Metallimusiikki.net

pain

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen pain liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin pain. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin pain liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Turmion Kätilöt ja Pain kiertueelle Suomeen

  • Julkaistiin keskiviikkona 29.08.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1994 kertaa
  • Bändit: ,

Valokuva miehestä, joka levittelee sängyllä käsiään. Kuvan värimaailma synkkä, sinertävä.Kuva: Denis Goria

Turmion Kätilöt ja ruotsalainen Pain-orkesteri päättivät pistää Suomen sekaisin järjestämällä terveydelle haitallisen yhteiskiertueen. Minikiertue kattaa viisi keikkaa; yhden Helsingissä, Jyväskylässä, Mikkelissä, Kuopiossa ja Turussa. Keikoilla kuullaan vähemmän livenä soitettua materiaalia. Ainakin Turmion Kätilöiltä kuullaan materiaalia, jota ei ole ennen livenä esitetty. Jos bändi ryyppäämiseltään joutaa, niin kiertueella julkaistaan myös uusi single tulevalta albumilta. Ennen yhteiskiertuetta Turmion Kätilöt tekee yhden yksityistilaisuudessa nähtävän performanssin, käy näyttäytymässä Turun Erotiikkamessuilla ja sen jälkeen soittaa Pietarissa ja Moskovassa.

Lue koko julkaisu…

Turmion Kätilöt Euroopan-kiertueelle mukanaan Pain ja Engel.

Vuonna 2003 perustettu industrial metal -bändi Turmion Kätilöt (www.turmionkatilot.com) lähtee lokakuun alussa 12 keikkaa kattavalle Euroopan-kiertueelle lämmittelemään ruotsalaista Pain-yhtyettä. Kiertueen toisena lämmittelijänä toimii myöskin ruotsalainen Engel. Kyseessä on Turmion Kätilöiden ensimmäinen kiertue Suomen ulkopuolella. Perstekniikkaa tarjoillaan lokakuun aikana eri puolilla Eurooppaa ja sen jälkeen marraskuun alusta lähtien täällä Suomessa. Turmion Kätilöt on tähän mennessä kirjannut kotimaan kamaralle neljä keikkaa; Vaasaan, Helsinkiin, Kouvolaan ja Lahteen.

Lue koko julkaisu…

Turmion Kätilöt Euroopan-kiertueelle Painin ja Tarotin kera.

Turmion Kätilöt palkitsevat ulkomaalaisten faniensa pitkän odotuksen ja tekee kiertueen keskieuroopassa Painin ja Tarotin kanssa. Kiertue kattaa yhteensä yksitoista keikkaa Saksassa, Tsekissä, Sveitsissä, Italiassa ja Ranskassa 5.–18.10.2011. Tätä ennen bändi käy lämmittämässä "euro-lauteet" valmiiksi Berliinin musiikkiviikoilla Popkomm-tapahtumassa 7.9.2011 K17-klubilla. Ulkomaalaisia faneja varten on pakattu lentokoneellinen uusia fanituotteita, sekä tietenkin levyjä!

Turmion Kätilöt joutui kesäkuussa perumaan suunnittelemansa keikan Nummirockissa johtuen basistinsa Master Batesin terveydentilan vuoksi. Muusikolla huomattiin sydäninfarktin oireet, joiden johdosta mies kyyditettiin sairaalaan.

Lue koko julkaisu…

Pain: "You Only Live Twice".

  • Julkaistiin keskiviikkona 23.03.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2066 kertaa
  • Bändit:

"You Only Live Twice" -albumin etukannessa sinertävä piirros suuripäisestä ihmishahmosta, joka kalpea ja jonka rinnassa on sydämen kohdalla kolo. Kuvan yläosassa valkoisella Pain-logo ja alaosassa lukee albumin nimi.Julkaistaan 3.6.2011

Ruotsalainen Peter Tägtgrenin luotsaama Pain (www.painworldwide.com) paljasti eilisen puolella uuden kansitaiteen, jota se tulee käyttämään "You Only Live Twice" -albumillaan. Yhtyeen uran seitsemäs kokopitkä levy ilmestyy 3. kesäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Se on industrial metallia sisältävä levy, johon tuottajanakin toimiva Tägtgren halusi sekoittaa niitä tyylejä, joita Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -elokuva ja Liisa Ihmemaassa -tarina sisältävät. Albumin kansitaiteeseen sullottiin bändin maskotti, Painhead. Tägtgrenin mukaan maskottia aiotaan käyttää live-esiintymisissäkin, sillä se on kuten Iron Maidenin Eddie-monsteri.

