Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 485 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Helldone Festival 2006 Tavastialla.

Helldone 2006 (www.helldone.com) -musiikkitapahtuma järjestetään Helsingin Tavastialla kuluvan vuoden aivan viimeisimpinä päivinä. Tämän vuoden Helldone-tapahtumassa esiintyy mm. Cathedral (UK), Anathema, Diablo ja Katatonia.

Lue koko julkaisu…

Krokus-yhtyeen "Hellraiser"-albumi Sveitsin listan huipulle.

  • Julkaistiin tiistaina 26.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 874 kertaa
  • Bändit:

Krokus-yhtyeen tuorein albumi "Hellraiser" on sijoittunut yllättävän korkealle Sveitsin levylistalla — "Hellraiser" on päätynyt sijalle n:o 2. Krokuksen albumi on myynyt kultaa jo sen kotimaassa.

Lue koko julkaisu…

Paragon tiedottaa äänitystöistä.

  • Julkaistiin tiistaina 26.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 835 kertaa
  • Bändit:

Paragon, jonka edellinen albumi "Revenge" julkaistiin viime vuonna, on nyt työstämässä uutta materiaalia. Bändi on tähän mennessä saanut äänitettyä uuden albumin rummut, kitarat ja melkein kaikki bassot. Uusi Paragonin albumi tulee sisältämään kymmenen kappaletta, joista yksi on instrumentaalinen intro, sekä kaksi cover-kappaletta (toinen albumia varten, toinen tribuutti-CD:lle).

Lue koko julkaisu…

My Dying Bride: "A Line Of Deathless Kings".

  • Julkaistiin tiistaina 26.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1459 kertaa
  • Bändit:

Peaceville/Snapper Music on ilmoittanut aikovansa julkaista englantilaisen My Dying Bride -yhtyeen uusimman albumin Yhdysvalloissa lokakuun viimeisenä päivänä. Kyseessä on bändin yhdeksäs studioalbumi — tällä levyllä bändin tuore rumpali John Bennettin taitoja kuullaan ensimmäisen kerran.

Lue koko julkaisu…

Obituaryn live-DVD-julkaisu: "Frozen Alive".

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1040 kertaa
  • Bändit:

Floridasta kotoisin oleva death metal -yhtye Obituary on nimennyt ensimmäisen live-DVD-levynsä. Bändi antoi julkaisulle nimeksi "Frozen Alive", eli suomennettuna "Jäätynyt Elävänä" tai "Elävältä Jäätynyt". Live-DVD sisältää materiaalia, jota bändi äänitti tehdessään keikan Varsovan Stodola Clubissa.

Lue koko julkaisu…

Johannes Lang Stormhammerin rumpaliksi.

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 691 kertaa
  • Bändit:

Stormhammer on saanut kiinnitettyä Johannes Lang -nimisen herran bändin rumpaliksi. Bändi tekee kaksi keikkaa Saksassa — Stormhammerin kanssa "erikoisvieraana" esiintyy Crystallion. Stormhammerin on tarkoitus käydä esiintymässä myös Storm Of Metal Festival -musiikkitapahtumassa lokakuun 21. päivä.

Lue koko julkaisu…

Hollannin "Arnhem Metal Meeting" — paikalla mm. Moonsorrow ja Ancient Rites.

Joulukuun 9. päivä on tarkoitus järjestää Hollannin Musis Sacrum -tilassa Arnhemissa "Arnhem Metal Meeting" -tapahtuma. Bändejä on saatu kerättyä tapahtumaan useita, paikalla tullaan näkemään myös suomalaista metalliväkeä.

Lue koko julkaisu…

To/Die/For-yhtyeen single "Like Never Before" melko myyvä.

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 774 kertaa

To/Die/For julkaisi syyskuun alussa single-levyn, joka on osoittautunut melko myyväksi — levyn listasijoitus Suomessa on tällä hetkellä melko vaikuttava. Bändi on laittanut nettisivuilleen ladattavaksi näytekappaleen "Like Never Before" -biisistä.

Lue koko julkaisu…

Finntroll raahautuu studioon

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1516 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen Finntroll on tänään astunut Sonic Pump -studioille Helsinkiin äänittämään uutta albumiaan, joka on jatkoa bändin vuonna 2004 julkaisemalle "Nattfödd"-albumille.

Lue koko julkaisu…

Destroyer 666: The Wolves Over America -kiertue.

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 786 kertaa
  • Bändit:

Destroyer 666 on julkaissut tuoreen version bändin Pohjois-Amerikan kiertueesta. Kiertueen nimi on "The Wolves Over America". Bändi kiertää maata syyskuun lopusta alkaen marraskuun alkuun asti.

Lue koko julkaisu…