Huomioi, että tämä on sivu 337 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuvassa Candlemass
Ruotsalaisen eeppistä doom metallia hönkivän Candlemass (www.candlemass.se) -bändin kitaristi Mats "Mappe" Björkman on äskettäin tuomittu kärsimään parin vuoden päivät ruotsalaisessa vankilassa törkeäksi luokiteltavan varkauden takia. Realtid.se-uutissivustolla ilmestyneen shokkiuutisen mukaan mies tuomittiin raastuvassa siitä, että hän varasti CD-levyjä, joiden jälleenmyyntiarvo on yhteensä 3 miljoonaa Ruotsin kruunua. Varastetun tavaran arvo on noin 318 000 euroa.
Syyttäjä Mats Janssonin mukaan Candlemassin kitaristina suurelle yleisölle tutuksi tullut Björkman yhdessä rikostoverinsa Stefan Håkanssonin kanssa nylkivät CD-kiekkoja Entertainment Network Scandinavia AB (ENS) -nimiseltä yritykseltä, jossa molemmat miehet työskentelivät vakituisina työntekijöinä varastotiloissa. Kyseinen yritys toimii Ruotsissa kaikille maan neljälle suurimmalle levy-yhtiölle tuotteiden jakelijana jälleenmyyntipisteille ja outlet-myymälöille.
Puolalainen metallimusiikkiin erikoistunut Metal Mind Productions tulee julkaisemaan black/death metallia murisevan Demise -yhtyeen kolmannen albumin, mikä on nimeltään "Torture Garden", täällä Euroopassa 7. huhtikuuta ja sitten Yhdysvalloissa kesäkuun 10. päivä MVD:n saattamana. Albuminsa yhtye kävi miksaamassa ja masteroimassa James Murphyn avustuksella, joka samalla osallistuu erääseen albumilla kuultavan kappaleen kitarasoolon soittamiseen. Demisen levy-yhtiö hehkuttaa tulevan pitkäsoiton olevan suojattinsa monipuolisin kiekko, joka toteuttaa raskautta ja voimakkuutta sillä tavalla, kuin death metallia tulisi soittaa.
James Murphy on amerikkalainen muusikko, joka on ehkä parhaiten tullut tutuksi hänen kytköksistään Testament-nimiseen metalliryhmään. Mies tekee tällä hetkellä omatoimisesti tribuuttialbumia Chuck Schuldinerille, eli Deathin takapirulle, joka menehtyi aivokasvaimeen. Myös Murphy on kärsinyt samasta sairaudesta vuonna 2001, mutta hän selvisi siitä.
Uuden-Seelannin The New Zealand Herald -lehdelle hiljattain antamassaan haastattelussa Lordi (www.lordi.fi) -yhtyeen kitaristina tutuksi tullut Amen suomii suomalaisia raskaalla otteella. Kun lehden toimittaja uteli muusikolta, että minkälaista on olla supertähti Suomessa, paljasti muusikko tilanteen täällä olevan suoraan sanottuna rectumista. Amen kokee suomalaisten olevan hyvin ja todella kateellisia ihmisiä. Jos jotain hyvää tapahtuu tälle maalle, niin kaikki ovat siitä iloisia. Euroviisujen voitto oli bändille hyvä asia, mutta vuoden kuluttua siitä Amen kertoo voiton kääntyneen Lordia vastaan. Mies pitää tätä aivan mielettömänä, sillä yhtenä hetkenä naamaribändiä pidetään kansallissankarina ja sitten seuraavana aamuna äpäränä.
Keskimmäisenä Heidi Bergbacka
Tamperelaisbändi MoonMadness (www.moonmadness.fi) julkaisee debyyttialbuminsa "All In Between" toukokuun 7. päivänä. Kuuhullut naittavat esikoisellaan vanhaa ja uutta estottomasti keskenään. Tuloksena on ajatonta hyvän tuulen hardrockia skarpilla vintage-meiningillä – musiikkia josta ei ole liikatarjontaa.
