Huomioi, että tämä on sivu 383 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuusipäinen kokoonpano
Ruotsalainen metallipasuuna Incrave (www.incrave.se) tiedottaa siirtyneensä nyt studioon äänittelemään jatkoa debyyttialbumilleen "Incrave", mikä ulostui aikaisemmin kuluvan vuoden puolella ruotsalaisen Ulterium Records -levymerkin kautta. Uusi pitkäsoitto on tarkoitus tarjota miksattavaksi ja masteroitavaksi Per Rybergille, joka on aikaisemmin puuhaillut samoissa merkeissä mm. sellaisten artistien kanssa kuin Bloodbound, Morgana Lefay ja Tad Mororse. Incraven uuden albumin kansitaiteen maalaa legendaarinen Kristian Wåhlin, joka on tuttu mies myös muusikon hommistaan. Bändi julkaisee opuksensa aikaisin ensi vuoden alussa jos vain suunnitelmat pääsevät toteutumaan ongelmitta.
Toiminut vuodesta 2001
Saattue uutisoi aloittaneensa debyyttialbuminsa "Jäähyvästi" nauhoitussessiot D-Studiolla Karkkilassa. Session etenemistä voi seurata www.saattue.net sivuilta löytyvästä päiväkirjasta. "Jäähyvästi" albumi ilmestyy alkuvuodesta 2008. Julkaisijana toimii Spikefarm Records. Albumi tulee sisältämään seitsemän synkkää ja raskasta saattometallikappaletta.
Bändin studiopäiväkirjassa kerrotaan, että tähän mennessä bändi on saanut taltioitua osan rytmikitaroiden osuuksista ja että tänään tiistaina yhtye aikoo nauhoittaa akustisten kitaroiden äänikuviot.
Kotoisin Sveitsin Baselista
Sveitsiläinen melodista death metallia tahkoava Darkmoon (www.darkmoon.ch) julkaisee seuraavan pitkäsoittonsa, mille bändi kastoi herttaisesti nimeksi "Apocalyptic Syndrome", marraskuun 9. päivä CCP Recordsin toimesta. Kiekko äänitettiin Sveitsin Gelterkindenissa sijaitsevan Little Creek -studioiden tiloissa ja sen sisälmyksiin päätyi yhteensä pyöreät kymmenen kappaletta. Niiden musiikillisen tyylin yhtye kertoo risteilevän death / thrashin ja black metallin välillä.
Darkmoon-joukkojen esikoisalbumi, nimeltään "...Of Bitterness and Hate", julkaistiin syyskuussa 2005 CCP:n kautta.
Albumi ilmestyy lokakuussa
Ruotsalainen metalliryhmä Soilwork (www.soilwork.org) loi musiikkia uudelle eurooppalaiselle osoita-ja-klikkaa -tyyliselle seikkailupelille, joka tunnetaan nimellä Overclocked. Soilworkin biisi kantaa samaa nimeä kuin pelikin. Videopelin on tarkoitus ilmestyä Euroopassa 12. lokakuuta Anacondan kautta. Tämä bändin luoma uusi metalliveisu on asetettu ladattavaksi Nuclear Blast Musicshop -nimiseen nettimusiikkikauppaan.
Overclocked-peliä kehittää saksalainen pelistudio House of Tales. Sen aikaisempiin meriitteihin kuuluu mm. The Moment of Silence ja Mystery of the Druids, jotka edustavat samaa genreä kuin uusinkin taidonnäyte.
Gorerotted on brutaalimpi
Brittiläisen em-bändi Gorerottedin (www.gorerotted.com) kitaristin virkaa hoitava Tim "Rotted" Weatherley uutisoi, että ryhmän uusimmaksi jäseneksi värvättiin entinen Cradle Of Filthin kitaristi, Gian Pyres. Nyt kun kesän festivaaliesiintymiset jouduttiin hoitamaan vain neljän hengen miehityksellä, päätti bändi hankkia hieman täydennystä jakamaan taakkaa. Gian Pyresin kerrotaan Weatherlyn mukaan olevan mahtava kitarataituri, jonka kanssa hän on itse asiassa soitellutkin The Fear -nimisen musiikkiprojektin aikoihin.
