Huomioi, että tämä on sivu 381 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Promokuva
Saksalainen power metal -bändi Helloween (www.treasurechest.de) tiedottaa nettisivuillaan olleensa kiireinen elokuun loppuun asti, sillä miehet työstivät ahkerasti uransa järjestyksessä 12. pitkäsoittoa. Nyt levyä on saatu valmiiksi jo siihen asti, että kiekosta kehdataan antaa julkisuuteen tarkempia tietoja. Bändi antoi albumille nimeksi "Gambling with the Devil" ja se sisältää 11 kappaletta. Levyllä on lisäksi intro, jossa saatesanat lausuu Saxon-yhtyeen joukoista tuttu Biff Byford. Albumin biiseistä kertyy soittoaikaa täsmälleen 57 minuuttia ja 40 sekuntia.
Kuva: Pasi Moilanen
Kotimaisen The Black League (www.theblackleague.fi) -bändin vokalisti Taneli Jarva, joka on samalla edesmenneen heavy metallia räiskivän Sentencedin laulaja, uutisoi bändin kuulumisista sen nettisivuilla. Viimeinen vuosi on ollut The Black Leaguen osalta melko hiljaista, mutta elossahan he ovat. Bändi työstää tällä hetkellä uutta äänitettä ja yrittää riuhtoa itsensä horrostilasta voidakseen ryhtyä keikkailemaan. Jarva kertoo TBL:n järjestyksessä viidennen albumin nimen saattavan olla "No Parole". Mies arvioi levyn ilmestyvän ihmisten ilmoille ensi vuoden kesällä — optimistisesti arvioituna.
Toiminut vuodesta 1986
Puolalainen veteraaniksi dm-musiikin saralla luettava Vader (www.vader.pl) uutisoi julkaisevansa 25-vuotisjuhlalevynsä lisäksi "...And Blood Was Shed on Warsaw" -DVD:n sekä huolella valitun kokoelman uudelleenäänitettyjä klassikkokappaleita, mutta sitä ennen bändi aikoo kuitenkin tarjota esileikkiä. Luvassa on nimittäin suurinpiirtein 25 konserttia täällä Euroopan alueella, jonka erikoisvieraana koko keikkaputken ajan toimii legendaarinen kreikkalaisryhmä Septic Flesh. Kyseinen rytmiryhmä keräsi hiljattain luunsa jälleen yhteen oltuaan tauolla hetken aikaa. Sen jälkeen Septic Flesh rynni solmimaan levytyssopimusta Season Of Mist -levymerkin kanssa. Se työstää tällä hetkellä seuraajaa bändin vuonna 2003 julkaisemalle "Sumerian Daemons" -albumille. Vader lupaa osaltansa paljastaa lähiaikoina tarkempia tietoja tulevasta kiertueesta.
Ranskan Poitiersista
Ranskalainen metalli-iskuryhmä Hacride (www.hacride.com) kertoo laittavansa tällä hetkellä viime silauksia uudelle "Perturbed"-musiikkivideolleen, joka lohkaistiin bändin järjestyksessä toiselta pitkäsoitolta, nimeltään "Amoeba". Kiekko julkaistiin aikaisemmin kuluvan vuoden puolella Listenable Recordsin toimesta. "Perturbed"-videon tuottajana toimi Ben Deka. Kyseinen kappale on yhtyeen uuden pitkäsoiton avausraita. "Amoeba"-albumi on seuraaja yhtyeen ylistetylle esikoisalbumille "Deviant Current Signal", joka toi bändille aikoinaan roppakaupalla huomiota. Kiekon tiimoilta Hacride teki Ranskan ja Sveitsin suunnalla parikin kiertuetta.
Kuva: Patric Ullaeus
Kreikkalainen melodista heavy metallia tahkoava Firewind (www.firewind.gr) tiedottaa nettisivuillaan aikovansa julkaista uudelleen vuonna 2002 alunperin ilmestyneen esikoisalbuminsa "Between Heaven & Hell". Kiekko julkaistaan yksinomaan Japanissa 10. lokakuuta King Recordsin toimesta. Levyn uusi versio käsittää bonuskappaleiden lisäksi uuden grafiikan, bändin kitaristi Gus G.:n ja tuottaja David T. Chastainin kirjoittamia sivumerkintöjä. Albumihan julkaistiin ensimmäisen kerran Japanissa omalla kansitaiteellaan, joka poikkesi Euroopan-painoksen kannesta. Tällä kertaa japanilaiset saavat silmiensä eteen Euroopan-version kansitaiteen, jonka loi legendaarinen taiteilija Kristian Wahlin. Hän on tehnyt vuosien mittaan samantapaisia hommia mm. sellaisille metalliryhmille kuin King Diamond, Dissection sekä At The Gates.
