7.12.2012 jyrähti Helsingin Nosturissa, kun Saksan testosteronia täynnä oleva thrash metal -huippu Kreator ulotti Morbid Angelin kera tehdyn kiertueensa tännekin. Mukaan oli vielä otettu lämppäreiksi Nile ja Fueled by Fire, jotka hoitivat hommansa asiallisesti. Keikka oli myös odotetusti myyty loppuun jo kauan aikaa ennen konserttia. Saapuessani pakkasen kourissa kärvistelevään Nosturiin olikin ulkona melkoinen jono, ja sisällä jo tungokseen asti pitkätukkia ja niittipopuloita. Ahtauduin sekaan ja otin eteeni kahvimukin, alkaen odotella Kreatorin esiintymistä. Muihin bändeihin en tässä nyt keskity, mutta oman yleisönsä nekin löysivät. Kreatorin esiintymisen lähetessä Nosturin käytävät kävivät varsin ahtaiksi, ja isossa salissa väki ahtautui esiripulla peitetyn lavan eteen. Odotus oli kuumeista.
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator (www.kreator-terrorzone.de) kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seuraaja, ja se tullaan julkaisemaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla kesäkuun ensimmäisten päivien aikana. Veteraanit nauhoittavat levyä tällä hetkellä Ruotsissa tuottaja Jens Bogrenin valvonnassa Fascination Street Studioilla. Julkaisemassaan väliaikatiedotteessa bändi muistuttaa tämän levyn olevan ensimmäinen Nuclear Blast Recordsin avulla julkaistava albumi. Siltä lohkaistaan seitsentuumainen sinkkulevy 20. huhtikuuta. Keräilijöitä varten singlestä painetaan punainen vinyylipainos, kappalemäärältään 250 kopiota, jota myydään yksinoikeudella Nuclear Blastin postimyyntikaupassa.
Julkaistiin 19.1.2009
Saksalainen Kreator (www.kreator-terrorzone.de) julkaisi tänään perjantaina musiikkivideon kappaleeseen "Destroy What Destroys You". Musiikkivideon kuvaustyön toteutti chileläinen taiteilija Carlos Toros. Toros on urallaan luonut musiikkivideoita useille metallimusiikkia kilkattaville yhtyeille, kuten Lacrimosalle ja Vaderille. Musiikkivideossa nähtävä materiaali nauhoitettiin 17.10.2009 Chilessä Espacio Broadwayn lavalla soitetulta keikalta. Kreatorin mukaan tämä biisi on kunnianosoitus edesmenneelle saksalaiselle protestilaulaja Rio Reiserille. Kreatorin nyt julkaisema klippi on jo toinen musiikkivideo yhtyeen uusimmalta "Hordes of Chaos" -albumilta. Vuoden takaisesta pitkäsoitosta tullaan tekemään heinäkuussa uusintapainos. Levy ilmestyy boxset-painoksena SPV/Steamhammerin kautta.
Saksan pitkäikäisimpiin thrash metal -bändeihin luettava Kreator (www.kreator-terrorzone.de) paljasti eilen tiistaina laulaja-kitaristi Miland Petrozzan suulla solmineensa levytyssopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Uutta sopimusta Petrozza luonnehtii pitkäkestoiseksi, johon päästiin Nuclear Blastin Andy Siryn ja Kreatorin välisen ystävyyssuhteen johdosta. Andy Siry hehkuttaa hänelle itselleenkin tämän sopimuksen olevan unelmien täyttymys, sillä Kreator on Saksan hienoimpia ja Euroopan johtavia thrash metal -yhtyeitä. Hän on seurannut bändin toimia läpi sen uran. Sirystä tuli bändin fani hänen kuultuaan klassikkolevyn "Endless Pain" ensimmäistä kertaa.
Kuva: Jouni Kautto
Kesällä 2008 Tuskassakin vieraillut, Saksan thrash metal -ylpeys Kreator (www.kreator-terrorzone.de) saapui rytistämään keikkansa Helsingin Tavastia-klubille lämmittelybändien kera. Ulkomaan nostetta loivat jo paikalle tullessa, Tavastian edustalle parkkeeratut massiiviset kaksikerroksiset keikkabussit, joiden tummennettujen ikkunoiden takana kreatorilaiset piilottelivat fanilaumoilta. Keikka oli osa Kreatorin uuden "Hordes of Chaos" -levyn julkaisukiertuetta. Bändihän tulee Saksan Essenistä, ja onkin todella pitkän linjan puurtaja, sillä ovathan he julkaisseet musiikkia jo vuodesta 1982. Bändin soundia on verrattu toisiin saksalaisiin, kuten Destructioniin ja Sodomiin!
