Huomioi, että tämä on sivu 268 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kansikuva: Mortuus
Ruotsalainen black metallia luova Horde of Hell on valmis julkaisemaan uransa ensimmäisen albumin. Debyyttialbumiaan yhtye kutsuu nimellä "Blodskam". Se julkaistaan Euroopan alueella Blooddawn Productionsin tahi Regain Recordsin kautta toukokuussa 2009. Yhdysvaltalainen fanikunta pääsee nauttimaan pirullisesta mustasta metallista toukokuun viidennestä päivästä lähtien levy-yhtiö Moribund Recordsin julkaistua opuksen. 14 kappaletta sisältävä levy nauhoitettiin Ruotsin Norrköpingissä sijaitsevan Endarkerin studiossa yhdessä Mardukin Magnus Devo Anderssonin avulla. Horde of Hell aikoo julkaista lähitulevaisuudessa uuden musiikkivideon, sillä bändi työstää tälläkin tulimmaisella hetkellä videoleikettä kappaleeseen "Leave Life Behind". Useita näytebiisejä bändin edustamasta tyylistä löytyy osoitteesta www.myspace.com/heldivine.
Julkaistaan 26.4.2009
Ruotsalainen heavy metallia hönkivä Bloodbound (www.bloodbound.se) on varmistanut kolmannen albuminsa, luomuksen nimeltään "Tabula Rasa", julkaistavan Pohjois-Amerikassa 21.4. ja Euroopassa sunnuntaina 26. huhtikuuta levy-yhtiö Blistering Recordsin kautta. Aasiassa opus ilmestyi jo viime keskiviikkona. Uusi albumi on juuri laskettu ennakkomyyntiin levymerkin nettikauppaan. "Tabula Rasa" on seuraaja sellaiselle pitkäsoitolle kuin "Book of the Dead", jonka soitinyhtye julkaisi toukokuussa 2007. Uusinta luomustaan hevarit luonnehtivat jonkinasteiseksi konseptiin pohjautuvaksi kokonaisuudeksi, mutta albumi ei väitetysti ole kuitenkaan ihan perinteisellä tavalla konseptialbumi. Osa biisien sanoituksista perustuu tabula rasaan, joka tarkoittaa sellaista filosofista termiä, jonka mukaan ihmisen identiteetti ryhtyy hahmottumaan syntymän jälkeen koettavien kokemuksien varaan.
Kuva: Marcus Bergman
Göteborgilainen Laethora (www.laethora.com) kurnutti ilmoille ilotiedon: uusi albumi on nauhoitettu. Yhtye vei levyn nauhoitusvaiheen pätökseen kaksi päivää sitten. Nyt on jäljellä lopputuotteen miksaaminen. Bändi kutsuu kiekkoaan nimellä "The Light in which we all Burn". Se tulee olemaan tämän death metal -jyrmyn järjestyksessä toinen albumi — seuraaja vuonna 2007 julkaistulle debyyttikiekolle. Uusi albumi sisältää 13 uutta biisiä, joita työstetään nyt Sonoresin / Gesperrtin Studioilla. Miksaajan ei toimikaan Roberto Laghi, jonka kanssa Laethoran joukot ovat tehneet yhteistyötä aikaisemminkin, sillä Laghi on yllättäen sairastunut. Bändi on päättänyt hoitaa miksaamisen ilman ulkopuolista apua.
Julkaistaan 27.5.2009
Pohjois-Pohjanmaan Eternal Tears of Sorrow (www.eternaltears.info) kutsuu uransa kuudetta albumia nimellä "Children of the Dark Waters". Se tullaan julkaisemaan levy-yhtiö KHY Suomen Musiikki Oy:n tukemana toukokuun 27. päivä. Muualla Euroopassa kiekon julkaisu on annettu Massacre Recordsin hoidettavaksi ja Aasiassa albumin vie fanikunnan ulottuville Marquee/Avalon. Eternal Tears of Sorrowin joukot julkaisivat helmikuussa ensimmäisen singlen tulevasta pitkäsoitosta. Single on nimeltään "Tears of Autumn Rain" ja se sisältää myös uudelleen äänitetyn version biisistä "Vilda Männu". Kyseinen kappale kuultiin ensimmäistä kertaa EToS:in uran toisella albumilla.
Julkaistiin 4.3.2009
Jyväskyläläinen metallibändi Manufacturer’s Pride (www.manufacturerspride.com) julkaisi aikaisemmin maaliskuussa uuden studioalbumin. Levy on seuraaja vuonna 2007 päivänvaloon astuneelle debyyttialbumille "Faustian Evangelion" ja nimeltään "Sound of God’s Absence". Musiikillisesti uusi albumi on mikstuura melodista kuolonmetallia, thrashia ja jopa dark ambientin elementtejä. Manufacturer’s Priden uutuikainen nauhoitettiin Matti Kynsijärven ja Sami Niittykosken kanssa SN-Audio Productionsissa, jossa opus myös miksattiin. Levyn masteroiminen hoidettiin helinkiläisen Finnvoxin studion syövereissä Pauli Saastamoisen toimesta. Kiekolla kuullaan vierailevina muusikkoina Swallow The Sunin Mikko Kotamäkeä laulamassa kappaleessa "Stillborn Messiah". Taustalaulut viisussa "Murder Mandate" hoitaa Arto Linkotie.
