Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 331 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

HammerFall kertoi julkaisuistaan.

  • Julkaistiin tiistaina 22.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1574 kertaa
  • Bändit:

27.6.2008 rytiseeHammerFall-orkesterin jäsenet ryhmäpotretissa sinistä taustaa vasten. Miehiä kuvassa viisi kappaletta, joista osalla musiikki-instrumentit kourassa. Miehet keikistelevät ja ojentelevat raajojaan.

Göteborgilainen HammerFall (www.hammerfall.net) tiedottaa tulevansa julkaisemaan kesäkuussa 27. päivä kaksi uutta julkaisua; DVD:n ja cover-CD:n. Jälkimmäinen sisältää kaikki bändin vuosien varrella äänittämät coverit, sekä kolme aikaisemmin julkaisematonta uutta versiota. Kyseinen julkaisu on viimeinen bändin kitaristi Stefan Elmgrenille.

DVD on nimeltään "Rebels With A Cause — Unruly, Unrestrained, Uninhibited". Se jatkaa bändin aikaisemmin julkaisemien DVD-lättyjen janaa. Tuore DVD sisältää uusia bändihaastatteluja ja yhtyeen jäsenten omatoimisesti kuvaamaa videomateriaalia. Materiaalia on kertynyt kuuden viimeisen vuoden ajalta (vuosiväliltä 2002–2007). Kiekolle sullottu materiaali on jaksotettu yhteneväksi elokuvamaiseksi kokkareeksi, mutta niissä on toki kappalejako. Julkaisu sisältää kuusi promovideota, jotka kuvattiin em. aikavälillä, sekä neljä ammattitaitoisen kuvaustiimin nauhoittamaa kappaletta vuoden 2005 FIlderstadt-keikalta ja viisi TV-klippiä. Viimeksi mainittuihin bändi hankki esitysoikeudet Ruotsin televisiolta. Näiden lisäksi HammerFallin joukot tarjoavat DVD:llä jonkin verran bonusmateriaalia. Liikkuvaa kuvaa on tarjolla yhteensä noin kolmen tunnin edestä.

Lue koko julkaisu…

Battleloren biisit suurempia ja parempia kuin koskaan.

  • Julkaistiin maanantaina 21.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1421 kertaa
  • Bändit:

Laulaja ja kosketinsoittajaKaksi Battleloren naista seisoo selät toisiaan vasten tummanruskeaa taustaa vasten. He ovat pukeutuneet pitkiin juhlamekkoihin, jotka ovat viininpunaisia ja mustia väreiltään. Molemmilla naisilla pitkät hiukset.

Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan pureutunut kotimainen Battlelore (www.battlelore.net) astui taannoin Sound Supreme Studion uumeniin Hämeenlinassa käsikynkässä tuottaja Janne Saksan kanssa. Bändi ryhtyi luomaan uransa viidettä albumia. Sen alustava työnimi on "The Last Alliance". Battleloren kosketinsoittaja Maria kertoo uusimpien biisien tulevan olemaan suurempia ja parempia kuin koskaan aikaisemmin tämän bändin olemassaolon aikana. Yhtyeen jäsenet ovat naisen mukaan panneet biisit kasaan ajatuksella. Myös tuottajaan hänellä on uskoa ja luottamusta, sillä kosketinsoittajataiturin Saksa on osoittanut tehokkuutensa ja ällinsä tehon kun puhutaan biisien parantamisesta. Hän kokee olleen ilo tehdä töitä Janne Saksan kanssa ja toivoo yhteistyötä harjoitettavan vielä tulevaisuudessakin.

Lue koko julkaisu…

Siebenbürgen: "Revelation VI".

  • Julkaistiin maanantaina 21.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1428 kertaa
  • Bändit:

Promokuva helmikuulta 2008Tummasävyinen ryhmäpotretti Siebenbürgen-bändin viidestä miehestä ja heidän keskellä seisovasta naisesta. He ovat mustiin pukeutuneita hevareita. Tausta on pikimusta.

Ruotsalainen pitkän linjan mustaa metallia soittava Siebenbürgen (www.siebenburgen.net) kertoo saaneensa uusimman melodista bläkkiä käsittävän kiekkonsa valmiiksi. Kiekon soittolista on läjässä ja nimikin tiedossa — albumi tullaan julkaisemaan Massacre Recordsin kautta 30. toukokuuta nimellä "Revelation VI". Yhtyeen jäsenet kävivät purkittamassa ääniraidat Varbergissa sijaitsevan Sonic Train -studion tiloissa ja osittain myös tukholmalaisen Studio 301:n luolastossa. "Revelation VI" on ensimmäinen Siebenbürgen-albumi, jossa kuullaan kitaristi Joakim Ohlssonia sekä naisvokalisti Lisa Bohwalli Simonssonia. Bändin kestojäsen Marcus Ehlin kommentoi aikoinaan, ettei heillä ollut alkuperäisten suunnitelmien mukaan aikomustakaan käyttää naislaulajan ääntä, mutta kuultuaan Lisan laulua, he tulivat toisiin ajatuksiin.

