Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 254 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

My Dying Briden viulisti-kosketinsoittaja vaihtui.

  • Julkaistiin keskiviikkona 10.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1338 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa My Dying BrideHarmaasävyinen valokuva mustiin pukeutuneista ihmisistä, joista osa miehiä ja osa naisia. Kuvassa yhteensä kuusi heppua, jotka seisovat rivissä ulkoilmassa lehdettömien puiden edustalla. Kuvan alaosassa valkoista utua.

Brittiläinen doom metal -bändi My Dying Bride (www.mydyingbride.org) kertoo pahoitellen menettäneensä bändissä vuoden päivät soittaneen viulistinsa ja kosketinsoittajansa, Katie Stonen. Katien soittotaitoa My Dying Bridessä ei enää jatkossa tulla kuulemaan nuotin nuottia, sillä hän päätti erota eilen annetussa tiedoteessa yhtyeestä voidakseen jatkaa opintojaan. Nainen opiskelee tällä hetkellä osa-aikaisesti psykologiksi ja haluaa jatkossa keskittyä työuransa kehittämiseen bänditoiminnan parissa toimimisen sijaan. Katie Stonen korvaaja on jo löydetty. Uudeksi viulisti-kosketinsoittajaksi on hankittu vuonna 1988 syntynyt nuorukainen, nimeltään Shaun Macgowan, joka on jo päässyt treenaamaan My Dying Briden biisejä yhtyeen jäsenten kanssa. Vaikka uusi pelimanni on jo osoittanut kiitettävissä määrin omistautumista yhtyettä kohtaan, brittiyhtye ei aio kutsua tätä miestä vakituiseksi jäsenekseen ennen kuin vaatimaton 30 vuoden pituinen koeaika on päättynyt.

Lue koko julkaisu…

The Cold Existencen kitaristi ja rumpali erosivat.

  • Julkaistiin keskiviikkona 10.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 850 kertaa
  • Bändit:

Ruotsinmaan kasvatteihin kuuluva The Cold Existence uutisoi bändin kitaristi Thomas Backelinin ja pellinpaukuttaja Joakim Antonssonin halunneen äskettäin erota yhtyeestä voidakseen jatkossa soittaa muissa bändiprojekteissaan. Backelin soittaa myös Lord Belialin, Demarconin, Satanizedin ja Snakestaten joukoissa. Rumpali Antonsson on soitellut aikaisemmin Altar of Sacrificessa, joka on toistaiseksi tiedetysti taukotilassa. The Cold Existence etsii nyt korvaavia muusikoita, jotka ovat tutustuneet juuri death metallin soittamiseen. Bändi painottaa, ettei sen tulevaisuus tai toimet ole millään tavalla vaakalaudalla kahdenkaan jäsenen eroamisen johdosta. The Cold Existence jatkaa toimintaansa ongelmitta.

Yhtye julkaisi maaliskuussa uuden studioalbumin sellaisesta levystä kuin "Sombre Gates". Albumi julkaistiin Kolony Recordsin avulla ja se on seuraaja vuoden 2006 keväällä ilmestyneelle esikoisalbumille "The Essence".

Lue koko julkaisu…

Alestorm: "Black Sails at Midnight"

  • Levyarvostelu julkaistiin tiistaina 09.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3026 kertaa
  • Bändit:

Julkaistiin 29.5.2009Piirretty kansikuva merirosvolaumasta, jolla aseinaan miekkoja ja keppejä. Taustalla soihtujakin. Alestormin logo vasemmassa yläkulmassa ja sen seassa kaunokirjoituksella albumin nimi.

Merirosvometallia suoltavalta Alestormilta (www.alestorm.net) ilmestyi vihdoinkin reilu viikko sitten odotettu kokopitkä albumi "Black Sails at Midnight". Ylöspäin pyöristettynä 45 minuutin mittainen lätty tarjoaa Alestormin faneille jotain uutta, mutta myös ennestään tuttua materiaalia.

"The Quest" aloittaa levyn räväkästi ennenkuulemattomalla soundilla. Nopeatempoinen tuplabasaripauke on positiivinen aloitus näinkin mahtavan bändin tuoreelle levylle. Biisi nostaa hyvin miekkatappelun tunnelmat pintaan. Kappale on varsin taisteluhenkinen, ja melodia on sitä tuttua Alestormia. Kertosäkeistöön pääsee hyvin mukaan. The Quest is never ending…

Lue koko julkaisu…

Reverence: "Inactive Theocracy".

