättymäisillään. Myös albumin kansitaidetta viimeistellään juuri. Bändi luonnehtii äänitteellä kuultavaa materiaalia erittäin voimakkaaksi. Albumin kappalelistaa eikä sen tarkkaa julkaisupäivämäärää ole vielä tiedossa.