Suomalainen funeral doom -metallia muriseva Colosseum (www.colosseum.liitin.net) uutisoi saaneensa esikoisalbuminsa valmiiksi. Yhtye julkaisee kiekon Firebox Recordsin kautta täällä Suomessa 14. marraskuuta ja muissa maissa viisi päivää myöhemmin. Kiekolla kuullaan kuusi kappaletta, mitkä ovat musiikillisesti dark ambientin ja klassisen musiikin tyylejä yhdessä metallimusiikin kanssa sulattelevia veisuja. Kiekon orkestraaliset osuudet, samoin kuin rumpukuviotkin, äänitettiin HWP Studio / Haven Studion tiloissa. Kiekon kitara- ja lauluosuudet taltioitiin klaukkalalaisen D-Studion suunnalla. "Chapter I: Delirium" -nimisen esikoisalbumin kansikuvaa voi katsoa täällä.
Perustettu Oulussa
Kotimainen melodista black metallia mättävä Catamenia (www.catamenia.net) varmistettiin ensi vuoden Metalcamp-festivaalin esiintyjäkaartiin. Tapahtumaa on tarkoitus viettää heinäkuun 4.–8. päivä Slovenian Tolminissa. Bändi kiertää Yhdysvaltoja marras-joulukuun ajan. Tähän mennessä USA:n kiertueen tarkka esiintymispaikkojen listaus odottaa vielä täydennystä. Catamenian kiertueeseen kuuluu konsertteja parisenkymmentä kappaletta, joita se soittaa yhdessä belgialaisen Ancient Rites -ryhmän kanssa. Reissussa kulkee mukana myös metalliryhmä Secrets She Kept.
Yhtye etsii tällä hetkellä promoottoreita erityisesti Japanin ja Aasian suunnalta.
Kotimainen black metal -mestari Horna (www.legion-horna.com), joka perustettiin vuonna 1993 Lappeenrannassa, aloitti eilen 7. päivä tuoreimman kiertueensa yhdessä Vorkreistin ja Blacklodgen kanssa. Kolmikko vyöryy maasta toiseen käytännössä koko syyskuun ajan — ensimmäinen keikkaputken esiintyminen soitettiin eilen Lontoossa. Kiertue tunnetaan nimellä "Pest Pandemic Contamination Tour".
Hornalta ilmestyy kiertueen aikoihin uusi mini-CD, nimeltään "Pimeyden Hehku". Bändin julkaisusuunnitelmiin sisältyy lisäksi kauan odotetun split-7"-singlen julkaisu, minkä toisen puoliskon musisoinnista vastaa Peste Noir.
Perustettu v. 1999
Ruotsalainen black/death metallia räiskivä The Legion (www.legion.nu) kertoo nettisivuillaan kuulumisistaan pitkästä aikaa. Yhtye on ollut nimeltä mainitsemattomien syiden vuoksi melkoisen hissukseen viime aikoina, mutta paljastaa nyt aloittaneensa studiotiloissa bändin järjestyksessä kolmannen albumin äänitystyöt. Viime kerralla, tämän vuoden tammikuussa, yhtye kertoi kaavailevansa kiekon äänitystöiden aloittelemista jo keväällä, mutta suunnitelmat eivät sitten toteutuneetkaan. He ovat harjoitelleet kuukausien aikana uuden musiikkimateriaalin parissa, eikä bänditreenien välissä ole ollut kylliksi aikaa paljastaa suurelle maailmalle mitä The Legion aikoo.
Brutal death metal
Hollantilainen dm-iskuryhmä Severe Torture (www.severetorture.com) kertoo julkaisevansa uuden "Sworn Vengeance" -nimisen pitkäsoittonsa täällä Euroopassa 12. päivä lokakuuta Earache Records -levymerkin kautta. Kiekkohan äänitettiin Excess Studioiden katakombeissa ja Pit Studion syövereissä Hollannissa tämän vuoden huhtikuussa. Kiekko miksattiin kesäkuussa puolalaisen Hertz Studioiden tiloissa, jossa on aikaisemmin musiikkiaan hionut mm. extreme metallia räiskivä Vader. Severe Torture kaavailee julkaisevansa pitkäsoitosta normaalin version lisäksi hieman rajoitetumman erikoispainoksen, minkä soittolista kätkee sisälleen kaksi cover-versiota — yhden Cro-Magsilta ja toisen Entombedilta.
Bändi värväsi Jason Nerthertonin ja Che Snelpingin avustamaan kappaleen "Buried Hatchet" luomisessa. Molemmat miehet osallistuvat biisillä laulamiseen.