Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 321 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Pain Confessor kirjoittaa biisejä.

  • Julkaistiin tiistaina 10.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1658 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Jere HietalaRyhmäkuva Pain Confessor -yhtyeen jäsenistä, jotka seisovat pimeässä metsässä, missä on liekkejä ja taivaalla kirkkaita valoja. Miehillä on yllään mustat vaatteet, jokaisella tyyni katse ja useimmilla kädet housujen taskuissa.

Hämeenlinnan Pain Confessor (www.painconfessor.com) kertoo joutuneensa päättämään yhteistyösopimuksensa Johanna Kustannus / Megamanian kanssa. Sopimuksen päätyttyä yhtye päätti katsoa tilannetta uudenlaisena mahdollisuutena hahmottaa bändin tämänhetkistä tilaa ja suunnitella tulevaisuuttaan. Hiljaiselon aikana Pain Confessorin jäsenet viettivät aikaa perheidensä ja läheistensä kanssa, kunnes halu luoda uutta musiikkia kasvoi vastustamattomaksi. Bändi on ryhtynytkin nyt järjestämään jälleen bänditreenejä ja kirjoittamaan uusia biisejä seuraavaa äänitettään varten. Tarkempia tietoja tulevasta metalli-iskusta ei ole vielä tarjolla.

Lue koko julkaisu…

RA: "Painajainen".

  • Julkaistiin tiistaina 10.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1527 kertaa
  • Bändit:

RA on kolmehenkinenRA-bändin kolmipäinen kokoonpano poseeraa suuren puisen oven edessä siten, että etualalla kaksi poikaa ja heidän välissään takana kolmas. Kaikilla pitkät heviletit. Pojat ovat teini-ikäisiä.

Tänään alkaa 12-vuotiaiden hevipoikien ja RA (www.the-ra.fi) -yhtyeen tarina, kun ensimmäinen singlelohkaisu "Painajainen" jaetaan radioille. Kyseinen hevibiisi on esimakua pitkäsoitolta, joka tulee olemaan teemalevy. Albumin kantava idea on egyptiläisen Faaraon tarina, joka tullaan kertomaan nyt aivan uudella tavalla. "Painajainen"-single on siis vain osa tarinaa, jossa "Kuninkaan käsky verikostoon on sinetöity" ja "lopullinen tuho voi alkaa".

Kuuntele "Painajainen" tästä.

Kaikki tulevan albumin kappaleet ovat yhtyeen omaa käsialaa. Bändi itse kutsuu musiikkiaan Faaraoheviksi, teemalevyn sisällön mukaisesti. RA nimi puolestaan on lainattu auringonjumalalta.

Lue koko julkaisu…

Diablerie äänittää albumin demoja.

  • Julkaistiin tiistaina 10.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1509 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Ville JuurikkalaHarmaasävyinen bändikuva Diablerie-yhtyeestä, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta metallistia. Metallistit seisovat ulkoilmassa valkoisen taivaan alla. Miesten takana näkyy valkoista karahkametsää.

Kotimainen industrial metal -akti Diablerie (www.diablerie.info) tiedotti taannoin nauhoittavansa nyt seuraavan studioalbumina demoversioita. Levylle on luotu 12 biisiä valmiiksi, joista neljä aiotaan valita lähetettäväksi levy-yhtiöille ja kaksi niistä julkaistaan bändin MySpace-sivuilla. Ryhmä uutisoi tulevansa purkittamaan lisäksi cover-version Dismantled-jyrmin värssystä "Extirpation" ja päivitetyn version kappaleesta "Weltschmerz". Viimeksi mainittu päivitys biisiin tehdään bändin puheiden mukaan vain sen takia, että debyyttialbumilla kuultava versio biisistä on yksinkertaisesti kauhea. Kappaleessa on kuitenkin Diablerien mukaan potkua, joten biisi ansaitsee tulla kopeloiduksi.

Lue koko julkaisu…

Ilmaista hyvää 2CD:n verran — Tuhman kokoelmalevy jaossa.

Tuhma Festazinen viisivuotista taivalta juhlistava kokoelmalevy on nyt saatavilla ympäri maan — ilmaiseksi! Tällä kertaa tuplalevyn mittaan kasvanut kokoelma esittelee laajan kattauksen maamme nykyrockin ja -heavyn tilasta. Mukana on myös muutama ulkomaalainen orkesteri, kaukaisin bändi Mar De Grises aina Chilestä asti. Mukana on myös Pohjoismaista yhteistyötä kohta eläkkeelle siirtyvän The Hellacoptersin myötä, unohtamatta Norjan lahjaa mustalle metallille eli Mayhem, jolta kuullaan eksklusiivinen biisi viime vuoden Nosturin keikalta. Mayhemin biisiä ei tulla julkaisemaan missään muualla!