Albumilta lohkaistava single "Shot Through The Wing" julkaistaan digitaalisessa muodossa maaliskuun 26. päivänä. Biisi on nyt kuunneltavissa myös bändin MySpace-sivuilta ja kappaleesta kuvattu musiikkivideo saa ensi-iltansa huhtikuussa.
MoonMadness-nimen alla yhtyeen toiminta on alkanut jo vuosituhannen vaihteessa. Hiljalleen on hyvää kypsytetty ja nyt bändi on valmis tarjoilemaan sitä kansalle. Albumia on kasattu hartaudella perinteikkäällä JJ-studiolla Tampereen sydämessä, miksattu Fantom Studiolla Samu Oittisen komennossa ja masteroitu Finnvoxilla Pauli Saastamoisen huomassa. Aiemmin singlenä julkaistu albumin avausraita "Stroke Of Midnight" nousi ilmestyessään singlelistan top 20:een.
Promokuva vuodelta 2005
Kanadalainen Cryptopsy (www.cryptopsy.net) julkaisi tulevalta "The Unspoken King" -albumiltaan kokonaisen kappaleen virallisilla MySpace-sivuillaan. Kuunneltavaksi luovutetun biisin nimi on "Worship Your Demons".
Montréalissa asuva aggressiivista death metallia soittava Cryptopsy kertoo rumpali Flo Mounierin suulla, että bändinä miehistö on alusta lähtien pyrkinyt kokeilemaan ja tekemään uutta musiikkinsa saralla. Tuleva albumi ei ole siinä mielessä poikkeus. Hän hehkuttaa, että on jo korkea aika tämänkin ryhmän luoda sellaista musiikkia, josta he ovat visioineet vuosien ajan. "The Unspoken King" on miehen mukaan luonnehdittavissa brutaaliksi, monipuoliseksi, monimutkaiseksi ja tunnelmalliseksi. Yhtye on pyrkinyt nyt toden teolla tekemään dynaamisen läjän kappaleita. Levy on oleva erityinen myös siksi, että sillä kuullaan ensimmäistä kertaa laulajana Matt McGachya. Hän on myös 3 Mile Screamin jäsen.
Kuva: Heidi Uutela
Metalliryhmä Omnium Gatherum (www.omniumgatherum.org) kertoi eilisen tunteina nettisivuillaan julkaisemassaan uutisessa tehneensä viimeisten viikkojen ajan paljon esituotantotöitä tulevaa neljättä studioalbumiaan varten. Nyt työstetty materiaali alkaa jo hahmottua — yhtye kertoo uskovansa biiseistä kehkeytyvän huolellisesti korvia murjovia värssyjä. Varsinaiset äänitystyöt on tarkoitus aloittaa tulevan sunnuntain puolella. Omnium Gatherum kertoo lisäksi, että uusi albumi tuonee yhtyeen tyyliin aikaisempaa melodisemman lähestymistavan.
Yhtye tulee osallistumaan syys-lokakuun ajaksi kaavailtuun "Ithyphallic"-Euroopan-kiertueeseen yhdessä Nilen, Graven ja Belphegorin kanssa. Omnium Gatherumin remmi tulee tekemään keikkaputken viimeisen osion, joka kattaa Iso-Britannian, Saksan, Hollannin, Belgian, Ruotsin, Norjan ja Tanskan maaperät. Lisää keikka-aikoja orkesteri tulee julkaisemaan myöhemmin.
Kuva: Sami Al-Turki
Death/thrash metallia mättävä Nervecell (www.nervecell.net) tulee julkaisemaan uusimman albuminsa ainakin Keski-Idässä ja Pohjois-Afrikassa 1. huhtikuuta Music Masterin toimesta. Levyn leviämisestä muihin maihin ei ole vielä annettu tietoja. Albumin nimeksi Dubain suunnalta saapuva Nervecell risti "Preaching Venom". Sillä käy vierailemassa Psycroptic-yhtyeen joukoissa vaikuttava David Haley, joka soittoo rumpuja kappaleessa jos toisessakin. "Preaching Venom" -levynsä yhtye kävi miksauttamassa Puolassa sijaitsevan Hertz Studion tiloissa. Samassa paikassa on aikasiemmin musiikkiaan vääntänyt Vader, Decapitated ja Hate. Nervecellin levyn masteroi Yhdysvaltojen West West Side Musicin tiloissa Alan Douches. Kiekon kansikuvan loi Dennis Sibeijn. Hän on aiemmin saanut kunnian luoda grafiikkaa myös Abortedille, All Shall Perishille ja extreme metallia soittavalle jenkkibändi Job For A Cowboylle.
