Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 232 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Kiuakselta albumi maaliskuussa.

  • Julkaistiin maanantaina 12.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1502 kertaa
  • Bändit:

Pääkaupungista kotoisin oleva Kiuas (www.kiuas.net) uutisoi kitaristinsa Mikko Salovaaran suulla, että Kiuaksen kööri siirtyy marraskuun lopussa studioon nauhoittamaan neljättä albumiaan. Power metallia kilkattavalla helsinkiläisryhmällä on valmiina noin 10 biisiä. Kappaleet kaipaavat vielä hiomista, mutta ne ovat pääosin valmiit nauhoitettaviksi. Bändin kitaristi arvelee Kiuaksen seuraavan lätyn ilmestyvän maaliskuussa 2010 Suomen alueella. Muiden maiden osalta julkaisusuunnitelmista ei ole vielä tietoa. Salovaaran mukaan juuri kappaleiden rustaamisen takia Kiuas ei ole lyönyt löylyä keikkalauteilla viime aikoina. Live-esiintymisiä hän arvelee bändinsä ryhtyvän soittamaan sen jälkeen kun albumi on julkaistu.

Lue koko julkaisu…

The 11th Hour: "Burden Of Grief".

  • Julkaistiin maanantaina 12.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1671 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 28.10.2009The 11th Houruin albumin "Burden Of Grief" etukannessa näkyy piirros tai maalaus korpista, jolla musta silmä ja mustat sulat sekä musta nokka. Korpin alla kaunokirjoituksella yhtyeen logo ja sen alla pienellä präntillä lukee albuminkin nimi.

Alankomaalainen doom metallia takova The 11th Hour julkaisee debyyttialbuminsa "Burden Of Grief" saksalaisen Napalm Recordsin kautta ensimmäiseksi juuri Suomessa 28.10. Opus ilmestyy muualla Euroopassa muutamia päiviä myöhemmin ja Kanadassa sekä Yhdysvalloissa marraskuun kolmantena päivänä. Gorefestista, Demiurgista ja Hail Of Bulletsin tiimistä tutun Ed Warbyn uusin musiikkiprojekti tarjoaa jo nyt esikoiseltaan näytebiisejä MySpace-sivujensa musiikkisoittimessa. Kuunneltavaksi on laitettu kolme näytettä tulevalta albumilta, sekä pari vanhempaa demotaltiointia. "Burden Of Grief" miksattiin Ronnie Björnströmin toimesta Audio Enhanced Productionsin tiloissa. Kiekon kansitaiteen toteutti Mick Koopman. Parin viikon päästä ilmestyvä pitkäsoitto on ennakkotilattavissa Napalm Recordsin nettisivujen kautta 12 euron hintaan.

Lue koko julkaisu…

Timo Tolkki teki sen taas!

Musiikkilehti Guitar Worldin äänestyksessä maailman 27. nopeimmaksi kitaristiksi äänestetty Timo Tolkki erotti tuoreimmasta bändiprojektistaan, Revolution Renaissancesta, aikaisemmin tällä viikolla kosketinsoittajansa sekä basistinsa. Yhtyeestä pois potkittu kosketinsoittaja Michael Khalilov kirjoitti eilen Stratovariuksen keskustelualueella, ettei Tolkki itse asiassa ollut edes kertonut hänelle eikä kanssatoverilleen Justin Biggsille, että heidät olisi erotettu bändistä. Khalilov sai tiedon erottamisestaan lukemalla asiaa käsittelevän uutisen Internetistä. Timo Tolkki ilmoitti torstaina sekä Khalilovin että Biggsin erotetun yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia. Erimielisyydet bändin musiikkityylistä havaittiin "Age of Aquarius" -albumin äänitystöiden aikana. Tolkki yhdessä vokalisti Gus Monsanton ja rumpali Bruno Agran kanssa toivottivat erotetuille muusikoille parasta jatkoa musiikillisissa hankkeissaan.

Lue koko julkaisu…

Lonewolf: "The Dark Crusade".

  • Julkaistiin sunnuntaina 11.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1115 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 11.11.2009Metallibändi Lonewolfin studioalbumn "The Dark Crusade" etukannessa näkyy piirros tai maalaus ihmissuhdesta ja suomuisesta lohikäärmeestä. Lohikäärme yläkulmassa oikealla ja ihmissusi vasemmalla alakulmassa. Yhtyeen logo keltaisella vas. yläkulmassa.

