Huomioi, että tämä on sivu 449 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Sveitsiläinen metallibändi Kruger (www.kruger.ch) aikoo julkaista uuden albuminsa, jonka nimi on "Redemption through Looseness", huhtikuun 10. päivä Euroopassa ja toukokuun 8. päivä Pohjois-Amerikassa. Uusi kiekko sisältää yhdeksän uutta synkkää ja tummasävyistä biisiä, joiden bändi kertoo olevan ylitsevuotavan voimakkaita. Biiseissä bändi kertoo olevan aistittavissa vaikutteita sellaisista bändeistä kuin Breach, Entombed, Tool ja Neurosis.
Kotimainen melodista death metallia soittava Crystalic (www.crystalic.net) on saanut valmiiksi uuden albuminsa, "Watch Us Deteriorate", kappalelistan. Levy sisältää yhteensä yhdeksän kappaletta — soittoaikaa kertyy muhkeat 40 minuuttia. Albumi on tarkoitus julkaista myöhemmin kuluvana vuonna Thundering Recordsin kautta.
Suomalainen Day Eleven (www.day-eleven.com) aikoo julkaista ensimmäisen single-levynsä, jonka nimi on "Whenever You Say You Love Me", kuluvan kuukauden 14. päivä. Single sisältää nimikkobiisin, mitä muuten on jo soitettu radiossa, sekä kaksi versiota kappaleesta "Dissonance Fading". Kappaleen toinen versio on akustinen.
Norjalainen sinfonista black metallia soittava Dimmu Borgir (www.dimmu-borgir.com) uutisoi aikovansa siirtää uuden albuminsa, jonka nimi on "In Sorte Diaboli", julkaisemista Pohjois-Amerikan alueella. Albumi julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta jo huhtikuun 24. päivä kun se alunperin oli tarkoitus laskea levitykseen vasta toukokuussa. Kiekko saapuu Eurooppaan 30. päivä huhtikuuta, mutta Saksassa jo kolme päivää aikaisemmin.
Nuclear Blast on avannut "In Sorte Diaboli" -albumille oman uutissivun.
Sveitsiläinen melodista metallia soittava Emerald (www.emerald.ch) on paljastanut aikovansa siirtyä saksalaiseen studioon 10. päivä kuluvaa kuukautta. Bändi aloittaa neljännen albuminsa äänitystyöt. Uuden albumin nimi on "Hymns to Steel", joka on tarkoitus julkaista toukokuussa Pure Steel Recordsin kautta. "Hymns to Steel" on jatkoa bändin vuonna 2004 julkaisemalle "Forces of Doom" -albumille.
Century Media Records julkaisee lähiaikoina Samael (www.samael.info) antologian, minkä nimeksi on annettu "Aeonics — An Anthology". Levyn julkaisulla juhlistetaan bändin parin vuosikymmenen ajan kestänyttä uraa. Antologia sisältää 19 biisiä, jotka koteloidaan mustaan slipcase-koteloon. Kokoelman mukana tulaa 24-sivuinen booklet, missä on myös valokuvia ja biisien sanoituksia. Kokoelmalevy tehtiin yhteistyössä Samael-bändin kanssa, jonka keulahahmo Vorph on kirjoittanut sivumerkintöjä jokaiseen biisiin.
Norjalainen Dødheimsgard, eli DHG, julkaisee Pohjois-Amerikassa uuden "Supervillain Outcast" -nimisen albumin huhtikuun 17. päivä. Kiekko on jatkoa bändin vuonna 1999 julkaisemalle "666 International" -kiekolle, jossa yhdistyy black metal ja avantgarde.
Saksalainen metallibändi Warhead (www.warhead.de), jonka alkuperäiseen kokoonpanoon kuuu entinen Rebellion-bändin kitaristi Björn Eilen, on eronnut laulaja Michael "Mitch" Muelleristä. Mueller ehti työstää bändin neljännen albumin valmiiksi, mutta erosi Warheadin riveistä henkilökohtaisten / taloudellisten syiden vuoksi.
Warhead-bändin on vielä vahvistettava levytyssopimus "Captured"-albumin julkaisua varten. Levy on tarkoitus laittaa levykauppoihin myöhemmin kuluvana vuonna. "Captured"-kiekko on jatkoa bändin vuonna 2000 julkaisemalle "Beyond Recall"-albumille.
Black metal -bändi Marduk (www.marduk.nu) on julkaissut uuden albuminsa, jonka nimi on siis "Rom 5:12" -kappalelistan. Marduk äänitti alunperin levylle 14 biisiä, mutta albumi sisältää vain 10 uutta kappaletta. Levyn julkaisuajankohdaksi on ounasteltu tulevaa kevättä.
Ruotsalainen power metal -ryhmä Morgana Lefay (www.morganalefay.se) aikoo julkaista "Over and Over Again" -singlen tämän kuukauden 26. päivä Black Markin kautta. Kiekolla kuullaan singlen nimikkobiisin lisäksi uusi kappale, jonka nimi on "Face of Fear". Molemmat biisit tullaan kuulemaan myös uudella "Aberrations of the Mind" -albumilla, jonka julkaisupäivämäärä on maaliskuun 19. ML:n nettisivuilla voi käydä kuuntelemassa kappaleet "The Rush of Possession" ja "Reflections of War".