Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 380 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Decapitated kiertueelle Venäjälle.

  • Julkaistiin sunnuntaina 23.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 676 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Monika SerafinskaNeljä miestä seisoo mustaa taustaa vasten. He ovat Decapitated. Metallibändi, jossa kolme pitkähiuksista ja yksi kalju mies. Kolmella mustat vaatteet yllään, vasemmanpuoleisella oliivinvihreä paita tai pusakka.

Puolalainen Decapitated (www.decapitatedband.net) varmisti joukon live-esiintymisiä Venäjän suunnalle. Lokakuussa bändi lähtee viemään omalaatuista teknistä death metalliaan venäläisille faneilleen ensimmäistä kertaa uransa aikana. Se konsertoi näillä näkymin lukuisia kertoja Venäjällä sekä kerran Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Latviassa.

Bändi tulee julkaisemaan ennen kiertueen avautumista rajoitetun uusintapainoksen debyyttialbumistaan "Winds of Creation". Uusi versio ilmestyy 8. lokakuuta ja sen kylkiäisinä kulkee DVD-kiekko, johon on sullottu kokonainen live-esiintyminen Iso-Britanniasta. Kyseessä on Nottinghamissa vuoden 2004 joulukuussa tehdyn keikan taltiointi. Vielä tuohon aikaan bändissä toimi vokalistina Sauron.

Lue koko julkaisu…

Rage äänitti albumin kitaraosuudet.

  • Julkaistiin sunnuntaina 23.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1135 kertaa
  • Bändit:

Miehistössä kolme jäsentäKolme miestä seisoo rivissä ruskeasävyisessä valokuvassa. Tässä on Rage-nimisen metallibändin joukot. Keskimmäisenä kalju mustiin pukeutunut heppu, vasemmalla irokeesilla varustettu mies jonka paita on avoin ja oikealla pitkähiuksinen mies, jolla yllään m

Saksalainen melodista metallia takova Rage (www.rage-on.de) kertoo nimenneensä uusimmaksi opuksekseen "Carved in Stone". Se julkaistaan alustavien suunnitelmien mukaan ensi vuoden alussa Nuclear Blast Records -levymerkin kautta. Kiekolla kuullaan ainakin biisit "Carved in Stone", "Drop Dead", "Gentle Murders", "One Step Ahead" sekä "Without You".

Yhtyeen kitaristina toimiva Vicotr Smolski paljastaa äänittäneensä juuri levyn kitaraosuudet. Tällä kertaa hän halusi biisien olevan tyyliltään aikaisempaa hiomattomampia ja "kuivempia" — tähän lopputulokseen on päästy ja se kuulostaa kitaristin mielestä oikein mainiolta. Musiikin osalta Rage on Smolskin mukaan halunnut keskittyä "Carved in Stone" -albumillaan power metal -vaikutteisiin. Nyt on jätetty pois kaikki progressiiviset instrumentaaliosuudet ja orkestraaliset välikohtaukset. Näitähän yhtye viljeli rutkasti edellisellä CD-julkaisullaan. Uuden pitkäsoiton biisilistalta löytyy tasan kymmenen kappaletta.

Lue koko julkaisu…

Threshold: "The Raveges Of Time (The Best of Threshold)".

  • Julkaistiin lauantaina 22.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1126 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Ron MarzokViisi miestä seisoo rivissä harmahtavaa seinää tai ovea vasten. Kolmella miehellä mustat vaatteet yllään, lyhyet mustat hiukset päässään. Vasemmassa laidassa näkyvällä pitkät tummanruskeat hiukset, keskimmäisellä siniset vaatteet ja iho tummanruskea.

Iso-Britannian progemestari Threshold (www.thresh.net) kertoo julkaisevansa ensimmäisen "parhaat palat" -kokoelmalevynsä marraskuussa. Levypakkaus tarjoaa yhtyeen mukaan yli 140 minuuttia musiikkimateriaalia kaikilta bändin studioalbumeilta. Näiden lisäksi levyjen soittolistoilta löytyy jopa kolme täysin uutta single-versiota kappaleista. Kokoelmajulkaisun nimeksi Thresholdin miehet ristivät "The Ravages of Time (The Best of Threshold)". Kyseessä on tupla-CD, jonka julkaisee orkesterin edellinen levy-yhtiö Inside Out Music. Kokoelma ulostuu kansainvälisesti 19. marraskuuta ja päivää myöhemmin Yhdysvalloissa. Levyjen soittolistoille valitut kappaleet poimittiin yhteistyössä levy-yhtiön ja bändin jäsenten kanssa, joten tässä ei ole kysymys sikariportaan selän takana touhuamisista, kuten on tapahtunut aikaisemmin esimerkiksi amerikkalaiselle Type O Negativelle.