Lue koko julkaisu…

Painilta albumi kesäkuussa.

  • Julkaistiin lauantaina 05.03.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1521 kertaa
  • Bändit:

Kesäkuussa Vantaan Myötätuulirockiin saapuva industrial metal -bändi Pain (www.painworldwide.com) tiedottaa tuovansa 3.6. kauppoihin uuden albumin. Albumin nimeä ei ole vielä paljastettu, mutta sen soittolista on. Seuraaja kahden vuoden takaiselle "Cynic Paradise" -opukselle on edeltäjäänsä aggressiivisempi ja nopeampi. Äänitteen julkaisee Nuclear Blast Records, kuten edellisenkin kiekon. Yhtye ilmoitti viime vuoden lopulla aloittavansa albumin nauhoittamisen joko loppuvuodesta 2010 tai sitten uuden vuoden alussa. Viime viikkoina Painin joukkio on keskittynyt Euroopan-kiertueen rakentamiseen. Kiertue starttaa toukokuun lopussa Ukrainasta. Myötätuulirockin esiintyminen on toistaiseksi sen ainoa esiintyminen Suomessa.

Lue koko julkaisu…

Pain-albumi toukokuussa 2011.

  • Julkaistiin maanantaina 01.11.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1529 kertaa
  • Bändit:

Hypocrisyn riveissä seisovan Peter Tägtgrenin metallibändi Pain (www.painworldwide.com) uutisoi viikonloppuna ihmettelevänsä ensinnäkin sitä mitä helvettiä tapahtuu. Sen ohessa yhtye tiedottaa painiskelleen Painin sijaan kaikenlaisten muiden asioiden parissa. Tägtgren on itse ollut kiireinen Hypocrisyn kanssa, joka palasi vasta hiljattain takaisin kotiseudulleen kiertueelta Etelä-Amerikassa. Rumpali David Wallin on kehittänyt työuraansa Unique Pyrotechnicin saralla ja soittanut eräitä klubikeikkoja. Basisti Johan Husgafvel on ollut elokuusta alkaen isä ja kitaristi Michael Bohlin puolestaan soittaa musiikkia useissa sivuprojekteissa. Näistä kiireistä huolimatta bändillä on valmiina ainakin kahdeksan biisiä.

Lue koko julkaisu…

Pain: Follow Me.

  • Julkaistiin torstaina 30.10.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2728 kertaa
  • Bändit:

Pain-bändin "Cynic Paradise" -albumin etukannessa näkyy lähes mustavalkoinen potretti miehen siluetista. Hän seisoo ulkosalla vaaleaa taustaa vasten. Painin logo suurella fontin koolla kuvan yläosassa ja alaosassa näkyy vaalealla värillä albumin nimi.Kansikuva: Travis Smith

Yli vuosikymmenen päivät toiminut ruotsalaisyhtye Pain (www.pain.cd) kävi soittamassa elävän yleisön edessä keikan Tavastia-klubin lavalla 8.10. Keikalla esiintyi Painin vokalistina Nightwishinkin tiimistä tuttu ruotsalaislaulajatar Anette Olzon. Keikan settilistaan kuului kappale "Follow Me", josta bändi julkaisi hiljattain tuliterän musiikkivideonkin. Myös virallisella musiikkivideolla kappaleessa kuullaan laulajana Anette Olzonia. "Follow Me" on ensimmäinen single Painin uudelta pitkäsoitolta, jonka nimi on "Cynic Paradise", ja joka tullaan julkaisemaan aluksi Saksanmaalla 31.10.2008 Nuclear Blast Recordsin voimin. Huomenna perjantaina ilmestyvä "Cynic Paradise" on seuraaja albumille "Psalms of Extinction", jonka yhtye julkaisi viime vuoden puolella Roadrunner Recordsin kautta.

