Huomioi, että tämä on sivu 464 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Norjalainen Zyklon (www.zyklontribe.com) -bändi, jossa soittaa edesmenneen Emperor-yhtyeen Samoth (kitara) ja Trym (rummut), on vahvistettu saapuvaksi ensi vuonna järjestettävään Kaltenbach Open Air -festivaaliin. Festari järjestetään Itävallassa, Spital Am Semmering -nimisessä paikassa ensi vuoden heinäkuun 13.–14. päivä. Paikalle on ilmoittautunut saapuvaksi monien muiden joukossa myös mm. ruotsalainen Dark Funeral ja Setherial sekä norjalainen Aeternus.
Ruotsin death/thrash -metallia soittava Impious (www.impious.net) on laittanut nettisivuilleen ladattavaksi pari uutta biisiä uudelta "Holy Murder Masquerade" -nimiseltä albumiltaan. Bändin nettisivuilta voi käydä lataamassa albumilla kuultavat kappaleet "Bloodcraft" ja "Everlasting Punishment".
"Holy Murder Masquerade" -kiekko on suunniteltu julkaistavaksi tammikuun 29. päivä Metal Blade Recordsin kautta. Bändi kertoo, että levy äänitettiin pääpiirteittäin Impious-bändin Valle Adzic-nimisen kitaristin omassa studiossa, jonka nimi on Studio Deadline. Rummut tosin äänitettiin Studio Megassa.
Suomalainen, hämeenlinnalainen, metallibändi Pain Confessor (www.paincofessor.com) aikoo siirtyä tänään, perjantaina, studioon äänittämään uutta albumiaan. Bändi kertoo, että tulevan, "Purgatory of the Second Sun" -nimisen, albumin kappalelistaa on hieman hiottu — levylle lisätään "The Harvest" -niminen biisi. PC:n jokaiselle albumille on ympätty uusi biisi n. viikko ennen studioon siirtymistä. Bändi päätti laittaa em. biisin levylle viime maanantaina.
Tuska-Festivaali tarjoaa oman panoksensa Euroviisujen kyllästämän Helsingin kulttuuritarjontaan toukokuun alussa, kun Kamelot ja Leaves’ Eyes saapuvat Tavastialle tiistaina 8.5. Seuraavana päivänä yhtyeet viihdyttävät Tampereen Pakkahuoneella Sauna Open Air:in isännöimänä.
Norjalainen doom -bändi Syrach (www.syrach.com) on uusinut tulevan albuminsa kappalelistan. Levy on bändin debyytti, se sisältää näillä näkymin kahdeksan biisiä. Sen tuottaa Herbrand Larsen, joka on tuttu myös sellaisesta bändistä kuin Enslaved.
Bändi on perustettu Norjassa vuonna 1993 Kalandseidet-nimisellä paikkakunnalla, joka sijaitsee lähellä Bergeniä — samalla alueella, josta aikoinaan sikisi mm. Immortal ja Burzum. Syrach-kokoonpanoon kuuluu tällä hetkellä Suleiman, joka soittaa rumpuja + Noralf Venås, jonka vastuulla on kitarat.
Alankomaalainen Within Temptation (www.within-temptation.com) uutisoi aikovansa julkaista "What Have You Done" -nimisen singlen. Levy julkaistaan ensi vuoden tammikuussa. Levyllä käy laulamassa Keith Caputo, joka on parhaiten tuttu hänen Life Of Agony -nimisestä sooloprojektistaan. Yhtye aikoo kuvata musiikkivideon kappaleesta "What Have You Done" Lontoossa tämän päivän (13.12.2006) aikana.
Bändi kertoo lisäksi aikovansa saapua Euroopan-kiertueelle ensi vuoden keväällä. Kiertueella WT soittaa sekä uutta että vanhaa materiaalia.
Norjan Sirenia (www.sirenia.no) on laittanut virallisille MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi kolme uutta kappaletta bändin tulevalta "Nine Destinies and a Downfall" -albumilta. Kuunneltavaksi laitetut biisit ovat: "My Mind’s Eye", "The Other Side" ja "Sundown".
Bändin on tarkoitus julkaista "Nine Destinies and a Downfall" -kiekko ensi vuoden helmikuussa, 26. päivä, Nuclear Blast Recordsin kautta. Albumi äänitettiin norjalaisessa Jailhouse-studioilla, mutta se miksattiin ja masteroitiin Tanskassa Antfarm-studioilla. Levyn kansitaiteesta vastaa Anthony Clarkson.
Norjalainen black metal -poppoo Mayhem (www.thetruemayhem.com) on saanut äänitettyä uuden albumin, mikä kantaa nimeä "Ordo Ab Chao". Bändin kitaristi Blasphemer (jonka oikea nimi on Rune Erickson) on kuvaillut tulevan levyn olevan raaka ja voimakas, joka muistuttaa osittain "Wolf’s Lair Abyss" -julkaisua — "Ordo Ab Chao" on kuitenkin em. julkaisua monipuolisempi.
Suomalainen, vuonna 2000 perustettu, melodista metallia soittava Altaria (www.altariamusic.com) on uutisoinut hiljattain nettisivuillaan, että bändin laulaja Taage on eronnut bändistä. Taagen kerrotaan viimeisen vuoden ajan pitäneen muita asioita tärkeämpinä kuin Altaria-bändiä. Laulaja erosi yhtyeestä sen jälkeen kun Altarian jäsenet pyysivät häntä "investoimaan" lisää aikaa bändin kanssa työskentelyyn.
Melodisen thrashin mestari, Hevein (www.hevein.com), on vahvistettu saapuvaksi Saksassa elokuun 16.–18. päivä järjestettävään Summer Breeze -festivaaliin. Tapahtumapaikka on Dinkelsbühl, jossa Hevein-bändin lisäksi esiintyy näillä näkymin mm. Amon Amarth, Dark Funeral ja Moonsorrow. Lisätietoja voi käydä kaivamassa Summer Breeze Open Air -tapahtuman nettisivuilta, jotka sijaitsevat osoitteessa www.summer-breeze.de. Ensi vuoden elokuussa järjestettävä SBOA2007 on tapahtuman kymmenvuotisjuhla.