Bändi on viisikko
Iso-Britanniasta saapuva power metallia soittava Power Quest (www.power-quest.co.uk) tiedottaa palaavansa Remaster Studion syövereihin lokakuun 25. päivä, jolloin yhtye aloittaa neljännen albuminsa äänitystyöt. Vicenzassa sijaitsevan studion tiloissa taltioidaan aluksi Francesco Trescan kanssa rumpukuviot. Albumin äänitystöiden lisäksi bändi aikoo kerätä luunsa Italiaan, jossa se lokakuun ensimmäisen viikon aikana viimeistelee uudet biisinsä. Kappaleita on valmiina 15 kappaletta, mutta soittolistalle päätyvien veisujen määrää ei ole lyöty lukkoon.
Perustettu kesällä 2006
Black metal -bändi Vanmakt (www.vanmakt.com) uutisoi keulahahmo Gorgothin suulla, että bändi työstää tällä hetkellä seuraavaa albumiaan varten — kiekko halutaan saada valmiiksi vuoden 2008 puolella. Nyt yhtyeen jäsenet keskittyvät biisien harjoittelemiseen ja esituotantovaiheeseen. Bändillä ei ole nykyisessä olotilassaan sopimusta minkään levy-yhtiön kanssa, mutta Gorgorth ei pidä sitä kauaskantoisena ongelmana ottaen huomioon esikoisalbumin "Vredskapta Mörkersagor" saaman lämpimän vastaanoton. Kiekko on myyty Ruotsissa loppuun jo ensimmäisen viikon aikana, joka on johtanut jopa valitusvyöryjen aaltoiluun. Vanmakt kertoo saaneensa faneiltaan kyselyitä siitä miksi heidän tilaamansa albumit eivät ole tulleet perille. Tätä ongelmaa bändi ryhtyy perkaamaan oitis järjestämällä lisää painoksia debyyttialbumistaan.
Musisoinut vuodesta 1992
Norjalainen extreme metallin alhossa möyrivä The Kovenant (www.gentechranch.tk) kertoo julkaisseensa uuden version klassikkoalbumiksi muodostuneesta "In Times Before the Light" -pitkäsoitostaan. Uusintapainos julkaistiin VME/Head Not Found Recordsin toimesta ja se sisältää alkuperäisten biisien lisäksi alkuperäiset demokappaleet vuosiväliltä 1993–1994. Kiekolla ei siis kuulla vuoden 2002 aikana tehtyjä remix-versioita biiseistä.
Death/thrash metallia
Tukholmalainen metallimiesten muodostama Construcdead (www.construcdead.com) manaa nettisivuillaan kaikkien kansojen tietoon, että nyt on tosi kyseessä. Vielä tässä vaiheessa nimetön pitkäsoitto saatiin hiljattain äänitettyä Peter Wildoerin ja Darkanen Klas Idebergin avustuksella Helsingborgissa sijaitsevassa studiossa. Bändi kertoo, että kiekko haluttiin äänittää ensin Not Quite Studioiden tiloissa, mutta valitettavasti huoneisto ryhtyi kirjaimellisesti tulvimaan vain päivää ennen kuin Construcdeadin jäsenten piti marssia paikalle. Tämän johdosta kiekko jouduttiin äänittämään toisessa studiossa Peterin ja Klasin avustuksella. Levylle taltioitiin yhteensä 13 kappaletta, mutta ryhmä ei tiedä vielä päätyvätkö kaikki ne albumin lopulliselle soittolistalle.
Perustettu vuonna 1998![]()
On kulunut kolme vuotta siitä, kun Sotajumala (www.sotajumala.com) toi suomenkielisen death metalin suuremman yleisön tietoisuuteen "Death Metal Finland" -levyllään. Odottavan aika ehti tällä välin käydä useampaankin otteeseen pitkäksi, kunnes yhtye vihdoin viime heinäkuussa ilmoitti lukkiutuvansa studioon uuden täyspitkän äänityksiin. Lopputulos kantaa nimeä "Teloitus", ja sen julkaisee Woodcut Records 24. päivä lokakuuta.