Pari päivää vanha pressikuva
Norjalainen progressiivista metallia soittava Gaia Epicus (www.gaia-epicus.com) paljasti eilen sunnuntaina 16. päivä uransa neljännen studioalbumin, nimeltään "Damnation", kansitaiteen, jonka toteutti J.P. Fournier. Kansitaidetta voi katsoa suoraan täällä. Levy on tarkoitus julkaista alustavien suunnitelmien mukaan lähikuukausien aikana. Albumilla käy vierailemassa Masterplanin joukoissa vaikuttava Roland Grapow, joka on myös entinen Helloween-remmin jäsen. "Damnation"-opukselle bändi sai maaniteltua vierailevaksi muusikoksi myös Narniasta, Rob Rockista ja Stormwindista tutun Andreas Olssonin.
Ruisrockin (www.ruisrock.fi) ohjelmiston uusimmat kiinnitykset ovat vaihtoehtorock-suosikki Primal Scream (UK), poliittisesti aktiivinen punk-yhtye Anti-Flag (USA) sekä kotimaiset Von Hertzen Brothers ja Jonna Tervomaa. Primal Scream esiintyy Ruisrockissa lauantaina ja Anti-Flag perjantaina. Koko ohjelmiston päiväjaon löydät nyt Ruisrockin nettisivuilta kohdasta "Esiintyjät".
80-luvun alussa Skotlannissa perustettu Primal Scream vakiinnutti asemansa psykedeelisen brittipopin huipulla vuonna 1991 julkaistulla "Screamadelica"-albumillaan ja kuuluu edelleen ehdottomasti Britannian rock-nimien kärkikastiin. Vuosien aikana niin vaihtoehtorockin, soulin kuin konerytmien parissa flirttailleen yhtyeen edellinen albumi "Riot City Blues" (2006) oli arvostelumenestys ja samaa voi odottaa kevään mittaan julkaistavalta uutukaiseltakin.
Kuva: Jani Mahkonen
Goottimetallipitoista musiikkia soittava Entwine (www.entwine.org) kertoo olevansa lähdössä tekemään useita live-esiintymisiä täällä Suomessa heinäkuun aikana. Bändi konsertoi tasaiseen tahtiin ympäri maata — esiintymisiä on näillä näkymin luvassa ainakin Sysmässä, Ähtärissä, Joensuussa, Kuopiossa ja Lahdessa.
Ryhmä on aikaisemmin paljastanut tekevänsä työtä uuden musiikkimateriaalin parissa. Kiekkoa on tarkoitus ryhtyä valmistamaan lähiaikoina, sillä Entwine aikoo alustavien suunnitelmien mukaan tuoda kiekon esiin vielä tämän vuoden sisällä. Tarkempia tietoja seuraavasta albumista tullaan paljastamaan tuonnemapana. Yhtyeen uusin pitkäsoitto on syyskuussa 2006 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Benelux-maissa julkaistu "Fatal Design". Albumi julkaistiin Century Media Recordsin toimesta, joka oli saanut lisenssisopimuksen Spinefarm Recordsilta. Kiekkonsa yhtye kävi äänittämässä kahdessa eri studiossa: Petraxilla ja Grovelandissa. Albumin äänitystöitä luotsasi Entwinen rumpali Aksu Hanttu yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa. "Fatal Design" vietiin sitten miksattavaksi helsinkiläisen Finnvox-studioiden tiloihin, jossa Mikko Karmila kopeloi kiekon julkaisukuntoon.