  • Julkaistiin tiistaina 09.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 755 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan syys-lokakuussaReverencen albumin "Inactive Theory" kansikuva. Lähes harmaasävyinen ja hyvin voimakkaalla kontrastilla kyllästetty valokuva jonkinlaisesta rauniokaupungista, jonka alaosassa yhtyeen logo kirjoitettuna mustalla värillä. Logon kirjaimissa on vain sen ääriv

Kymmenvuotias ranskalaisyhtye Reverence (www.reverence-imc.fr), joka soittaa black metallia, aikoo julkaista levytysuransa kolmannen albumin joko syys- tai lokakuussa 2009. Hiljattain valmistunut pitkäsoitto aiotaan julkaista tunnetun Osmose Productionsin toimesta, joka on jo parinkymmenen vuoden ajan erikoistunut raskaan metallimusiikin esille tuomiseen. Reverencen uutukainen äänitettiin ja miksattiin Drudenhaus Studiossa Neb Xortin kaitsemana ja sitten kiekko annettiin masteroitavaksi ranskalaiselle MasterLab-studioille. Uuden albumin valmistumisesta yhtye uutisoi ensimmäistä kertaa maanantaina 8.6., jolloin bändi varmisti julkaisevansa äänitteensä syksymmällä. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä tiedossa. Opus ilmestyy CD-levynä ja tuplavinyylinä. "Inactive Theocracy" on seuraaja Avantgarde Musicin kautta kaksi vuotta sitten julkaistulle studiorykäisylle "Chamber of Divine Elaboration", joka sisältää yhtensä seitsemän englanniksi laulettua viisua.

Lue koko julkaisu…

Cirrha Niva: "For Moments Never Done".

  • Julkaistiin maanantaina 08.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 861 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 3.9.2009Cirrha Nivan albumin For Moments Never Done" etukannessa viljapelto, jonka yllä tummansininen taivas ja sen alla kauempana merta. Taivaalla lentää musta lintu, jonka alla lukee yhtyeen nimi valkoisella värillä. Bändin nimen alla kaunokirjoituksella albumi

Alankomaalainen progressiivista metallisurinaa soittava Cirrha Niva (www.cirrhaniva.nl) kutsuu uusinta albumiaan nimellä "For Moments Never Done". Se tullaan julkaisemaan syyskuun alussa yhtyeen omistaman levy-yhtiön, Parnassus Recordsin, avulla. Levyn jakeleminen annetaan Benelux-maissa Suburbanin hoidettavaksi ja Pohjois-Amerikan seudulla The End Recordsin hoidettavaksi. Ennakkomyyntivaiheessa oleva pitkäsoitto on ensimmäinen Cirrha Nivan äänite, jossa kuullaan vokalisti LeGrandia. Albumin ennakkoon yhtyeen nettisivuilta tilanneet fanit saavat levyn mukana bändipaidan, joita ryhdytään toimittamaan jo 1. elokuuta. Uusi albumi on seuraaja seitsemän vuotta sitten julkaistulle rokkioopperalle "Liaison De La Morte".

Lue koko julkaisu…

Leaves' Eyes: "My Destiny" -EP.

  • Julkaistiin maanantaina 08.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1386 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 24.7.2009Leaves' Eyesin EP:n "My Destiny" etukannessa kivipaaseja, joiden edustalla seisoo vaaleahiuksinen nuori nainen, jolla mustat vaatteet ja punainen korsetti yllään. Kuvan taustalla pilvinen taivas, jossa lintuja. Alaosassa keskitettynä horisontaalisesti yht

Naislaulajalla tähditetty Leaves’ Eyes (www.leaveseyes.de) ilmoitti eilen 7.6. aikovansa tuoda esille ensimmäisen maistiaisen tulevalta studioalbumiltaan. Heinäkuun 24. päivä Napalm Recordsin kautta julkaistava EP-levy on nimeltään "My Destiny". Se sisältää yhteensä kuusi kappaletta. Toistaiseksi äänitteen lopullista kappalelistaa ei ole tiedossa, mutta Napalm Records kertoo kiekolla kuultavan ainakin "My Destiny" -niminen biisi, joka sisältää tunnelmallisen ja mystisen välisoiton. EP:n kappaleiden levymerkki uskoo maistuvan erityisesti sinfonisen rock-musiikin ystäville, sillä korkealaatuisesti tuotetulla äänitteellä kuullaan orkestraalisia osuuksia ja kuoron laulua.

Lue koko julkaisu…

Samael viinikauppiaaksi.

  • Julkaistiin sunnuntaina 07.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1359 kertaa
  • Bändit:

Samaelin viiniSamaelin logolla varustettu musta viinipullo lojuu avaamattomana hienojyväisessä hiekassa.

