Huomioi, että tämä on sivu 322 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuvassa bändin logo
No niin pallerot! Taas tärähtää uutta Hateformia eetteriin! "Dominance"-albumin sessioissa nauhoitettuun "Teuvo (Maanteiden Kuningas)" -kappaleeseen ollaan vihdoin saatu luvat G. Sundqvistin perikunnalta ja näin HF-osaston livehitiksi muodostunut veisu saadaan kansakunnan korviin!
"Teuvo"-digisingleä voi ladata tällä hetkellä yksinomaan Hateformin kotisivujen Media-osastolta, osoitteesta www.hateform.net, MySpacesta osoitteesta www.myspace.com/hateform tai levy-yhtiön sivuilta www.745records.com.
Eeppinen albumi tulossa
Kaksipäinen black metal –yhtye Satyricon (www.satyricon.no) tiedotti eilen järjestämässään lehdistötilaisuudessa aikovansa julkaista uuden albumin, josta ei tule mitä tahansa huttua, vaan yksi merkittävimmistä virstanpylväistä Satyriconin uralla, kuluvan vuoden marraskuussa. Bändi aikoo viimeistellä uuden albuminsa 2. elokuuta mennessä ja levy tuodaan fanien kourittavaksi 3. marraskuuta. Satyriconin keulahahmo Satyr kävi juuri hiljattain Los Angelesissa osallistumassa kiekon nauhoitushommiin. Levyn rumpuraidat on jo purkitettu, mutta tekemättä on vielä mm. kitarakuvioiden nauhoittaminen. Satyrin pressitilaisuudessa antamassa kommentissa mies paljasti uuden levyn kappaleiden olevan eeppisiä ja että kertosäkeet ovat koukuttavia. Pitkäkestoisiakin kappaleita tullaan kuulemaan.
Kuvassa laulajat
Lappeenrannan Battlelore (www.battlelore.net) tiedottaa tulevansa tekemään Suomessa keikkoja jo parin viikon päästä, mutta tullee painottamaan kotimaahan kohdistetut täsmäiskut syyskuun päiville. Seuraavan kerran Battlelore rokkaa jyväskyläläisen Sataman Yö -tapahtuman yhteydessä 12. päivä kuluvaa kuukautta. Sen jälkeen kuukauden lopussa yhtye siirtyy Helsingin Nosturiin. Bändi varmistettiin hiljattain esiintyjäksi myös tämän vuoden Hard Rock Hell II Festival -tapahtumaan, jota vietetään aikavälillä 5.–7. joulukuuta Pohjois-Walesissa, Brittein saarilla.
Yhtye tulee käyttämään tulevien live-esiintymisten aikana keikkarumpalia. Rumputuliosasto on luovutettu Enrico Annukselle, joka soittaa vakituisesti myös Elderthronesin sekä death metallia mättävän Khert-Neterin joukoissa.
Brittipumppu Brainchoke (www.brainchoke.co.uk) nimesi heinäkuun 7. päivän uuden albuminsa ilmestymishetkeksi. Yhtyeen omakustanteinen "Introspective"-albumi leviää suurelle yleisölle yhteistyössä Grindethic Recordsin ja Code 7:n kanssa Plastic Headin kautta. Brainchoke hehkuttaa uuden pitkäsoittonsa tarjoavan vanhan koulukunnan kuuntelijoille nostalgista grindcorea, johon on sekoitettu rohkeasti traditionaalista äänimaailmaa, jota esimerkiksi Napalm Death ja Nasum ovat tottuneet tarjoamaan. Vaikutteita kuullaan myös black metallista, heavy metallista, mutta tarjolla on jopa banjon lurittelua raskaan materiaalin vastapainoksi. "Introspective"-kiekon tuottajana toimi Danny B, joka on tuttu amerikkalaisen thrash metallia rykivän Criminalin joukoista.
Amerikkalainen Korn (www.korn.com) tiedottaa tulevansa tunkeutumaan studion tiloihin marraskuussa 2008 yhdessä tuottaja Ross Robinsonin kanssa, koska ryhmä ryhtyy nauhoittamaan uutta studioalbumia julkaistavaksi ensi vuoden alussa. Uuden pitkäsoiton tuottajaksi valittu Robinson teki töitä Kornin kanssa yhtyeen vuonna 1994 julkaistulla debyyttialbumilla "Korn", sekä sitä pari vuotta myöhemmin seuranneen "Life is Peachy" -kiekon merkeissä. Bändin ympärillä pyörineet huhut siitä, että Kornin alkuperäinen kokoonpano kerääntyisi jälleen yhteen luomaan albumia, eivät ole bändin puolelta saaneet vahvistusta.
