Tämä on sivu 5 yhteensä 8 sivusta. Kaikkein tuoreimmat demoarvostelut löytyvät Demo-osion etusivulta.
Mysore on turkulais–salolainen modernia metallia soittava ja vuonna 2010 perustettu yhtye. Bändiläisillä on jo vuosien soittokokemusta ennen kimppaan ryhtymistä. Millaisen tuotoksen tämä varsin nuori kokoonpano on saanut aikaiseksi? Kiteytetäänpä olennainen.
Kellokosken suunnalta ponnistava, vuonna 2008 alkunsa saanut Trakooma-yhtye on julkaissut ensimmäisen kokopitkän albuminsa. Alunperin suomen kielellä aloittanut viisikko teki muutoksia musiikkiinsa vuonna 2010. Kieli vaihtui englanniksi, ja musiikkiin lisättiin melodisuutta, säilyttäen kuitenkin meiningin teknisenä ja aggressiivisena. Kuunnellaanpa, millainen vaikutelma tuli.
Korpikuusen Kyynel on vuonna 2007 perustettu turkulainen metallibändi, joka koostuu kolmesta herrasta ja kahdesta naisesta. Bändi kuvailee tekemäänsä musiikkia melodiseksi metalliksi, joskin pitää tyyliään vaikeasti lokeroitavana. Tämä levy on bändin toinen julkaisu.
Refusal on helsinkiläinen, vuonna 2008 perustettu death metal -bändi. Yhtye on julkaissut urallaan jo neljä demoa ja niiden aikana Refusalin musiikkityyli on muotoutunut alkuaikojen thrash metallista nykyiseen tyyliin. Bändiläisten keski-ikä on vasta 21 vuotta, joten kuunnellaanpa, onko nuorisossa tulevaisuus!
Doperman on helsinkiläinen, vuonna 2008 perustettu yhtye, joka määrittelee musiikkinsa heavy metalliksi. Bändin ikähaitari pyörii 30 ikävuoden molemmin puolin ja sen jäsenillä on soittokokemusta kertynyt eri yhtyeiden kautta. Sävellykset porukka tekee yhdessä. Sanoitukset kuulemma käsittelevät tavallista elämää, taiteen poliittisuutta ja viinan juontia. Kuunnellaanpa, miltä kuulostaa.
Carnalation on vuonna 2008 Provinssirockissa perustettu yhtye, joka soittaa energistä ja brutaalia death metallin ja grind coren sekoitelmaa. Ensimmäisen demonsa yhtye julkaisi 2009, ja keikkojakin on tullut luukutettua mm. Provinssissa, Nummirockissa ja Rytmikorjaamolla. Bändissä on myös lyhyen matkansa varrella tapahtunut useita miehistönvaihdoksia. Tämän levyn sanomana on bändiläisten mukaan: Tällä menolla ihminen tuhoaa itsensä ja ympäröivän maailman
, johon voi varmastikin jokainen tiedostava sielu yhtyä. Mutta ettei menisi vain maailmanparannukseksi, pannaanpa kiekko pyörimään!
Oulusta käsin toimiva Serenity’s End ei juuri kertoile itsestään demon liitteissä. Koreaan pakettiin levy on kuitenkin kääritty, mutta muitta mutkitta, aletaanpa kuunnella!
Darkened Souls sai alkunsa vuonna 2006 Mikkelissä. Bändin soittajat täydentyivät parin vuoden aikana, ja ekan keikkansa yhtye teki vuonna 2008 Black Out Pubissa, kotikaupungissaan. Tutkitaanpa miltä kuulostaa. Pohdin pitkään demon arvosanaa. Koska "Tales From The Dark Path" on kovaa, totista yritystä, ja osin myös onnistumista, annan arvosanaksi 4/5!
Final Dawn on jo vuonna 2000 perustettu metalliorkesteri, joka tekee biisinsä innoituksestaan ihmiskunnan pimeimpiin puoliin. Bändiläiset viis veisaavat melodisista puhtaista kertosäkeistä ja sankarikitaristeista. Se sijaan he kertovat tekevänsä outoa ja hullua musiikkia, ja brutaaleja sanoituksia. Tämä on paljon luvattu, joten kuunnellaanpa miten tuo toteutuu!
Sorkka on vuonna 2010 Hangman-yhtyeen raunioille perustettu erilaisia metallityylejä rohkeasti sekoitteleva bändi. Taitoja jokaisella hemmolla on jo pidemmältä ajalta mm. Turisas- ja Saturn Twilight -kokoonpanoista. Tyyli on eräänlaista 1990-luvun skandinaavisen melodisen death metallin ja heavyn risteymää, vanhemman black metallin mausteilla. Aluksi bändi teki biisinsä englanniksi, mutta pian kieli vaihtui kotimaiseksi paremman "ilmaisuvoiman" takia. Hyvältä vaikuttaa, mutta miltä kuulostaa!
Demolevyjä arvostellaan sellaisilta bändeiltä, jotka eivät ole vielä levytyssopimuksen myötä suhteessa minkään levy-yhtiön kanssa. Arvosteltavaksi otetaan metallimusiikin kastiin kuuluvaa musiikkia. Äänitteet, massiiviset jahdit ja vastaavat vastaanottaa sensei Jouni Kautto osoitteessa Kylänevantie 14 b 14, 00320 Helsinki.