Lue koko julkaisu…

Evanescence-laulaja ei lähde yhteistyöhön Metallican kanssa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 20.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1875 kertaa
  • Bändit: ,

Kuvassa MetallicaMetallica-bändin jäsenet istuvat mustaa taustaa vasten. Lattialla on jonkin villieläimen nahka miesten jalkojen ja tuolien alla. Kuvassa neljä bändin jäsentä, jotka hymyilevät.

Yhdysvaltalainen Evanescence (www.evanescence.com) -ryhmän keulahahmo ja laulaja Amy Lee katkoo kykyjensä mukaan verbaalisella säilällä huhuja, joiden mukaan hän tulisi ottamaan osaa tulevaan Metallican luomaan kappaleeseen. Metallican ja Amy Leen ympärillä hyllyvien juorujen mukaan nainen tulisi laulamaan ainakin yhdessä Metallican syksyllä julkaiseman albumin kappaleella. Laulajatar kuitenkin kieltää tämän olevan totta. Amy Lee ei tule laulamaan Metallican klassikkokappaleella "Face to Black" eikä myöskään uudella "Last Life" -nimisellä kappaleella, saati sitten näillä näkymin muillakaan ko. bändin värssyillä.

Lue koko julkaisu…

Ari Koivuselta albumi kesäkuussa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 20.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 723 kertaa
  • Bändit:

Idols-laulukilpailuformaatin voittanut 23-vuotias hevilaulaja Ari Koivunen (www.arikoivunen.fi) tulee julkaisemaan uransa järjestyksessä toisen pitkäsoiton täällä Suomessa kesäkuun 11. päivä Sony BMG:n kautta. Koivunen on viime aikoina tehnyt töitä albuminsa parissa Thunderstonen joukoissa vaikuttavan tuottajan hommia tekevän Nino Laurennen kanssa maaliskuun päivistä lähtien. Uusi kiekko on seuraaja viime vuonna julkaistulle "Fuel for the Fire" -debyytille. Uutta albumia nauhoitetaan ja miksataan tällä hetkellä Sonic Pump Studioiden tiloissa.

Karaokelaulajasta yhdessä yössä Suomen tunnetuimmaksi hevilaulajaksi hahmottuneen Ari Koivusen "Fuel for the Fire" on myynyt tuplaplatinaa — tähän mennessä esikoista on ostettu vähintään yli 75 000 kappaletta.

Lue koko julkaisu…

Benediction: "Killing Music".

  • Julkaistiin lauantaina 19.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 646 kertaa
  • Bändit:

Brittibändi Benediction () toi esiin alustavan biisilistan tuoreimmasta "Killing Music" -albumistaan, jonka on tarkoitus ilmestyä jossain vaiheessa ennen tämän vuoden umpeutumista. Se julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta. Levyllä kuullaan tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin kaksi cover-versiota ja tuhti läjä muita kappaleita. Bändi julkaisi aikaisemmin kuluvan kuukauden alussa tietoja levyn studiotyöskentelyvaiheesta. Ryhmä kertoo hoitaneensa kiekon äänityshommia spontaanisti ilman suurempia suunnitelmia tai valmisteluja. Ryhmä oli nauhoittanut 6. päivä huhtikuuta peräti kuusi kappaletta 4,5 tunnin aikana.

"Killing Music" tulee olemaan ensimmäinen pitkäsoitto varustettuna uudella materiaalilla sitten vuoden 2001, jolloin Benedictionilta ilmestyi "Organised Chaos" -niminen levy. Death metallia 54 minuutin verran sisältävä kiekko julkaistiin Nuclear Blast Recordsin toimesta.

Lue koko julkaisu…

Falconer: "Among Beggars and Thieves".

  • Julkaistiin lauantaina 19.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1116 kertaa
  • Bändit:

Albumi ulos elokuussaFalconer-bändin logo valkoista taustaa mustalla värillä. Logossa näkyy bändin nimi kirjoitettuna koristeellisin ja hieman futuristisin kirjaimin. Logon ylä- ja alaosassa kierteinen ja terävä koriste peilikuvana.

Ruotsalainen Falconer (www.falconermusic.com) otti jälleen uuden harppauksen tuoreen albuminsa luomistyössä, kun yhtyeen kitaristi Stefan Weinerhall paljasti levyn nimeksi ristityn "Among Beggars and Thieves". Albumi on tarkoitus miksata seuraavan kuukauden loppupäivinä Sonic Train Studioiden tiloissa. Levyn ilmestymishetkeksi on alustavien suunnitelmien mukaan kaavailtu elokuun loppua. Bändi tulee kuvaamaan uudesta kappaleesta, mikä on nimeltään "Carnival of Disgust", musiikkivideon lähiaikoina. Musiikkivideo saatetaan sisällyttää albumi-CD:n sisälmyksiin tai sitten julkaista erikseen Webissä. Falconer-kitaristin kirjoittaman kommentin mukaan tämä kuluva vuosi tulee olemaan yhtyeelle eräänlainen lepohetki, lukuunottamatta albumin julkaisemiseen liittyviä työasioita. Ryhmä pyrkii keräämään uutta puhtia ja pontta voidakseen koluta ympäri maailmaa vuonna 2009 tekemällä live-esiintymisiä.