Kotimaisilta bändeiltä on tarjolla erittäin tuoretta tavaraa, monilta suoraan studiosta toimitettuna. Esimerkiksi Hybrid Childrenin viisu on lohkaistu syksyllä julkaistavalta levyltä. Heavy-levy on tehty yhteistyössä Get in the Pitin (www.getinthepit.fi) kanssa ja Tuhma kiittääkin kyseistä mediaa asiantuntevista valinnoista.

Lue koko julkaisu…

Mëkanïk: "Der Mëkanïk Grööves".

  • Julkaistiin maanantaina 09.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 725 kertaa
  • Bändit:

MCD sisältää 4 biisiäMëkanïkin "Der Mëkanïk Grööves" -EP:n kansikuva, jossa mustaa taustaa vasten yläosassa bändin logo, sen alla koristeellisia muodottomia viivoja, joiden keskellä lukee levyn nimi ja sen alla sana "EP".

Norjalainen Mëkanïk julkaisi viime viikon lopulla mini-CD:n "Der Mëkanïk Grööves" Duplicate Recordsin kautta. Levymerkki kertoo bändin musiikin tarjoavan eksoottisen seikkailun kartoittamattoman "black space doomin" mannuille. MCD julkaistiin rajoitettuna 1000 kappaleen painoksena. Kaksi kappaletta uunituoreelta levyltä löytyy yhtyeen MySpace-sivuilta.

Bändi perustettiin vuonna 1999 Lydia Laskan vokalisti Candy Whoreholen ja rumpali Voldswagenin toimesta. Viimeksi mainittu on entinen Dismal Euphonyn jäsen. Kaksikko päätti perustaa Mëkanïkista sellaisen musiikkiryhmän, joka soittaisi Whoreholen kirjoittamia progerock-vaikutteisia metallivärssyjä. Yhtyeeseen liittyi kolmanneksi pyöräksi Gehennan Sanrabb soittamaan rytmikitaraa ja sitten myöhemmin Bob’s Fried Black Sabbath -nimisen cover-bändin Briggs sekä Ötzy laulajaksi ja kitaristiksi. Myöhemmin Mëkanïkin tiimi kasvoi Les Fleurs Du Malin kosketinsoittaja Böddelillä.

Lue koko julkaisu…

Heidevolk etsii viulistia.

  • Julkaistiin sunnuntaina 08.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 849 kertaa
  • Bändit:

Heidevolk vuodesta 2002Heidevolk-bändin miesjäsenet poseeraavat ylivalottuneessa ja osittain hyvin hämärässä ryhmäkuvassa. Metallimiehillä ärjyt ilmeet ja osalla vanhanaikaiset vaatteet yllään, osalla niittirannekkeita käsivarsissaan.

Alankomaalainen folk metallia soittava Heidevolk (www.heidevolk.com) on asettanut etsintäkuulutuksen viulistista, koska bändin edellinen viulutaituri Stefany Speervrouw on päättänyt erota yhtyeen miesvahvuudesta lopullisesti. Bändi kertoo toivovansa viulistin asuvan Hollannissa ja järjestävänsä bänditreenejä säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin Arnhemin kaupungissa. Pestistä kiinnostuneita muusikkoja kehotetaan ottamaan Heidevolkiin yhteyttä bändin nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen vastaamalla.

Yhtyeen uusin albumi on aikaisemmin kuluvana vuonna Napalm Recordsin kautta ilmestynyt "Walhalla Wacht". Levy julkaistiin Suomessa 26. maaliskuuta ja saman kuukauden aikana myös muissa Euroopan alueen maissa. Pohjois-Amerikkaan albumi saapui 22. huhtikuuta.

Lue koko julkaisu…

Kivimetsän Druidi solmi levytyssopimuksen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 08.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1790 kertaa
  • Bändit:

Debytoi lokakuussaPromokuva Kivimetsän Druidi -bändin jäsenistä. Kuvassa näkyy viisi paljasvartaloista ja sotamaskit naamalla seisovaa miestä, joiden edessä vaaleahiuksinen nainen. Kaikki seisovat synkässä korpimetsässä, jossa jonkin verran luntakin maassa.

