Huomioi, että tämä on sivu 384 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Perustettu vuonna 1996
Saksalainen musiikkimaailmassa ahkerasti möyrivä Heaven Shall Burn (www.heavenshallburn.com) kertoo nettisivuillaan julkaistussa englanninkielisessä tiedotteessa palanneensa viime viikolla Japanista takaisin kotimaahansa. Bändi kertoo viimeisimmän reissunsa sujuneen vallan mainiosti, sillä Nipponissa he tapasivat mahtavia henkilöitä ja upeita klubeja. Erityiset kiitokset HSB langettaa Birthplace-nimisen klubin ja 168 Crew:in suuntaan. Nyt yhtye kertoo palaneensa takaisin rutiineihin. Takaisin studioon. Orkesteri työstää tällä hetkellä uutta albumiaan, jonka kitaraosuuksia on tarkoitus purkittaa tämän viikon aikana.
Industrial metallia
Ruotsalainen Pain (www.pain.cd) on varmistanut uuden liudan uusia esiintymisiä Euroopan alueelle. Se aikoo lähteä Peter Tägtrenin luotsaamana konsertoimaan loka-marraskuussa lähinnä Saksan suunnalle.
Yhtyeen viides pitkäsoitto on nimeltään "Psalms of Extinction". Kiekko kipusi orkesterin kotimaan virallisen albumilistan sijalle n:o 21. Albumilla kuullaan vierailevana artistina In Flamesin basisti Peter Iwersin musisointia, sillä mies soittaa levyllä ainakin kahdessa eri kappaleessa.
Pain perui elokuun puolen välin taitteessa lupaamansa live-esiintymisen Summer Rocks Open Air -festareilla. Istanbuliin kaavailtu esiintyminen jouduttiin promoottorien virheen vuoksi perumaan. Bändin promoottorien oli ollut tarkoitus maksaa etukäteismaksu keikasta, mutta sitä ei oltu kuitenkaan tehty, joka johti osaltaan siihen ettei bändin keikka-agentti Helter Skelter halunnut ottaa keikasta tarpeetonta riskiä. Yhtye kertoo nettisivuillaan toivovansa pääsevänsä Turkkiin konsertoimaan lähiaikoina.
Kuva: Kristina Sundman
Helsinkiläinen black metallia soittava Ajattara (www.ajattara.fi), jonka joukkoihin kuuluu Amorphiksen keulahahmonakin tunnettu Pasi "Ruoja" Koskinen, uutisoi saaneensa nyt julkaistua uransa viidennen pitkäsoiton. Riekaleelle anettiin bändille tyypillisesti hehkeä nimi: "Kalmanto". Se julkaistiin täällä Suomessa Spinefarm Recordsin kautta. Kiekko tarjoaa yhdeksän biisiä, joista viimeinen on albumin nimikkokappale.
Ajattaran toiminta käynnistyi Pasi Koskisen toimesta miehen omana sooloprojektina. Yhtye ehti hajota viime vuoden lopulla, mutta se on jälleen voimissaan uudella kokoonpanolla.
Nightrage-viisikko
Ruotsalais-kreikkalainen dm-jyrä Nightrage (www.nightrage.com) kertoo keikasta, jonka bändin oli tarkoitus soittaa 2. päivä kuluvaa kuukautta Kreikan Larissassa. Kyseessä oli No Budget -festivaliin liittyvä konsertti, mikä peruutettiin aivan viime tingassa. Bändi selittää nyt syitä keikan perumiseen, sillä yhtyeen jäsenet ovat pahoillaan keikkaa odottaneiden faniensa puolesta. Yhtyeen esiintyminen peruttiin rankan vesisateen vuoksi aivan viime tipassa ennen Nightragen H-hetkeä. Valitettavasti tapahtuneeseen ryhmällä ei ollut vaikutusvaltaa, se voi nyt vain pahoitella tapahtunutta.
Entombedissa neljä jäsentä
Pitkän linjan metalliryhmä Entombed (www.entombed.org) uutisoi aikovansa astua Suomen maaperälle kotimaastaan Ruotsista. Yhtye esiintyy kuluvan kuukauden aikana, Turussa, Jyväskylässä, Tampereella, Mikkelissä ja Helsingissä. Suomen esiintymisissä bändi saa tukea kotimaiselta Omnium Gatherumilta.
Bändin tuorein albumi, "Serpent Saints — The Ten Amendments", kipusi hiljattain Ruotsin albumilistan sijalle n:o 3. Kyseessä on korkein saavutus virallisella albumilistalla koko Entombedin vuodesta 1987 alkaneen uran aikana. Albumi laskettiin irti heinäkuun puolella niin Euroopassa kuin USA:ssa. Kiekko sisältää pyöreät kymmenen kappaletta, joissa kuullaan ensimmäistä kertaa bändin uutena rumpalina toimivan Olle Dahlstedtin rumputyöskentelyä.