Ranskan Alpeilta kotoisin oleva heviyhtye Lonewolf laittoi perjantaina MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi parikin uutta biisiä tulevalta albumiltaan, jonka Karthago Records julkaisee CD-formaatissa ja Killer Metal Records vinyylinä 11. marraskuuta. Metallibändi kutsuu uusinta albumiaan nimellä "The Dark Crusade". Sen CD-versio sisältää sellaisen bonusbiisin kuin "The Hour 0" ja opuksen vinyylipainos on varustettu extraviisulla "Burning The Icons". LP-versiosta prässätään 100 kappaletta vihreällä levyllä ja 400 kappaletta mustalla vinyylillä. Lonewolfin uutukaisen tuottajana toimi Bart Gabriel ja miksaajana sekä masteroijana Andy La Rocque. Kansitaide on Chris Moyenin piirtämä. Moyen on ranskalainen graafikko, jonka aikaisempaa tuotantoa nähdään mm. Slayerin, Triviumin, Beheritin ja Blasphemyn luomuksissa.

Lue koko julkaisu…

Revolution Renaissancen rivit supistuvat.

Kitaristi ja säveltäjä Timo Tolkin, joka väitetysti sävelsi 95% Stratovariuksen kapapleista ennen kuin päätti erota yhtyeestä, uutena bändiprojektina tunnettu Revolution Renaissance on kokenut töyssyn tiellään. Bändin basistina toiminut Justin Biggs ja kosketinsoitinta soittanut Michael Khalilov on päätetty poistaa yhtyeen muonavahvuudesta johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät he sovi Revolution Renaissancen remmiin. Tämä kävi ilmeiseksi "Age of Aquarius" -albumin nauhoitustöiden aikana. Bändin julkaisemassa lausunnossa kerrotaan, että basisti on thrash metallin miehiä ja Khalilov luuli Revolution Renaissancen olevan jotain muuta kuin melodista power metallia. Näiden syiden takia Tolkki, sekä bändiin jäljelle jäävä vokalisti Gus Monsanto ja rumpali Bruno Agra toivottavat heille tervemenoa ja parasta jatkoa. Mike Biggs tiomii jatkossa Empyreonin riveissä ja Khalilov Descend-nimisessä projektissa.

Lue koko julkaisu…

Musiikin myyntialusta gogoyoko avattiin Suomessa.

  • Julkaistiin perjantaina 09.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1780 kertaa
  • Bändit:

Pohjolassa toimintansa avannut gogoyoko on uusi yhteisöllinen musiikin myyntipaikka, jossa musiikkia voi kuunnella maksutta ja josta käsin omat suosikkikappaleet voi ostaa suoraan artistilta. Palvelu mahdollistaa musiikintekijöiden tuotannon levittämisen maailmanlaajuisessa skaakalassa käyttämättä välistä vetävien välikäsien apua. gogoyokoon liittyneet pelimannit ja bändit voivat itse määritellä musiikilleen haluamansa hintahaarukan — parhaassa tapauksessa esittävä artisti voi poimia musiikkinsa myynnistä täyden 100 prosenttia ja sen ohessa myös ylimääräistä tuloa, joka suuruus määräytyy toistettujen kappaleiden lukumäärän perusteella.

Osoitteessa www.gogoyoko.com sijaitsevaan palveluun voi liittyä kuka tahansa. Liittymisen jälkeen jäsen voi kuunnella suosikkimusiikkiaan ja jakaa yhteisössä omat soittolistansa — ilmaiseksi. Nettipalvelun avulla musiikin ystävät voivat tehdä uusia biisi- ja bändilöytöjä, sekä tukea suosikkiyhtyeitään suoraan käyttämättä rojaltteja syöviä välikäsiä.

Lue koko julkaisu…

Leverage: "Circus Colossus".

  • Julkaistiin perjantaina 09.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1537 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 4.11.2009Leveragen albumin "Circus Colossus" etukannessa valokuva öisestä suurkaupungista sinistä taivasta vasten. Taivas on pilvinen ja siellä näkyy suuri täysikuu, sekä salamointia ja Leveragen logo kuvan yläosassa valkoisella värillä.

Suomalainen Leverage (www.leverageband.com) ilmoittaa uransa kolmannen täyspitkän studiorykäisyn saaneen nimekseen "Circus Colossus". Albumi tullaan puklaamaan tähän maailmaan marraskuun neljäntenä päivänä kotimaisen Spinefarm Recordsin kautta. Albumilla kuultava mahtiralli "Legions of Invisible" on mahdollista kuunnella jo nyt helsinkiläis-jyväskyläläisen Leveragen MySpace-sivuilla. Melodista metallimättöä jyrisevä yhtye julkaisi edellisen albuminsa, levyn "Blind Fire", viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Albumi julkaistiin myös Yhdysvaltojen maaperällä Blistering Records USA:n avittamana.