Kuvassa Infernus<br />Kuva: Peter Beste
Black metal -bändi Gorgoroth (www.gorgoroth.org, www.gorgoroth.info) tulee julkaisemaan uuden live-albumin, nimeltään "True Norwegian Black Metal — Live in Grieghallen", kuluvan kuukauden sisällä Regain Recordsin kautta. CD-formaattiin prässätty tekele sisältää keikkataltioinnin Norjan Bergenissä sijaitsevasta Grieghallen-klubista, jossa yhtye kävi soittamassa parin sessiojäsenen voimin. "Live in Grieghallen" miksattiin ja masteroitiin Nico Elgstrandin toimesta. Se sisältää bändin mukaan kaikki oleelliset Gorgoroth-kappaleet yhtyeen julkaisukatalogista soitettuna livenä.
Gorgorothin joukkoihin kuului keikalla Infernus basistina ja kitaristina, Gaahl laulajana ja Garghuf rumpalina. Keikalla käytettiin myös sessiokitaristi Telochin apua.
Pressipotretti bändistä
Vuodesta 1995 lähtien toiminut ruotsalainen viikinkimetallia mättävä Thyrfing (www.thyrfing.com) tiedottaa uransa kuudennen studioalbumin äänitystöiden sujuvan hyvin. Regain Records –levymerkin antamassa kommentissa bändi paljastaa nauhoittaneensa tähän mennessä jo rumpu– ja kitararaidat kokonaan. Seuraavana on vuorossa Peter Lofin vuoro, sillä hän saa kurittaa kiekkoa varten syntetisaattoriaan sydämensä kyllyydestä. Yhtye nauhoittaa levyä Tyroon Productionin tiloissa tuottaja Jörgen Svenssonin kanssa. Levyn kansitaiteesta vastaa ruotsalainen taiteilija Mikael Schelén ja booklet-läpyskän taitosta sekä bändikuvista Jens Rydén. Jens on samanaikaisesti yhtyeen vokalisti. Thyrfingin uusi studioalbumi tullaan julkaisemaan aikaisintaan tämän vuoden lopussa, tai sitten ensi vuoden alussa.
Crystalicin promokuva
Suomalainen melodista death metallia soittava Crystalic (www.crystalic.net) tiedotti kaksi päivää sitten vaihtaneensa vokalistinsa. Uudeksi laulajaksi yhtye värväsi Matti Auerkallion. Hän korvasi Jarno F. Mobergin, joka kertoo bändin nettisivuille julkaistussa lausunnossa kokeneensa tämän hetken olleen sopiva tilanne poistua bändin miesvahvuudesta, sillä hän ei koe 100%:sti haluavansa toimia Crystalicin touhuissa. Mies aikoo jatkaa omaa musiikillista taivaltaan säveltämällä omia biisejään. Hän toivoo Toni Tieaholle ja muille Crystalicin jäsenille parhainta jatkoa.
Viisipäinen metallibändi
Kotimainen Impaled Nazarene (www.campnazarene.com) nimesi sankan joukon uusia live-esiintymisten päivämääriä Euroopan alueelle. Bändin seuraavat viikot tulevat kulumaan keikkojen tekemisessä ensin Ranskassa, sitten Virossa ja Tsekissä, jonka jälkeen "Impukat" lähtevät niittämään yleisöä Kanadaan. Kanadassa bändiä odottaa sellainen ristiretki kuin "Karmageddon Canada 2008", joka soitetaan yhdessä Emethin ja All Guiltyn seurassa heinäkuussa.
Bändin uusin albumi on "Manifest", joka tuli ulos lokakuun 24. päivä viime vuotta täällä Suomessa Spinefarm Recordsin lisenssillä. Muualla Euroopassa kiekko julkaistiin legendaarisen Osmose Productionsin toimesta kahta päivää myöhemmin. Levynsä Impaled Nazarene kävi nauhoittamassa ja miksauttamassa Sonic Pump -studion tiloissa Tapio Pennasen kanssa. Levyn yhtye antoi masteroitavaksi helsinkiläisen Finnvoxin tiloihin Mika Jussilalle.
Kotipitäjänä Milano
Italialainen melodista kuolonmetallia tiluttava Forgotten Tears (www.forgottentears.net) tiedottaa kutsuneensa joukkojensa täydennysmieheksi sellaisen muusikon kuin Simone Laruccia. Hän tulee jatkossa vastaamaan rytmikitaran kurittamisesta. Forgotten Tearsin keulahahmo Faust Quaggia (laulu) kertoo olevansa äärimmäsen iloinen Simonen saapumisesta, koska hän on lahjakas kitaristi ja muusikko. Nyt Faust itse voi luopua kitaran kopeloimisesta ja keskittyä täydestä sydämestään äänihuultensa kanssa työskentelyyn. Simonen saapuminen yhtyeeseen toi lisäksi uutta energiaa ja inspiraatiota — uuden muusikon kanssa bändi onkin jo kirjoitellut läjän hyväksi todettuja riffejä. Uusia biisejä tullaankin kuulemaan lähiaikoina.