Toiminut vuodesta 1992
Ruotsalais-tanskalainen Crystal Eyes (www.crystaleyes.net) uutisoi värvänneensä uudeksi kitarasankarikseen Pål Petterson -nimisen hepun, jonka bändi kertoo olevan 41-vuotias mieshenkilö, joka asuu viiden minuutin päässä bändin harjoituskämpästä Boråsissa. Yhtye hehkuttaa Pettersonin olevan mahtava kitaristi varustettuna sopivalla asenteella, persoonallisuudella ja huumorilla — hän sopii bändiin kuin naula silmään. CE:n miehet pitävät hieman kummallisena, etteivät he olleet tutustuneet Påliin aikaisemmin vaikka mies oli soitellut paikkakunnalla jo kauan, jopa tuttujen musiikkiprojekteissa. Bändi kertoo lisäksi, että uuden kitarataiturin tyyli on parhaiten kuvattavissa kertomalla sen olevan klassisista 1980-luvun kitarointia, mikä passaa vallan mainiosti tälle bändille.
Kotoisin Skotlannista
Modernia metallia mättävä Mendeed on hajonnut eilen 4. syyskuuta. Bändin kitaristi Steven Nixonin mukaan yhtyeen luhistumiseen vaikutti vakavat erimielisyydet bändin managerin kanssa. Mendeed kertoo kitaristin suulla haluavansa kiittää kaikkia fanejaan heihin uskomisesta ja tukemisesta. Nixon kommentoi toivoneensa asioiden korjaantuneen ja bändin voineen jatkaa toimintaansa, mutta nyt tässä tilanteessa hän tyytyy vain kertomaan tulevansa kaipaamaan fanejaan.
Bändin tuorein albumi on tämän vuoden helmikuussa Euroopan alueella julkaistu "The Dead Live by Love". Se julkaistiin Nuclear Blast Recordsin kautta. Mendeed teki viime vuoden vaiheille Euroopan-kiertueen yhdessä Born From Painin ja Napalm Deathin kanssa.
Perustettu Varbergissa
Ruotsalainen Revengia (www.revengia.se), jonka joukkoihin kuuluu Arch Enemyn rummuntakoja Daniel Erlandsson, uutisoi saaneensa uuden "Revengia"-albuminsa tuotantovaiheen päätökseen. Bändin mukaan se on nyt jonkin verran aikataulusta jäljessä, sillä miksausvaiheessa kului odotettua kauemmin. Kiekon miksauksen kerrotaan kuitenkin sujuneen vallan mainiosti. Seuraava vaihe levyn valmistamisessa on sen masteroiminen, josta vastaa tällä kertaa Peter In De Betou. Hän ryhtyy muokkaamaan pitkäsoittoa tämän viikon torstaina Tailor Maidin tiloissa. Albumin kansitaiteen, joka on "Revenge"-niminen maalaus, toteutti Joe Petagno.
Ryhmän tuorein musiikillinen ulosanti tähän mennessä on "A Decade in the Dark", joka julkaistiin vuoden 2004 kesäkuussa Metal Fortress Entertainmentin tuuppaamana. Kyseessä on Matti Almseniuksen tuottama ja miksaama levy.
Suomalainen extreme metal -joukkue Impaled Nazarene (www.campnazarene.com) uutisoi julkaisseensa MySpace-sivuillaan neljä ääninäytettä, jotka kuullaan lopullisissa muodoissaan bändin tulevalla "Manifest"-albumilla. Pitkäsoitto julkaistaan lokakuussa Osmose Productions -levymerkin kautta. Kiekko miksattiin Sonic Pumpin syövereissä Tapio Pennasen avustuksella ja masteroitiin sitten helsinkiläisen Finnvoxin katakombeissa Mika Jussilan toimesta. Bändi on kommentoinut "Manifest"-albumin olevan monipuolisinta materiaalia sitten "Suomi Finland Perkele" -aikakauden, ehkä jopa sitäkin moninaisempaa. Se on IN:in mukaan takalistoja huolella potkiva epeli, joka tarjoaa muutamia yllättäviäkin biisejä.
Kuva: Tanja Ahtila
Kotimainen metalliryhmä Moonsorrow (www.moonsorrow.com) saapuu esiintymään Metal Elite -risteilylle, joka on parin päivän pituinen laivareissu täällä Suomen suunnalla. Seikkailu starttaa 2. lokakuuta M/S Galaxy -nimisessä matkustajalaivassa, joka on parin sadan metrin pituinen merihirviö. Sen sisuksiin mahtuu 2500 metallimusiikin ystävää. Metal Eliten esiintyjäkaartiin kuuluu folk/pagan metallia mättävän Moonsorrowin lisäksi myös mm. Ari Koivunen, Entwine ja Norther. Risteilyn toteuttavat Tallink Silja, Suomen Matkatoimisto ja Ohjelmatoimisto Trionfo. Liput alkaen 79 € / henkilö B4 hytissä (sis. laivamatkan, buffetillallisen ja ruokajuomat).