Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 219 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Alkuperäinen Iron Maidenin laulaja Paul Di'Anno maaliskuussa Suomeen.

  • Julkaistiin perjantaina 18.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1978 kertaa
  • Bändit: ,

Kuvassa Paul Di'AnnoVoimakaskontrastinen ja värimaailmaltaan punertava lähikuva Paul Di'Annon kasvoista. Kuvassa näkyy mies katselemassa hieman sivuttain eteensä. Miehellä tyyni ilme kasvoilla. Kuvan alaosassa punertavan laatan päällä lukee mustalla värillä, että Paul Di'Ann

Reilu vuosi sitten Suomessa vieraillut Paul Di’Anno tulee jälleen Suomeen. Tämän miehen energia esiintyessä on varsin uskomatonta, joka kannattaa kokea itse. Paul Di’Anno on legendaarisen Iron Maiden -yhtyeen alkuperäinen laulaja. Hän toimi bändissä vuosivälillä 1978–1981. Tänä aikana hän lauloi kahdella studioalbumilla, levyillä "Iron Maiden" ja "Killers" vuosilta 1980 ja 1981. Tarkempia tietoja muusikosta voi plärätä Paul Di’Annon kotisivuilta osoitteesta www.pauldianno.com.

Lunar Path on porvoolainen melodista ja eeppistä metallia soittava yhtye. Vuonna 2006 perustettu yhtye on lyhyessä ajassa saavuttanut yleisön suosion ja on livenä erittäin voimakas. Porvoolaisyhtye tukee Paul Di’Annon esiintymisiä Suomessa. Lisätietoja yhtyeestä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.lunarpath.com.

Lue koko julkaisu…

Ruotsalainen Shining kolmelle keikalle Suomeen.

Vuosi 2010 alkaa synkissä merkeissä, kun ruotsalainen black metal -yhtye Shining saapuu helmikuussa kolmelle keikalle Suomeen. Toistaiseksi vain kertaalleen näillä leveyksillä, viime keväänä Seinäjoella, nähty yhtye esiintyy tällä kertaa Helsingissä, Turussa ja Kouvolassa 11.–13.2.2010. Lämmittelijänä keikoilla nähdään suomalainen Enochian Crescent.

Vuonna 1997 perustettu Shining on yksi 2000-luvun ylistetyimpiä äärimetalli-yhtyeitä ja sitä pidetään usein tärkeimpänä ns. depressive black metalin kehittäjistä. Niklas Kvarforthin luotsaama kokoonpano julkaisi viimeisimmän, kuudennen albuminsa "VI — Klagopsalmerin" viime kesänä ja seitsemäs levykin on ryhmällä jo valmiina. Sitä odotetaan julkaistavaksi keväällä 2010. Muutenkin kuin vain musiikillisesti puhutteleva Shining tunnetaan myös varsin mielenkiintoisista live-esiintymisistään, joissa yleisö on tupannut saamaan enemmänkin kuin vain mitä tilasi. Etenkin eturivissä viihtyneet kuulijat.

Lue koko julkaisu…

Godhate: "Equal In The Eyes Of Death".

  • Julkaistiin torstaina 17.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 786 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan joulukuussa"Equal In The Eyes Of Death" -albumin etukannssa näkyy verenpunainen ja hyvin mustasävyinen abstrakti teos jonkinlaisesta korpin päällä varustetusta olennosta, jolla pitkät terävät sormet ja muu vartalo kuin ihmisellä. Godhaten logo vasemmassa yläkulmssa

Death metallia tekevä ruotsalaisyhtye Godhate (www.godhate.com) purkaa täyslaidallisen verran tuotantoaan ennen joulukuun umpeutumista viskaamalla esiin albuminsa "Equal In The Eyes Of Death". Vielä julkaisupäivämäärää odottava luomus julkaistaan levy-yhtiö Metal Age Productionsin tuella, jonka kanssa yhtye pääsi läheisiin väleihin marraskuun alussa. Bändin ja levymerkin välille syntynyt suhde tuotti peräti kolmen albumin julkaisemisen kattavan levytyssopimuksen. Godhate perustelee sopimuksen laittamista alulle toteamalla sillä olleen jo alusta lähtien "hyvä fiilis" Metal Age Productionsista. Levy-yhtiön väki on osoittanut bändille olevansa sopivalla asenteella ja kunnianhimolla varustettua porukkaa.

Lue koko julkaisu…

Dead Trooper: "Cynicist".