Lue koko julkaisu…

Memory Garden vaihtoi basistin.

  • Julkaistiin lauantaina 22.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1082 kertaa
  • Bändit:

Perustettu vuonna 1992Tummasävyinen ja mustavalkoinen bändikuva Memory Garden -yhtyeen miehistä, jotka istuvat kitarat ja muut instrumentit sylissään. Miehiä kuvassa viisi kappaletta. Osalla pitkät hiukset. Pukeutuneet mustiin vaatteisiin.

Ruotsissa tukikohtaansa pitävä metallibändi Memory Garden (www.memorygarden.net), jonka riveihin kuuluu entinen Abstrakt Algebran kitaristi Simon Johansson, tiedottaa nettisivuillaan basisti Ken Johanssonin päättäneen erota yhtyeestä. Mies vetäytyi joukoista ajanpuutteen vuoksi. Bändin ja basistin välillä ei ole kitkaa, vaan jäljelle jääneet jäsenet toivottavat Kenille parhainta jatkoa ja kiittää häntä yhteisistä vuosista MG:ssä. Nyt yhtye keskittyy uuden bassotaiturin metstästykseen — muusikon virasta kiinnostuneita henkilöitä kehotetaankin ottamaan yhteyttä orkesteriin lähettämällä sähköpostia sen nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. He etsivät ruotsalaista muusikkoa, jonka tulisi asua joko Tukholmassa tai sen lähellä, esimerkiksi Örebrossa. Basistilta edellytetään myös kokemusta lavaesiintymisestä ja studiotyöskentelystä, sekä tietysti hyvää huumorintajua.

Lue koko julkaisu…

Deranged sai albumin valmiiksi.

  • Julkaistiin lauantaina 22.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 746 kertaa
  • Bändit:

Gore/death metallia soittava ruotsalainen Deranged (www.iamderanged.com) sai valmiiksi jo seitsemännen pitkäsoittonsa. Levylle yhtye antoi nimeksi "The Redlight Murder Case". Se halutaan julkaista jossain vaiheessa marraskuuta Regain Recordsin kautta. Yhtye uutisoi aikaisemmin saapastelleensa Berno Studion tiloihin levyä äänittelemään kuluvan kuukauden alussa. Deranged ei suotta vitkastellut, sillä levy äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin 14 päivän sisällä.

Bändin rumpalina toimiva Rikard Wermén lausui levystä aikaisemmin, että kyseessä on ryhmän tähänastisista tekeleistä paras albumi musiikillisesti. Se edustaa Werménin mukaan Derangedin ehdotonta eliittiä, sillä materiaalia on mieletöntä ja brutaalia, joka takaa kuuntelijakunnalle katkenneen niskan heviletin pyörityksen kautta.

Lue koko julkaisu…

After Forever Suomeen — Battlelore tukee.

Kaksi Battleloren naista seisoo selät toisiaan vasten tummanruskeaa taustaa vasten. He ovat pukeutuneet pitkiin juhlamekkoihin, jotka ovat viininpunaisia ja mustia väreiltään. Molemmilla naisilla pitkät hiukset.

Fantasiasta musiikkiinsa innoituksensa ammentava Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi aikovansa tukea After Foreveria sen saapuessa tänne Suomeen konsertoimaan. Bändit esiintyvät yhdessä Helsingin Nosturissa ja Tampereen Klubissa seuraavasti:

  • 19. marraskuuta: Nosturi (Helsinki)
  • 20. marraskuuta: Klubi (Tampere)

Lappeenrannassa perustettu Battlelore julkaisi uransa neljännen pitkäsoiton, jolle se antoi nimeksi "Evernight", Euroopan alueella helmikuussa. Kiekko rantautui myös Pohjois-Amerikkaan, tosin vasta maaliskuun puolella Napalm Recordsin saattamana.

Lue koko julkaisu…

Hatesphere: Jacob Bredahl erotettu.

Laittoi laulajan vaihtoonVerenpunainen Hatesphere-logo mustaa taustaa vasten. Ensimmäinen kirjain suurempi kuin muut, samoin 'S'–kirjain. Fontti on jykevä ja kulmikas ja se on osittain kulunut.

Tanskalaisen tm:n alhossa piehtaroiva Hatesphere (www.hatesphere.com) uutisoi nettisivuillaan maailmankirjojen menneen sekaisin, sillä yhtyeen pitkäaikaisena laulajana toiminut Jacob Bredahl on päätetty ottaa pois kokoonapanosta. Eroaminen johtui henkilökohtaisista syistä. Syyt ovat muhineet bändin sisällä jo jonkin aikaa ja nyt tuli hetki tehdä paras ratkaisu bändiä ajatellen. Vokalistina toiminut Bredahl ei yhtyeen muiden jäsenten mukaan kyennyt antamaan Hatespherelle tulevaisuudessa täyttä panostusta. Se johti tähän lopputulokseen. Jäsenet kiittävät Jacobia yhteisestä vuosikymmenestä, jonka aikana töitä on paiskittu ahkerasti ja hyvistä hetkistä nautittu yhdessä. He toivottavat Jacobille parhainta jatkoa.