Lue koko julkaisu…

Swornin albumi ilmestyy 30.10.2009.

  • Julkaistiin torstaina 08.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 829 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 30.10.2009Albumin "Bastards and Conquerors" etukannessa näkyy maalaus jnkinlaisesta viittaan ja harjakypärään pukeutuneesta hahmosta, joka sisoo hohtavan kellertävän taivaan alla rannikolla. Kuvan yläosassa Swornin logo ja sen alla pienellä präntillä albumin nimi.

Norjalaisyhtye Sworn (www.sworn.no) ilmoitti kuluvan kuukauden käynnistyttyä aikeistaan julkaista uuden studioalbuminsa 30. päivä saksalaisen levymerkki Twilight Vertriebin avustamana. Bändin uusin albumi on yhtyeen mukaan sellaista melodista extreme metallia, jollaista ei ole aikaisemmin tehtykään. Levy sai nimekseen "Bastards and Conquerors". Pitkäsoitto sisältää musiikkia yhdeksän kappaleen ryppään, joista soittoaikaa kertyy hieman yli 48 minuuttia. Albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Swornin jäsenenä basisti Dag Andersonia. Uusi levy on seuraaja heinäkuussa 2007 saman levy-yhtiön kautta esiin tuodulle debyyttialbumille "The Alleviation". Uutukaiskiekon musiikkityyliä Twilight Vertriebin kööri suitsuttaa nopeammaksi, synkemmäksi, aggressiivisemmaksi ja tunnelmallisemmaksi verrattuna sen edeltäjään.

Lue koko julkaisu…

Toinen uusi Saattueen kappale MySpacessa.

  • Julkaistiin torstaina 08.10.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1411 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 21.10.2009Saattueen albumin "Vuoroveri" etukannessa vitivalkoinen taustaväri ja keskellä kuvaa verenpunaisella värillä maalattu ihmistä muistuttava hahmo, jonka rinnassa lukee valkoisella Saattue ja sen alla pienemmällä albumin nimi.

Saattue on julkaissut netissä toisen kappaleen lokakuun 21. päivä ilmestyvältä "Vuoroveri"-albumiltaan. "Taakka"-nimisen teoksen voi käydä kuuntelemassa Saattueen MySpace-sivulla. Tämän lisäksi Saattue on lisännyt kaksi uutta "Vuoroveri"-aiheista promokuvaa nettisivuilleen osoitteeseen www.saattue.net.

Yhtyeen uusin albumi tulee jatkamaan Saattueen debyyttialbumin "Jäähyvästi" esittelemää raskasta, synkkää ja moniulotteista linjaa. Albumin julkaisee Spikefarm Records.

Lue koko julkaisu…

Uudistuneessa Equal Dreams -musiikkipalvelussa yhdistyy MySpace ja Amazon.

Equal Dreams uudistaa palveluaan yhdistämällä siihen MySpacen ja Amazonin kaltaisten palveluiden parhaita puolia. Uudistuneen ilmeen ja parannellun käyttöliittymän lisäksi palvelun uutena ominaisuutena on profiilien täysi räätälöitävyys. Kenen tahansa käyttäjän on helppoa luoda oma sivustonsa palveluun sekä muokata siitä näköisensä. Musiikin myyjille Equal Dreams tarjoaa reaaliaikaiset palvelut; musiikin julkaiseminen, –myynti, –hinnoittelu ja tilastot sekä ainutlaatuinen rojaltien hallintajärjestelmä, jossa musiikin tekijät, myyjät ja promoottorit voidaan automaattisesti palkita.

Keskeistä Equal Dreamsin kaltaiselle palvelulle on artistin ja yleisön välille rakentuva yhteisöllisyys sekä palvelun tarjoamat työkalut artistille myydä ja promotoida musiikkiaan. Uudessa versiossamme näitä puolia on korostettu entisestään, kertoo Equal Dreamsin toimitusjohtaja Kimmo Kärkkäinen. Emme yritä taistella yhteisöpalvelujen jättiläisiä vastaan, vaan pyrkimyksenämme on luoda työkaluja, joilla olemassaolevat yhteisöt voi valjastaa musiikkibisneksen kannalta hedelmälliseen toimintaan, Kimmo jatkaa.

Lue koko julkaisu…