Huomioi, että tämä on sivu 234 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Julkaistaan 7.11.2009
Ruotsin The Generals aikoo aloittaa levytysuransa julkaisemalla marraskuun alussa debyyttialbuminsa "Stand Up Straight" maanmiestensä miehittävän levy-yhtiö Metalcentral Recordsin kautta. Albumi nauhotiettiin tuottaja Tomas Skogsbergin seurassa Sunlight Studioilla ja sen kansitaiteen toteutti Bathorylle, King Diamondille ja legendaariselle At The Gatesille samoja töitä tehnyt Kristian Wåhlin. Metalliryhmän debyyttialbumilla kuultavat kappaleet "One Eye Red" sekä "Blessing In Disguise" on mahdollista kuunnella jo nyt The Generalsin virallisilta MySpace-sivuilta. Lisäksi esikoisalbumilla kuultava biisi "Punchline" tullaan kuulemaan ruotsalaisen radio-ohjelma P3 Rockin taajuudella sekä nettisivuilla tänään torstaina.
Yhtyeessä kuusi jäsentä
Metallibändi Silentium (www.silentivm.com) tiedottaa, ettei bändissä kitaraa soittavaa Toni Lahtista tulla näkemään bändin loppuvuodesta tekemillä keikoilla, sillä häneltä löydettiin hodgkinin tauti aikaisemmin kuluvana vuonna. Yhtye ilmoitti eilen, ettei kitaristin terveydentila salli keikkalauteilla löylyttämistä. Silentium uskoo muusikon tervehtyvän myöhemmin keikkakuntoonkin. Tervehtymistä odotellessa korvaavana kitaristina nähdään Soulfallenissa samaa instrumenttia soittava Aapeli Kivimäki. Joulukuussa uuden albumin julkaissut Silentium ei ole tällä hetkellä varmistanut keikkoja. Yhtye vihjailee tekevänsä itseään tykö myös live-esiintymisten muodossa loppuvuodesta 2009. Bändi soitti yleisön edessä edellisen keikkansa Jämsän Akuliinassa 4.9.
Yhtyeessä viisi jäsentä
Krakovasta kotoisin oleva Crionics (www.crionics.pl) tiedotti tiistaina tulevansa julkaisemaan EP-levyn "N.O.I.R." lähitulevaisuudessa. Äänitteen tuominen levykauppoihin onnistuu bändin mukaan vasta siinä vaiheessa kun Creative Music -manageritoimisto on saanut neuvotelluksi sopivat yhteistyökuviot Crionicsia varten Euroopan alueen markkinoilla. Bändi julkaisi edelliset kolme täyspitkää levyään englantilaisen Candlelight Recordsin kautta, mutta sopimusta ei ole vielä päätetty jatkaa. Yhtyeen tuorein albumi on vuodelta 2007 löytyvä "Neuthrone". Puolalaisbändin uusimman EP-levyn luomistyötä esittelevä videoleike on mahdollista katsoa ryhmän MySpace-sivuilta yhdessä kuvaussessioista otettujen valokuvien kanssa.
Yhtyeessä viisi jäsentä
Norjalainen Pictures of Pain (www.picturesofpain.com) etsii levy-yhtiötä seurakseen nyt, kun bändi on ryhtynyt toden teolla valmistamaan tulevaa debyyttialbumiaan. Bändi on tähän mennessä nauhoittanut levynsä kaikki kappaleet Stein R. Sundin seurassa Black Dimensionin studiossa. Kappaleiden masteroimisvaihe käynnistyi äskettäin. Levyn masteroi King Diamondin kitaristinakin tunnettu Andy La Rocque omassa Sonic Train -studiossa Ruotsin Varbergissa. Maanantaina tekemässään tiedonannossa norjalaisviisikko kertoo legendaarisen La Rocquen värväämisen tuovan uusia myönteisiä puolia esiin Pictures of Painin debyyttialbumista. Andy La Rocque on aikaisemmin työstänyt musiikkia King Diamonin lisäksi HammerFallin, Evergreyn, Falconerin, In Flamesin ja Novemren joukoille.
Kuva: Tessa Nicolai
Alankomaalainen metallibändi Elexorien (www.elexorien.com) ilmoitti sunnuntaina menettäneensä naislaulajansa Iné Zijlstran naisen omasta toiveesta erota yhtyeestä. Laulaja ei omien sanojensa mukaan pysty tämänhetkisessä elämäntilanteessaan antamaan bänditoiminnalle täyttä panosta, joten hän kokee parhaimmaksi poistua sen riveistä lopullisesti. Antamassaan lausunnossa muusikko kuvailee rakkauttaan musiikkia kohtaan ja live-esiintymisten soittamista bändinsä kanssa. Erityisen hyvän muiston hän sai Elexorienin taannoiselta kiertueelta Etelä-Amerikassa. Eeppiseksi battle metalliksi musiikkiaan luonnehtiva Elexorien käytti Iné Zilstrania laulajanaan neljän vuoden ajan.