Lue koko julkaisu…

Pain hyytyi moottoritielle — poliisi vei bussikuskin.

  • Julkaistiin torstaina 28.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1564 kertaa
  • Bändit:

Pain-bändin keulahahmo valkoista taustaa vasten. Miehellä valkoinen paita ja solmio, pitkät hiukset ja mustat aurinkolasit.Kuvassa Peter Tägtgren

Ruotsalaisen Pain (www.pain.cd) -bändin elämä ei nyt tunnu ottavan onnistuakseen. Yhtye on viime päivinä joutunut kokemaan pahoinpitelyjä ja lääkärireissuja, eikä sen Euroopan-kiertueesta tunnu selvittävän ehjin nahoin missään muodossa. Tällä kertaa yhtye kertoo joutuneensa joitakin tunteja sitten leiriytymään Saksan moottoritielle, kun paikalliset yli-innokkaat poliisit kävivät ottamassa bändin keikkabussin kuljettajan huostaansa. Hymy ei ole herkässä, kuten tästä tuoreesta kuvasta voi todeta.

Lue koko julkaisu…

Pain kertoo pahoinpitelystä.

  • Julkaistiin maanantaina 25.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1613 kertaa
  • Bändit:

Metallimusiikki.net kertoi eilen sunnuntaina viime perjantaina tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa Pain (www.pain.cd) -bändin perustaja ja keulahahmo Peter Tägtgren (kitarat ja laulu), Johan Husgafvel (basso) ja David Wallin (rummut) piestiin huolellisesti Saksan Leipzigissä. Nyt yhtyeen keikkarumpalina toimiva Wallin on paljastanut tarkempia tietoja mukiloinnista. Yhtye julkaisi hiljattain blogissaan tuoreita valokuvia murjomisesta koituneista vahingoista:

Yhtye joutui perumaan lupaamansa keikan tälle illalle, sillä miehistö ei fyysisesti ole kykeneväinen soittamaan musiikkia tällä hetkellä. Tarkempia tietoja mahdollisesti muista peruuntumisista uutisoidaan tuonnempana.

Lue koko julkaisu…

Pain-bändin jäsenet piestiin.

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3585 kertaa
  • Bändit: ,

Pain-yhtyeen keulahahmo seisoo tummasävyisessä kuvassa pimeyden ympäröimänä. Miehellä yllään punainen kauluspaita, jossa musta solmio ja musta pikkutakki.Kuvassa Peter Tägtgren

Ruotsin industrial metallia mättävä Pain (www.pain.cd) -bändin keikkakokoonpanoon kuuluva kitaristi Marcus Jidell kertoo bändin jäsenten joutuneen mukiloiduksi Saksan Leipzigissä. Yhtye tekee tällä hetkellä keikkoja tukiessaan suomalaista Nightwishia sen Euroopan-kiertueella. Marcus Jidell, joka soittaa myös Royal Huntin ja House Of Shakiran joukoissa, uutisoi joutuneensa perumaan hiljattain kaavailemansa esiintymisen Leipzigissä, sillä "eräät hullut ryppyreiät" pieksivät Peter Tägtgrenin (laulu ja kitara), Johan Husgafvelin (basso) ja David Wallinin (rummut), kun miehet olivat palaamassa yöpuulle baarireissun jälkeen.

Lue koko julkaisu…

Pain vahvisti lisää keikkoja.