Saksalainen thrash metal -bändi Kreator (www.kreator-terrorzone.de) uutisoi keulahahmo Mille Petrozzan suulla, joka hoitaa bändissä laulajan ja kitaristin virkaa, kokevansa helsinkiläisen Tuska-ulkoilmafestivaalin olevan yksi parhaimmista eurooppalaisista festivaaleista. Bändi kävi esiintymässä tämän vuoden Tuskassa. Petrozza kävi yleisön puolella katsomassa fanittamaansa goottiyhtye Fields Of The Nephilimiä. Kreatorin keulahahmo kertoo Tuskassa yleisön olleen mahtava. Muusikko paljstaa yhtyeen aikovan nyt esiintymisten sivussa ryhtyä tuottamaan uutta albumiaan. Levyn tuottajana toimiva Moses Schneider rakensi bändiä varten suurimman mikrofonin tässä maailmassa, sillä Kreator haluaa yrittää nauhoitella musiikkiaan vähän tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Ryhmä siirtyy tänään sunnuntaina Berliinissä sijaitsevaan Titonus-studioon äänittämään vuonna 2005 ilmestyneelle "Enemy of God" -albumille jälkeläistä.
Rankemman linjan saksalainen thrash metal -joukkue Kreator (www.kreator-terrorzone.de) tulee esiintymään täällä Suomessa helsinkiläisen Tuska Open Air Metal Festival -tapahtuman lavalla kesäkuun viimeisellä viikolla. Kaisaniemessä koettava Kreator-elämys on osa yhtyeen Euroopan alueelle tekemää valloitusreissua, jonka operatiivinen aikataulu näyttää seuraavalta:
Sen jälkeen kun yhtye on vienyt "Enemy of God World Tour" -nimisen maailmankiertueensa kunnialla päätökseen, Kreator tulee keskittymään joksikin aikaa uuden albumin biisien kirjoittamiseen ja niiden äänittämiseen. Tämän vuoden puolella koettava keikkailu onkin bändin osalta albumin luomistöiden takia hyvin hajanaista. Yhtye pyrkii tekemään vain tarkasti valittuja live-esiintymisiä kesäajan festivaaleilla. Kreatorin seuraava albumi on tarkoitus julkaista vuoden 2009 tammikuussa, jota tulee jälleen seuraamaan hyvin kattava maailmankiertue.
Norjalainen black metal -bändi Taake (http://taake.theblacksun.org) uutisoi hiljattain antamassaan lausunnossa, ettei se tule osallistumaan tämän vuoden Karmøygeddon-festivaalissa, jota on tarkoitus viettää Norjan Haugesundissa 25.–26. huhtikuuta. Bändin esteeksi esiintymiselle on asettunut yllättäen Kreator-yhtyeen organisaattori. Taake on tullut tutuksi omintakeisista live-esiintymisistä, joista etenkin vuoden 2003 Inferno Festival -tapahtumassa, Norjassa, esiintyminen on jäänyt historiaan ikimuistoisena kokemuksena.
Taake kertoo nettisivuillaan 21. päivä kuluvaa kuukautta julkaistussa lausunnossa, ettei tämän vuoden Karmøygeddonissa esiintymisen peruuntuminen haittaa yhtyeen suunnitelmia tai toimintaa millään tavalla, sillä Taake ei tee keikkoja rahan takia. Bändi tosin arvelee, että tapahtumanjärjestäjää tämä keikan peruminen tulee haittaamaan, sillä keikkajärjestäjä joutuu vetämään hihasta korvaavan bändin. Myös keikalle lipun hankkineita Taaken faneja peruminen voi tuohduttaa.
Saksalainen thrash metal -veteraani Kreator (www.kreator-terrorzone.de) julkaisi tämän poliittistakin sanomaa sisältävän musiikkivideon kappaleestaan "Impossible Brutality", mikä kuullaan yhtyeen uusimmalla pitkäsoitolla. Uusin albumi on nimeltään "Enemy of God" ja se julkaistiin täällä Euroopassa 10. tammikuuta 2005 Steamhammer Recordsin julkaisemassa. Levy julkaistiin samaan aikaan myös Etelä-Amerikassa ja sitten päivää myöhemmin Pohjois-Amerikassakin. Levystä painettiin vuoden 2006 lokakuussa erityinen uusintapainos, mikä sai nimekseen "Enemy of God: Revisited". Sen mukana tulee kaksi bonuskappaletta, jotka kuultiin alkuperäisellä versiolla vain sen Japanissa julkaistulla painoksella. Levyn mukana tulee lisäksi bonus-DVD.
Kreator, Mayhem, Edguy, Atheist ja Pain Of Salvation -bändit vahvistettiin saapuvaksi Ranskassa järjestettäviin Hellfest-festareille. Tapahtumapaikka on Clisson. Hellfest-musiikkitapahtumaa vietetään kesäkuun 22.–24. päivä. Paikalla on esiintymässä em. bändien lisäksi mm. Immortal, Cannibal Corpse ja Korpiklaani. Tarkempia tietoja festareista löytyy osoitteesta www.hellfest.fr.