Lue koko julkaisu…

Code tukee Shiningia Lontoossa.

  • Julkaistiin perjantaina 21.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1533 kertaa
  • Bändit: ,

Viisihenkinen joukkioHarmahtava ja haalistunut, hyvin vanhalta näyttävä ryhmävalokuva Code-bändin jäsenistä, jotka istuvat päät luotuina alaspäin. Yksityiskohtia on hankala erottaa.

Osittain norjalainen ja toisilta osin brittiläinen Code (www.codeblackmetal.co.uk) uutisoi tekevänsä ainutlaatuisen keikan 13. joulukuuta Lontoon Camden Underworldin tiloissa, sillä tuohon aikaan paikan päällä musisoi myös samaan kastiin kuuluva Shining. Bändien seurana esiintyy myös norjalaisen bm-legenda Mayhemin entisen vokalisti Maniacin uusi sivuprojekti Skitliv ja Hellsaw. Code tulee esittämään konsertin aikana biisejä debyyttialbumiltaan "Nouvea Gloaming", joka julkaistiin Spinefarm Recordsin kautta. Lontoon keikalla bändin kokoonpanossa ei kuitenkaan nähdä Dimmu Borgirin Simen Hestenaesia. Simenhän liittyi Coden remmiin hiljattain soittaakseen yhtyeen järjestyksessä toisella albumilla.

Lue koko julkaisu…

Turisas kiertää Eurooppaa.

Kuva: Steve BrownTurisas-bändin yksi jäsen, jolla punamustaksi maalatut kasvot ja yllään viikinkiasut, loikkii ilmassa hurjistunut ilme kasvoillaan ja miekka kourissaan. Hämärtyvä auringonlasku näkyy taustalla.

Folk-vaikutteista metallia soittava Turisas (www.turisas.com), joka julkaisi hiljattain discoaiheisen musiikkivideon kappaleesta "Rasputin", kertoo lähtevänsä lokakuun alussa Euroopan-kiertueelle Iced Earthin seuraksi. Bändit keikkailevat näillä näkymin kiivaasti aina marraskuun alkuun asti. kiertue vie bändit Saksaan, Italiaan, Espanjaan, Itävaltaan kuin Sveitsiinkin — muutamia konsertteja on luvassa myös Ruotsiin. Reissussa kulkee mukana myös kanadalainen thrash metallia soittava Annihilator.

Turisas-joukkojen julkaisema "Rasputin"-musiikkivideo on samalla yhtyeen kuluvan kuukauden aikana julkaiseman singlen nimi. Kiekko sisältää nimikkobiisinsä lisäksi klassikkokappaleen "Battle Metal". Levystä painetaan CD-version lisäksi erittäin rajoitettu 7"-vinyyli, minkä soittolistalta löytyy B-puolen biisinä kappale "The Court of Jarisleif".

Lue koko julkaisu…

Lullacry työstää biisejä.

  • Julkaistiin torstaina 20.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1137 kertaa
  • Bändit:

Laulajana nainenTumma ja lähes väritön valokuva Lullacry-yhtyeen jäsenistä, joista etummaisena seisoo pitkähiuksinen nainen ja hänen takanaan neljä pitkähiuksista miestä. He ovat ulkoilmassa, vasemmalla vaalea betonimuuri, taivaalla pilviä.

Kotimaisen Lullacry (www.lullacry.com) -yhtyeen kitaristi Sami Vauhkonen kertoo bändin kärsineen vastoinkäymisistä työstäessään uusimpia biisejä, sillä bändin basisti Kimmi "Heavy" Hiltunen on vioittanut kätensä, joka haittaa soittamista. Vauhkonen paljastaa bändin työstävän tällä hetkellä seitsemää ututa biisiä, joiden mies luonnehtii olevan tyyliltään melkoisen raskasta materiaalia. Kitaristi vitsailee työn alla olevan lisäksi yksi "MTV-hittibiisi". Hän kertoo Lullacryn edelleen selvittävän seuraava levy-yhtiöitään, josta mies toivoo voivansa paljastaa enemmän vielä tämän vuoden puolella. Yhtye on neuvotellut useiden levy-yhtöidein kanssa ja saanut osakseen kiinnostavia tarjouksia.

Lue koko julkaisu…