Elokuussa Suomeenkin saapuva sveitsiläinen Samael (www.samael.info) julkisti eilen lauantaina laajentavansa ulkomusiikillisten tavaroiden katalogiaan tuomalla markkinoille oman punaviinimerkkinsä. Samaelin oma viini on nimeltään "Alliance". Metallimiehet luonnehtivat viiniään sekoitukseksi synkkiä ja voimakkaita aromeja. Viinirypäleet ovat Ranskan Gamaysta ja Diolinoirista, sekä Italian Sangiovesesta poimittuja. Viinin vuosikerta 2009 on pullotettu yhtyeen logolla varustettuun pulloon. Bändin viinikauppa löytyy Samaelin virallisilta nettisivuilta, jossa pullon kappalehinnaksi on asetettu 22 euroa. Samael ei toimita viiniään toistaiseksi ainakaan Yhdysvaltoihin. Sveitsiläisyhtye on jo entuudestaan kaupitellut musiikkinsa lisäksi nettikaupassaan mm. tarroja, paitoja ja käyttämättömiä alusvaatteita.

Lue koko julkaisu…

Prey: "Knights of the Revolution".

  • Levyarvostelu julkaistiin lauantaina 06.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2547 kertaa
  • Bändit:

Julkaistiin 27.5.2009Valkoista taustaa vasten punainen ympyrä, jossa tummanharmaat siivet ja niiden välissä jonkinlainen piikikäs symboli. Kuvan yläosassa Preyn logo punaisella värillä. Kuvan alaosassa pienellä präntillä ja kaunokirjoituksella kirjoitettuna albumin nimi.

Perinteisempää melodista power metallia soittava ruotsalaisbändi Prey (www.prey-nation.com) on julkaissut uuden kokopitkän albumin 27. toukokuuta. GMR Music Groupin kautta julkaistu "Knights of the Revolution" sisältää kymmenen uutta kappaletta metallikansan kuultavaksi.

Levy läjähtää soimaan ja nimikkokappale "Knights of the Revolution" sykähdyttää hienosti alkavilla kitarariffityksillä. Yhtye kertoo ottaneensa vaikutteita 80-luvun metallibändeistä, ja se näkyy hienosti levyn jokaisessa biisissä. Ensimmäisestä kappaleen pohjarytmistä tulee erityisesti Helloween mieleen. Melodia on hyvin yksinkertainen ja perinteinen, mutta ajaa asiansa.

Lue koko julkaisu…

Sothis in nyt Sawthis.

  • Julkaistiin lauantaina 06.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 727 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa SawthisViisi mustahiuksista hevimiestä on keräytynyt holvimaiseen huoneeseen katselemaan valoa vasten. Lähes kaikilla miehillä mustat vaatteet yllään ja lyhythihaiset paidat päällään.

Saapasmaa Italian alueella aikaisemmin Sothis-nimellä toiminut yhtye on vaihtanut 12 vuoden jälkeen uudeksi bändinimekseen Sawthis. Nimenvaihdoksen bändi joutui tekemään pakon sanelemana, sillä aikaisempaa nimeä täsmälleen samalla kirjoitusasulla käyttää yhdysvaltalainen metalliryhmä, joka on hankkinut yksinoikeuden Sothis-nimeen huolimatta siitä, että italialaisyhtye oli aloittanut toimintansa samalla nimellä jo huomattavasti aikaisemmin. Italialaiset jatkavat thrash metallinsa soittamista nimellä Sawthis. Nimenvaihdoksen johdosta bändi aikoo pian avata uudet kotisivunsa osoitteessa www.sawthis.it. Myös yhtyeen MySpace-sivut siirtyivät uuteen osoitteeseen: www.myspace.com/sawthismusic.

Lue koko julkaisu…

Blutvial: "I Speak of the Devil".

  • Julkaistiin lauantaina 06.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1011 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 17.7.2009Harmaasäyvine nvalokuva soturista, jolla ylävartalo paljaana ja toisessa kädessä suuri kilpi. Toisessa kädessä miehellä pitkä seiväs tai keihäs. Kuvan vasemmassa yläkulmassa Blutvialin logo valkoisella ja sen alla goottilaisin kirjaimin albumin nimi piene

Brittiläinen black metal –bändi Blutvial ilmoittaa julkaisevansa Suomessa viimeistellyn studioalbuminsa suomalaisen levy-yhtiön kautta. Kiekko on nimeltään "I Speak of the Devil". Se julkaistaan ensi kuukauden puolella, 17. heinäkuuta, Spikefarm Recordsin avustuksella. Blutvialin uusi albumi äänitettiin ja miksattiin yhtyeen jäsenten toimesta ilman ulkopuolista apua siten, että Ewchmylaen hoiti laulu- ja kitararaidat. Aort nauhoitti kitarat, basso-osuudet ja rumpuraidat. Äänittämisen jälkeen levy nakattiin tänne Suomeen masteroitavaksi helsinkiläisen Finnvoxin studioilla Minerva Papin toimesta. Yhtye uskoo saaneensa lopputuotteeksi puhdasta black metallia, jonka sisältämät kahdeksan kappaletta ovat kuin audioaalloiksi puettua piikkilanka-aitaa. Blutvialin biisejä voi kiskoa kuuloelimiin yhtyeen MySpace-sivuilta.

Lue koko julkaisu…