  • Julkaistiin perjantaina 07.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1641 kertaa
  • Bändit:

Peter Tägtgrenin kasvot tummansinistä taivasta vasten, jossa puun lehdettömiä oksia ympäriinsä. Miehellä pitkät mustat hiukset, kaksi pitkää leukaparran haaraa ja synkkä ilme kasvoilla.Industrial metallia

Ruotsalainen Pain (www.pain.cd) on varmistanut uuden liudan uusia esiintymisiä Euroopan alueelle. Se aikoo lähteä Peter Tägtrenin luotsaamana konsertoimaan loka-marraskuussa lähinnä Saksan suunnalle.

Yhtyeen viides pitkäsoitto on nimeltään "Psalms of Extinction". Kiekko kipusi orkesterin kotimaan virallisen albumilistan sijalle n:o 21. Albumilla kuullaan vierailevana artistina In Flamesin basisti Peter Iwersin musisointia, sillä mies soittaa levyllä ainakin kahdessa eri kappaleessa.

Pain perui elokuun puolen välin taitteessa lupaamansa live-esiintymisen Summer Rocks Open Air -festareilla. Istanbuliin kaavailtu esiintyminen jouduttiin promoottorien virheen vuoksi perumaan. Bändin promoottorien oli ollut tarkoitus maksaa etukäteismaksu keikasta, mutta sitä ei oltu kuitenkaan tehty, joka johti osaltaan siihen ettei bändin keikka-agentti Helter Skelter halunnut ottaa keikasta tarpeetonta riskiä. Yhtye kertoo nettisivuillaan toivovansa pääsevänsä Turkkiin konsertoimaan lähiaikoina.

Lue koko julkaisu…

Pain: End of the Line.

  • Julkaistiin maanantaina 06.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1511 kertaa
  • Bändit:

Pain-yhtyeen keulahahmo seisoo tummasävyisessä kuvassa pimeyden ympäröimänä. Miehellä yllään punainen kauluspaita, jossa musta solmio ja musta pikkutakki.Tukholmassa perustettu

Teknoa ja metallimusiikkia sulatteleva ruotsalaisbändi Pain (www.pain.cd) pyöräytti aikoinaan tämän kohtalaisen tyylikkään musiikkivideon kappaleestaan "End of the Line", joka tehtiin yhtyeen vuonna 1999 julkaisemalta albumilta "Rebirth". Kyseinen kiekko on Painin toinen pitkäsoitto. Sen julkaisi ruotsalainen Stockholm Records.

Pain starttasi moottorinsa vuoden 1996 puolella kun Peter Tägtgren perusti yhtyeen, joka käyttää musiikissaan metallin ja teknon mikstuuraa. Tägtgren, joka oli sekä laulaja että kitaristi Hypocrisyn remmissä ja omistajana The Abyss -studioilla, on tällä hetkellä Painin ainoa vakituinen jäsen.

Lue koko julkaisu…

Metalcamp: Satyricon, Pain.

  • Julkaistiin tiistaina 08.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1488 kertaa
  • Bändit: ,

Satyricon-bändin Satyr ja Frost seisovat liekkimeren edessä. Lattiakin on tulessa. Miehillä yllään mustat housut ja hihattomat mustat paidat. Molemmilla pitkät mustat hiukset.Kuvassa Satyricon

Norjalainen Satyricon ja ruotsalainen Pain vahvistettiin Sloveniassa järjestettävän Metalcamp-festivaalin esiintyjäkaartiin. Tapahtumaa vietetään heinäkuun 16.–21. päivä Tolminissa. Metalcampin tämänvuotinen ohjelmakattaus käsittää yli 80 bändin esiintymiset viiden päivän aikana. Suomalaista metalliaineista Sloveniassa edustaa Korpiklaani ja Ensiferum. ja Festarin nettisivuilta, jotka sijaitsevat osoitteessa www.metalcamp.com, löytyy tarkempia tietoja mm. lippujen hinnoista.

Lue koko julkaisu…

Pain: Zombie Slam.