Minikiertue toukokuussa
Kotimainen metallibändi Omnium Gatherum (www.omniumgatherum.org) aikoo soitella keikkoja ahkerasti Suomen maaperällä seuraavien kuukausien aikana. Yhtye löyttäytyy Eternal Tears of Sorrowin ja Ghost Brigaden seuraan soittaakseen minikiertueen Suomessa tämän vuoden toukokuussa. Omnium Gatherum esiintyi edellise nkerran yleisön edessä 12. helmikuuta Helsingin Dante’s Highlightin lavalla. Keikka oli osa Helsinki Metal Meeting -tapahtumaa. Seuraavan kerran Kotkassa syntynyt bändi on mahdollista kokea lavalla Porvoossa 25.4., jolloin yhtye esiintyy Doningtonin lavalla osana Porvoo Heavy Metal Weekend -kinkeriä. Kaksipäiväinen musiikkitapahtuma Itä-Uudellamaalla sijoittuu Porvoon Doningtoniin. Omnium Gatherum on tapahtuman pääesiintyjä. Paikalle on värvätty esiintymään myös mm. Skulldriver, Coprolith, Lunar path, Trident ja Silent Dreams.
Julkaistaan 29.6.2009
Portugalilainen naislaulajalla varustettu WitchBreed ilmoittaa julkaisevansa levy-yhtiö Ascendance Recordsin avustuksella albuminsa "Heretic Rapture". Levy on ilmoitettu julkaistavaksi kesäkuun viimeisellä viikolla. Yhtye kävi nauhoittamassa albuminsa tuottaja Waldemar Sorychtan valvovan katseen alla. Tuottaja toimi myös albumin miksaajana ja masteroijana. Sorychtan on aiemmin säätänyt musiikkia myös Moonspellille, Tiamatille, Samaelille, The Gatheringille ja italialaiselle goottimetallibändi Lacuna Coilille. WitchBreed tutustuttaa faninsa uuden albumin antiin tarjoamalla kappaleen "Thy Eclipse" kuunneltavaksi soitinyhtyeen MySpace-sivuilla.
"Heretic Rapture" on yhtyeen ensimmäinen albumi. Lissabonilaisyhtye on aikaisemmin julkaissut yhden demolevyn, omakustanteena ilmestyneen "Descending Fires" -kiekon, tammikuussa 2006.
Julkaistaan 11.5.2009
Ruotsalainen kalmametallia takova Vomitory (www.vomitory.net) vei päätökseen seitsemännen albuminsa luomistyön. Levy on valmis julkaistavaksi. Yhtye, joka juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan, kutsuu uusinta opustaan nimellä "Carnage Euphoria" ja tulee julkaisemaan sen toukokuun alussa Metal Blade Recordsin kautta. Kiekko ilmestyy ensin Saksassa 8.5. ja sitten 11. päivä samaa kuukautta muualla Euroopan alueella. Äänitteen julkaisusta Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa ei ole toistaiseksi tietoa. Albumiaan bändi nauhoitteli tammikuusta lähtien Ruotsin Kalrstadissa sijaitsevassa Leon Music -studiossa. Kiekon tuottajana toimi studion omistava Rikard Löfgren, joka myös miksasi ja masteroi albumin, kuten teki myös Vomitoryn albumin "Terrorize Brutalize Sodomize" kohdalla.
Julkaistaan 1.6.2009
Norjan Kristiansandista kotoisin oleva Blood Red Throne vei uransa viidennen albumin äänitystyöt päätökseen. Albumi aiotaan viimeistellä siten, että se voidaan julkaista kesäkuun ensimmäisenä päivänä Euroopassa. Kesäkuun lopussa levy tullaan julkaisemaan myös Yhdysvalloissa levy-yhtiö Earache Recordsin voimin. Blood Red Thronen uutukainen tottelee nimeä "Souls of Damnation". Siitä tullaan julkaisemaan rajoitettuna kappalemääränä ilmestyvä ensipainos, jonka soittolistan lopussa kuullaan bonuskappaleet "Manifest Of Lies" ja "Affiliated With The Suffering". Ensipainoksen kylkiäisenä tulee lisäksi bonus-DVD. Kesäkuussa ilmestyvä albumi on seuraaja elokuussa 2007 esiin tuodulle "Come Death" -kiekolle. Näytebiisejä bändin uudesta ja varhaisemmasta tuotannosta löytyy soitinyhtyeen MySpace-sivuilta.
Etukansi: Christian Hector
Saksalainen doom metallia tekevä Ahab (www.ahab-doom.de) on tehnyt jälleen uuden annoksen musiikkia julkaistavaksi Napalm Recordsin kautta. Bändin uusin kiekko on nimeltään "The Call of the Wretched Sea" ja se tullaan julkaisemaan todennäköisesti loppukevään tai alkukesän varrella. Ahabin albumi on syönyt seitsemän biisiä, jotka muodostavat eräänlaisen teema-albumin. Albumilla käsitellään vuonna 1820 uponnutta valaanpyydystysalus Essexiä. Kaskelotin upottama alus innoitti kirjailija Herman Melvilleä rustaamaan maailmankuulun romaaninsa Moby Dick. Ahab on romaanissa esiintyvän kapteeni Ahabin nimi. Bändi on aikaisemminkin tehnyt musiikkia, johon se on hakenut innoitusta Moby Dickistä. Osassa Ahabin biiseistä on suoria lainauksia kyseistä kirjasta.