  • Julkaistiin torstaina 17.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 700 kertaa
  • Bändit:

Julkaistiin 14.12.2009Dead Trooperin albumin "Cynicist" etukannessa piirros kirkkaankeltaista pohjaväriä vasten. Piirroksessa näkyy zombiemainen pikkupoika riistämässä aikuisen ihmisen vatsan sisälmyksiä pitkin keltaista taustaa. Vatsasta valuu punaista nestettä ja lonkeroita.

Norjan pääkaupungista ponnistava Dead Trooper (www.deadtrooper.com) julkaisi debyyttialbuminsa "Cynicist" digitaalisen musiikin puodeissa ympäri maailmaa maanantaina 14. joulukuuta. Albumin voi hankkia esimerkiksi Amazonin, Napsterin, iTunesin ja Meteli.netin kautta. Meteli.netin MP3-kauppa tarjoaa kiekon ladattavaksi 10,5 euron hintaan. Esikoisalbumilla kuullaan vierailevina muusikkoina Grimfistin ja Necrophagian riveissä räyhäävää Frediabloa, sekä Grimfistin ohessa Deriden sekä The Battalion -yhtyeen kokoonpanoon kuuluvaa Ole Walaunetia. Lisäksi albumin kappaleissa kuullaan naislaulajana sellaista henkilöä kuin Helene Larsen. Thrashia ja death metallia kilkattavan Dead Trooperin tiimi kävi myrskyämässä keikkalavoja ensimmäistä kertaa kesäkuussa, jolloin ryhmä nähtiin Norjan Sandvikassa esiintymässä Musikkflekkenin lavalla. Bändin rumpalina on black metal -yhtye 1349:n Tor R. Stavenes.

Lue koko julkaisu…

Interment studioon.

  • Julkaistiin keskiviikkona 16.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1081 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Lisa BäckmanHarmaasävyinen valokuva neljästä mustiin pukeutuneesta Intermentin jäsenestä, jotka ovat kaikki miehiä. Joukkio seisoo elottomien puiden äärellä suuren valkoisena katakombimaisen rakennelman edustalla siten, että pitkähiuksinen mies etummaisena ja muut ko

Ruotsalainen death metallia soittava Interment (www.interment.se) uutisoi aikovansa pian julkaista kauan odotetun uuden albuminsa, sillä bändi lähtee tammikuun toisena päivänä Erebos Studioiden tiloihin ikuistamaan vanhan koulukunnan death metallia tuottaja Peter Björgon valvonnassa. Alunperin vuonna 1988 toimintansa aloittanut Interment ilmoittaa nauhoittavansa 9–10 biisiä albumille, jolle ei ole vielä annettu työnimeäkään. Kiekolle sisällytetään jonkin verran päivitettyjä versioita vanhoista demokaseteilla kuulluista kappaleista. Lisäksi ryhmä aikoo nyt studioon tarpoessaan purkitella bonusmateriaaliakin julkaistavaksi myöhemmin EP-levyillä ja muilla kiekoilla.

Lue koko julkaisu…

Gamma Ray: "To The Metal".

  • Julkaistiin tiistaina 15.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1713 kertaa
  • Bändit:

Power metallia luova saksalaisyhtye Gamma Ray (www.gammaray.org) uutisoi uuden albuminsa nimeksi annetun "To The Metal" ja julkaisupäivämääräksi 29. tammikuuta 2010. Neljänä versiona julkaistava albumi on nopeatempoinen, synkkä ja bändin mukaan vieläpä tavalla jos toisellakin muista saman alan toimijoista edukseen erottuva levy. Uusi äänilevy julkaistaan monikansallisen Edel-levymerkin perustaman EarMUSICin kautta Euroopassa siten, että siitä julkaistaan standardiversion ohessa useita toinen toistaan kattavampia versioita. Albumin rajoitettu CD-painos sisältää bonus-DVD:n. Lisäksi albumi ilmestyy punaiselle vinyylille prässättynä ja keräilijöiden kohteena, jossa on CD:n lisäksi käsin numeroitu 7"-vinyyli varustettuna kahdella uudella biisillä. Gamma Rayn uutukaisalbumin kansitaidetta ei ole vielä paljastettu, mutta bändi kertoo sen olevan graafikko Hervé Monjeaudin toteuttama.

Lue koko julkaisu…

Evemasterin uusi albumi on valmis.