  • Julkaistiin keskiviikkona 25.04.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1573 kertaa
  • Bändit:

Pain-yhtyeen keulahahmo seisoo tummasävyisessä kuvassa pimeyden ympäröimänä. Miehellä yllään punainen kauluspaita, jossa musta solmio ja musta pikkutakki.Tägtgren on 36-vuotias

Ruotsin Pain (www.pain.cd) julkaisi netissä "Zombie Slam" -biisistään tämän visuaalisesti näyttävän musiikkivideon. Kyseessä on viime helmikuussa Los Angelesissa kuvattu videotaltiointi, jonka ohjasi Ralf Strathmann. Mies on uransa aikana tehnyt samansuuntaisia töitä mm. suomalaisille Children Of Bodomille ja Apocalypticalle, mutta Strathmannin meriitteihin kuuluu myös valokuvaushommat, joiden parissa hän on työskennellyt ainakin H.I.M.:lle, Aerosmithille ja Blink 182:lle.

Tämä biisi kuullaan bändin viidennellä pitkäsoitolla, joka kantaa nimeä "Psalms of Extinction". Kiekko julkaistiin Roadrunner Recordsin kautta Pohjoismaissa kuluvan kuukauden 18. päivä. Levy julkaistaan muualla Euroopassa 7. toukokuuta.

Albumilla käy vierailemassa Motörheadin ja King Diamondin Mikkey Dee, joka musisoi kappaleessa "Zombie Slam". Kotimaisen COB:n Alexi Laiho taas soittaa lead-kitaraa eeppisessa "Just Think Again" -biisissä. In Flamesin Peter Iwers lurittelee bassonkieliä kahdessa albumin biisissä.

Lue koko julkaisu…

Pain: lisää esiintymisiä Euroopassa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 25.04.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1291 kertaa
  • Bändit:

Pain-bändin keulahahmo valkoista taustaa vasten. Miehellä valkoinen paita ja solmio, pitkät hiukset ja mustat aurinkolasit.Kuvassa Peter Tägtgren

Ruotsalainen Pain (www.pain.cd), jonka keulahahmona toimii legendaarinen Peter Tägtgren, on varmistanut jälleen uusia keikkoja, jotka yhtye tulee tekemään Euroopan alueella. Bändi tullaan tapaamaan Suomessakin Helsingin Tuska Festival -tapahtumassa kesäkuun 30. päivä. Pain esiintyy myös Tallinnan Eesto Rockfestival -tapahtumassa.

Bändi solmi pari kuukautta sitten levytyssopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa.

Lue koko julkaisu…

Rabarock Festival: Apotygma Berzerk, Pain...

  • Julkaistiin perjantaina 02.03.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1385 kertaa
  • Bändit: ,

Virolaiseen Rabarock 2007 (www.rabarock.ee) on vahvistettu uusia bändejä. Uusien varmistettujen rytmiryhmien joukkoon kuuluu Pain ja norjalainen Apotygma Berzerk. Esiintyjiä odotetaan tämän vuoden festareille n. 18 kappaletta.

Tämän vuoden Rabarock-festaria vietetään kesäkuun 15.–16. päivä Järvakandi-nimisellä paikkakunnalla, joka sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Tallinnasta.

Lue koko julkaisu…

Pain sopimukseen Roadrunner Recordsin kanssa.

  • Julkaistiin torstaina 01.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3218 kertaa
  • Bändit:

Pain-bändin keulahahmo valkoista taustaa vasten. Miehellä valkoinen paita ja solmio, pitkät hiukset ja mustat aurinkolasit.Ruotsalainen Pain (www.pain.cd) -yhtye, jonka johdossa on Hypocrisy-bändin Peter Tägtgren, on solminut sopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Tägtgren tunnetaan parhaiten ahkerasti keikkailevan Hypocrisy-yhtyeen kitaristina ja keulahahmona, mutta hän on kunnostautunut myös tuottajana ja on tehnyt töitä mm. sellaisille bändeille kuin Celtic Frost, Immortal, Destruction, Dimmu Borgir, Dark Funeral ja Marduk. Mies on ehtinyt uransa aikana esiintyä myös useissa ruotsalaisissa elokuvissa, kuten "Sleepwalker", "Nolltolerans" ja "Exit".

Lue koko julkaisu…