Kuvassa uusi kokoonpano
Britannian saarella toimiva Power Quest (www.power-quest.co.uk) hehkuttaa täydentäneensä jo nyt rivit täysimittaisiksi — viikko sen jälkeen kun ryhmästä erosi viimeiset jäsenet kosketinsoittajaa ottamatta lukuun. Bändi on tästä hetkestä lähtien täysin englantilainen. Kuusihenkisen yhtyeen uudeksi laulajaksi värvättiin Pete Morten, joka soittaa kitaraa brittiyhtye Thresholdissa. Metallibändi kokee Mortenin olevan äärimmäisen lahjakas vokalisti, joka tuo mukaan oman tyylinsä Power Questin jo entuudestaan uniikkiin meininkiin. Pete Mortenin laulutyyli poikkeaa runsaasti bändin ex-vokalistin, italialaisen Alessio Garavellon äänestä.
Progressiivisen metallin genreen kuuluva ruotsalaisyhtye Darkwater (www.darkwater.se) pyrkii parhaillaan valitsemaan parhaat biisit seuraavaa studioalbumiaan varten. Yhtyeellä on yllin kyllin biisimateriaalia käsillä jopa kymmentä kiekkoa varten, mutta uudelle albumille niistä tullaan valitsemaan vain parhaat palat. Osa biiseistä kaipaa viimeisiä silauksia ja sanoituksia, jonka jälkeen niitä ryhdytään äänittämään loppuvuoden varrella. Darkwater toivoo voivansa julkaista albuminsa jossain vaiheessa vuotta 2010.
Uuden albumin tekemistä hidastaa bassokitaristin etsiminen. Ryhmän puutelistalla on ollut kuukausien ajan uusi basisti, jota ei lukuisista koe-esiintymistä huolimatta ole löytynyt. Yhtye aikoo toistaiseksi käyttää entistä Pain Of Salvation -yhtyeen pelimannia bassokitaristinaan studiohommien aikana.
Julkaistaan talvella 2009
Liechtensteinin valtiosta kotoisin oleva goottimetallibändi Elis (www.elis.li) ilmoitti eilen perjantaina julkaisevansa uuden "Catharsis"-nimisen studiosoiton jossain vaiheessa vuoden 2009 talvea. Albumille ei ole vielä merkitty tarkkaa julkaisupäivämäärää. Teoksen julkaisee saksalainen metallimusiikkiin erikoistunut Napalm Records kahtena toisistaan poikkeavana versiona. Saksanmaalla Mastersoundin studiossa nauhoitettu albumi sai tuottajakseen Alex Krullin, joka tunnetaan parhaiten kytköksistään norjalaiseen Leaves‘ Eyes -yhtyeeseen. Goottimetallbändin uutukaisalbumi on seuraaja vuonna 2006 ilmestyneelle "Griefshire"-kiekolle, jolla kuultiin viimeistä kertaa laulajana Sabine Dünseria. Dünser menhtyi heinäkuussa 2006 bänditreeneissä saamaansa aivoverenvuotoon. Uudella "Catharsis"-levyllä toimii laulajana Sandra Schleret, joka lyöttäytyi Eliksen riveihin joulukuussa 2006.
Kuva: Pasi Takula
Uusimaan Ajattara (www.ajattara.fi) julkaisee joulun tullen kokoelmalevyn, joka sisältää aikaisemmin ilmestyneitä singlejä. Niiden lisäksi äänitteen soittolista sisältää kaksi aivan uutta biisiä, sekä pari Ajattaran tekemää tulkintaa muiden artistien kappaleista. Torstaina tekemässään tiedonannossa Ajattara ei vielä kielinyt mitä biisejä joululevy tulee sisältämään. Yhtye on vuosien mittaan julkaissut yhteensä neljä singlelevyä. Tuorein single on joulun alla 2007 ilmestynyt "Tulppaani". Sen lisäksi Ajattaralta on ilmestynyt singlet "Sika" vuonna 2006, "Joulu-single 2005" ja vuoden 2004 puolella "Ilon juhla".
Julkaistaan 13.11.2009
Wieniläinen Mastic Scum (www.masticscum.com) julkisti aikaisemmin kuluvalla viikolla suunnittelevansa uransa neljännen albumin julkaisemista marraskuussa. Bändin uunituore studioalbumi sai nimekseen "Dust" ja julkaisupäivämääräkseen 13.11.2009. Levy on tarkoitus julkaista Euroopassa Twilight Distribtionin avustuksella. Yhtye paljasti jo aikaisemmin nauhoittaneensa opukselleen yhteensä tusinan verran biisejä, jotka miksattiin Grindlab Studion tiloissa ja masteroitiin tanskalaisella Jacob Hansenilla. Äänitteen kansitaide paljastettiin keskiviikkona. Kansikuva on Killustrationsin toteuttama. Itävaltalaisyhtye tarjoaa kuunneltavaksi albuminsa soittolistalle päätyneestä "Regression"-kappaleesta esituotantovaiheessa nauhoitetun version omilla MySpace-sivuillaan.