  • Julkaistiin tiistaina 15.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1422 kertaa
  • Bändit:

Evemaster (www.evemaster.net) neuvottelee nyt uuden albuminsa julkaisemiseen liittyvistä asioista eräiden nimeltä mainitsemattomien levymerkkien kanssa. Yhtye ei ole vielä kertonut minkä levy-yhtiön kautta se seuraavan kiekkonsa julkaisee. Albumin valmistusprosessi on jo voiton puolella, sillä maanantaina bändi ilmoitti albuminsa miksaus- ja masteroimisvaiheen viedyn päätökseen Dan Swanön voimin. Tällä hetkellä tulevan kiekon kansitaidetta valmistetaan jollakin kotimaisella graafikolla, jolla on näyttävä portfolio netissä, mutta jossa ei sanallakaan mainita itse graafikon nimeä. Evemaster sen sijaan osaa selkeästi nimetä uudella albumilla kuultavat vierailijat. Albumin tekemiseen ovat osallistuneet Jarno Taskula (laulu), Tomi Mykkänen (kitarat, syntetisaattorit ja laulu), Enrico Annus (rummut), Ville Sorvali (basso), Ismo Monola (syntetisaattorit), Markus Vanhala (kitara) ja Harri Hyytiäinen (laulu). Lisäksi Dan Swanö soittaa jonkin verran suutaan.

Lue koko julkaisu…

Beyond The Dreamin uusi biisi julkaistu.

  • Julkaistiin maanantaina 14.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1473 kertaa
  • Bändit:

Jyväskyläläinen Beyond The Dream (www.beyondthedream.info) julkaisi tänään 14.12. ensimmäisen MP3-singlen ensi vuoden alussa julkaistavalta "While The World Sleeps" -albumilta. Biisi nimeltä "Red Rivers" on kuultavissa yhtyeen kotisivuilla ja MySpace-profiilissa. Yhtye tarjoaa biisin sanoitukset luettavaksi nettisivuillaan. Kuunneltavaksi laitettu biisi on hieman yli viiden minuutin pituinen viisu. Uuden "While The World Sleeps" -albumin julkaisupäivä ja ennakkotilaustiedot julkistetaan yhtyeen nettisivuilla aivan lähipäivien aikana. Tuleva pitkäsoitto on seuraaja vuonna 2009 julkaistulle debyyttialbumille "The Sin Against The Sinners".

Lue koko julkaisu…

Freedom Call: "Legend Of The Shadowking".

  • Julkaistiin maanantaina 14.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1359 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 1.2.2010Freedom Callin albumin "Legend Of The Shadowking" kansikuvassa näkyy suuri tyyni meri, jonka yllä paistaa valkoinen täysikuu. Meren etualalla onjonkinlainen patsas tai merenjumalaa muistuttava hahmo, jolla suuri kruunu päässä. Kuvan etualalla lukee hopeis

Saksalainen metallibändi Freedom Call (www.freedom-call.net) julkaisee Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä uuden albuminsa 29. tammikuuta 2010 ja muualla Euroopassa helmikuun ensimmäisenä päivänä SPV:n ja Steamhammer Recordsin tuella. Yhdysvaltojen ja Aasian osalta julkaisusuunnitelmia ei ole viimeistelty. Power metallia sisältävä konseptialbumi sai nimekseen "Legend Of The Shadowking". Bändi ilmoitti marraskuun lopussa viimeistelleensä levynsä ja tarjoavansa sillä tyypillistä Freedom Callia, jossa on monia kiinnostavia koukkuja parin vuoden pituisen luomistyön ansiosta. Power metallin "dream teamiksi" itseään kutsuva Freedom Call meinaa lähteä yhdessä Gamma Rayn kanssa kiertämään Eurooppaa helmikuun alussa, koska myös Gamma Rayn koplan seuraava studioalbumi julkaistaan samoihin aikoihin.

Lue koko julkaisu…

Destinity: "Eleven Reasons To See".

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.12.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 895 kertaa
  • Bändit:

Ranskalainen death/thrash metallia soittava Destinity, jota ei tule sekoittaa ruotsalaiseen Destiny-yhtyeeseen, aikoo julkaista Euroopassa albuminsa "Eleven Reasons To See" 22. päivä helmikuuta. Lifeforce Recordsin väki julkaisee opuksen myös Pohjois-Amerikan turuilla, tosin vasta kuukautta myöhemmin. Yhtyeen tuorein tekele sisältää 11 biisiä, joista soittoaikaa kertyy noin 50–52 minuuttia. Destinity kokee tämän levyn olevan sen uralla synkin ja melankolisin teos. Tanskassa Hansenin studioilla itse Jacob Hansenin kanssa nauhoitettu kiekko on seuraaja vuonna 2008 julkaistulle "The Inside" -albumille. Vuonna 2003 levytysuransa käynnistynyt Destinity tarjoaa aikaisemmilat äänilevyiltään näytebiisejä MySpace-sivuillaan.

Lue koko julkaisu…