Lue koko julkaisu…

Silentium ja Kärtsy Hatakka yhteistyössä!

  • Julkaistiin lauantaina 19.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1179 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Ville AngerSilentiumin kokoonpano, seitsenpäinen, seisoo rivissä ylivalottuneessa ja voimakaskontrastisessa valokuvassa. Bändissä kuusi miestä ja mustaan mekkoon pukeutunut mustahiuksinen nainen.

Jo 13:sta vuoden ikään kurottava keski-suomalais gootti/dark metal -orkesteri Silentium (www.silentivm.com) astuu studion uumeniin toukokuussa. Silentium on julkaissut yhden EP:n, 4 albumia ja viimeksi viime syksynä digisinglen "Dead Silent". Nyt on aika jälleen uuden täyspitkän…

Nahka kuoriutuu. Uudelle levylle pestattu tuottaja on Waltarista ja muutamasta muustakin yhteydestä tuttu musiikin monitaituri Kärtsy Hatakka. Bändin ja Kärtsyn työskentely on jo alkanut ja tulee ulottumaan aina heinäkuun loppuun asti. Sami Boman, Silentium-yhtyeen biisinikkari/kosketinsoittaja, näkee yhteistyön positiivisessa valossa: Olen erittäin innoissani mahdollisuudesta työskennellä Kärtsyn kanssa. Hänen ennakkoluulottomuutensa sekä innovatiivisuutensa hakevat vertaistaan. Kärtsy kykenee tunnistamaan ajatukset Silentiumin musiikin taustalla, oli kyseessä sitten äärimmäisen hauras ja herkkä tunnelma tai valtava, suorastaan brutaali äänimassa. Kärtsy otti ihailtavasti projektin omakseen heti alkumetreiltä lähtien, ideat alkoivat välittömästi suorastaan lentää. En malta odottaa, että pääsemme kiinni varsinaiseen studiotyöhön. Olen varma, että silloin tulee tapahtumaan jotakin suorastaan taianomaista. Hatakan vaikuttamisen lisäksi levyllä tullaan kuulemaan mm. aitoa naiskuoroa Jyväskylän naislaulajien riimittämänä.

Lue koko julkaisu…

Cryptopsyn albumi Suomeen 27.5.

  • Julkaistiin perjantaina 18.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 871 kertaa
  • Bändit:

Kanadalainen metallilegenda Cryptopsy (www.cryptopsy.net) viimeisteli uusimman studioalbuminsa, nimeltään "The Unspoken King", biisilistan ja kertoo nyt tulevansa tuomaan sen esiin Century Media Recordsin julkaisemana täällä Suomessa 28. päivä toukokuuta — eli noin kuukauden kuluttua. "The Unspoken King" leviää samanaikaisesti Suomen lisäksi myös Ruotsiin ja Unkariin. Ensimmäisinä kiekon annista pääsevät nauttimaan Saksan, Itävallan, Sveitsin, Benelux-maiden ja Italian asukkaat, sillä albumi ilmestyy siellä saman kuukauden 23. päivä. Espanjaan ja Portugaliin se saapuu päivää ennen Skandinaviaa. Muualla Euroopassa lätty lähtee liikehtimään maanantaina 26. toukokuuta.

Lue koko julkaisu…

Omnium Gatherum ja Dark Tranquillity yhtyvät Helsingissä.

Kuvassa Dark Tranquillity<br />Kuva: Peter HerneheimDark Tranquillityn miehistö seisoo vaaleansinisen taivaan alla ulkoilmassa. He seisovat aidan vieressä. Vasemma joki tai meri. Miehistöä kuvassa kuusi kappaletta. Osalla pitkät hiukset.

Kotimainen Omnium Gatherum käy tukemassa ruotsalaista Dark Tranquillitya tulevana sunnuntaina 20. päivä. Yhtyeet esiintyvät yhdessä Tavastia-klubin lavalla Helsingissä. OG:in poppoo on vihjannut, että paikalle vääntäytyvälle yleisölle tarjotaan mahdollisesti harvinaista herkkua, nimittäin tuoreimpia biisejä bändin tulevalta studioalbumilta. Uusi pitkäsoitto on oleva yhtyeen järjestyksessä neljäs. Se on seuraaja viime vuonna julkaistulle "Stuck Here on Snakes Way" -nimiselle albumille.

Tavastia-klubi on Helsingin ja koko Suomen tunnetuimpia keikkapaikkoja. Sunnuntaina koettava metalli-iltama alkaa siten, että Omnium Gatherum ryhtyy pitämään meteliä kello 21 aikaan ja Dark Tranquillity jatkaa siitä tuntia myöhemmin. Keikan ikäraja on 18 vuotta. Liput ennakkoon 20 euroa ja ovelta 22 €. Klubin portit avautuvat illalla tuntia ennen esiintymisen alkamista ja sulkeutuvat vastaavasti aamun pikkutunneilla.

Lue koko julkaisu…