Kivimetsän Druidi (www.kivimetsandruidi.com), joka on nimensä mukaisesti kotimainen metallibändi. Musiikillisesti yhtye tarjoaa sinfonista fantasia–/folk-metallia. Bändi kertoo solmineensa äskettäin maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Century Media Recordsin kanssa. Yhtye kokee olevan mahtavaa olla osa Century Median bändiperhettä, sillä saman tallin toimijoihin kuuluu niinkin mairittelevia rytmiryhmiä kuin Turisas, Strapping Young Lad, Arch Enemy ja italialainen goottimetallibändi Lacuna Coil. Kivimetsän Druidi marssi levytyssopimuksen solmittuaan turkulaisen Noise Camp -studion syövereihin äänittämään tulevaa debyyttialbumiaan. Pitkäsoitto aiotaan julkaista Century Media Recordsin kautta lokakuun 2008 jälkimmäisellä puoliskolla.

Lue koko julkaisu…

Quart-festivaali peruttu.

  • Julkaistiin lauantaina 07.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1613 kertaa
  • Bändit:

Mayhem oli tulossaMayhem-bändin jäsenet seisovat lumihangessa pakkasyönä. Etualalla Attila Csihar mustissa vaatteissa ja aurinkolasit silmillä.

Tämän vuoden Quart Festival (www.quart.no) tiedottaa joutuneensa laittamaan lapun luukulle heikosti menestyneen lipunmyynnin takia. Metallifestivaali oli tarkoitus järjestää heinäkuun 2.–5. Norjan Kristiansandissa. Tapahtumanjärjestäjät kertovat koko kinkerien perumisen olevan surullista kaikille niille, jotka ovat tehneet kovasti töitä yrittäessään saada festivaalin menestymään. Quart-festivaali on organisaattorien puheiden mukaan jo kuin instituutio Norjassa ja etenkin Kristiansandin kaupungissa. Järjestäjä Steinar J. Olsen toteaa tämän festivaalivuoden esiintyjäjoukkueen olevan ylpeyden aihe Quartille, mutta yleisöä paikalle värvätyt bändit eivät näy kiinnostavan kylliksi.

Lue koko julkaisu…

SIG:AR:TYR: "Beyond The North Winds".

  • Julkaistiin perjantaina 06.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 772 kertaa
  • Bändit:

Daemonskaldin sooloprojektiSIG:AR:TYRin uuden "Beyond The North Winds" -albumin kansikuva. Kuvassa näkyy tummansininen merimaisema, jossa uhkaavaa karikkoa etualalla ja tyrskyävä sateinen meri peittää kaiken. Yläosassa keskitettynä bändin logo vaalealla värillä.

Kanadalainen folk-/pakanametallia mättävä SIG:AR:TYR (www.sigartyr.com) kertoo rummuttavansa ilmoille uuden albumin, jonka kutsumanimeksi yhtye kastoi "Beyond The North Winds". Albumi on seuraaja orkesterin esikoiselle. Levy tullaan julkaisemaan kesähelteiden kuumotuksessa kuluvan kuukauden lopussa Morbid Winter Recordsin huomassa. Levyn booklet-läpyskässä nähdään valokuvia SIG:AR:TYR-yhtyeen keulahahmo Daemonskaldista ja suunnittelija Paul McCarrollin luomaa grafiikkaa. McCarroll on aikaisemmin osallistunut ainakin Primordialin, Scaldin ja The Clan Destinedin julkaisujen graafisen puolen työstämiseen.

"Beyond The North Winds" on seuraaja kolme vuotta sitten julkaistulle "Sailing The Seas Of Fate" -debyyttialbumille. Uuden albumin yhtye murisee tarjoavan aikaisempaa metallipitoisemman annoksen taiturointia, jota akustiset kitarat ja eeppiset tunnelmointiosuudet säestävät.

Lue koko julkaisu…

Soulflyn "Conquer" ulos heinäkuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 06.06.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1021 kertaa
  • Bändit:

"Conquer" ulos 29.7.2008Soulfly-yhtyeen "Conquer"–albumin kansikuva, jossa näkyy yhtyeen logo yläosassa tummahkoa taustaa vasten. Kuvassa etusijalla suuri pyramidia muistuttava kivirakennelma, jossa on loputtomissa riveissä ihmisten pääkalloja.

Brasilialainen metalliryhmä Soulfly (www.soulflyweb.com) on julkaissut tietoja tulevasta studio-opuksestaan. Bändi kaavailee tuovansa päivänvaloon "Conquer"-nimellä kulkevasta pitkäsoitosta standardiversion lisäksi rajoitetun erikoispainoksen LP-versiona, joka sisältää kolme bonuskappaletta sekä bonus-DVD:n. DVD-levyllä nähdään täysimittainen live-esiintymisen keikkataltiointi, jonka pituus on muhkeat 65 minuuttia. DVD:llä nähdään lisäksi musiikkivideo biisistä "Innerspirit". Keikkataltiointi on Puolan Varsovasta vuodelta 2005. "Conquer" julkaistaan Roadrunner Recordsin kautta 29.7. kuluvan vuoden puolella.

Lue koko julkaisu…