Aikaisemmin Devils Whorehousena tunnettu Death Wolf (www.deathwolf.net) kertoo tuovansa ensi vuoden helmikuussa kuunneltavaksi seuraavan täyspitkän albuminsa, seuraajan viime vuoden keväällä Blooddawn Productionsin kautta julkaistulle esikoisalbumille. Uusi luomus sai nimekseen "II: Black Armoured Death". Se nojaa tyylillisesti samansuuntaiseen death rockin ja hard rockin suuntaan, tai bändin mukaan "black punk rockiin", jota keväällä 2011 kuultiin ensimmäistä kertaa. Death Wolf tunnetaan Mardukin kitaristin Morgan Håkanssonin sivuprojektina. Bändin nimi vaihtui siinä välissä kun orkesteri katsoi kasvaneensa Devils Whorehouse -nimityksen ulkopuolelle.
Tänä vuonna 25-vuotista olemassa oloaan juhlistava saksalainen levy-yhtiö ja jakelija Nuclear Blast on solminut jakelusopimuksen Sony Music Entertainmentin kanssa. 1. tammikuuta 2013 voimaan astuneen sopimuksen myötä Sony Music jakelee kaikki Nuclear Blastin fyysiset sekä digitaaliset julkaisut mukaan lukien mittavan katalogin. Jakelu koordinoidaan Suomesta käsin ja kattaa tässä vaiheessa Pohjoismaat sekä Baltian.
Julkaistiin 23.11.2012
Masquerage on eteläpohjalainen, musiikillisesti omalaatuinen, melodinen heavy-yhtye. Yhtyeen jäsenet ovat tahkonneet musiikkia jo 15 vuotta ja "Backstabber" on yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Tämänkertaisella levyllään kaverit asettavat tavoitteet korkealle, ja onkin aika kuunnella, toteutuvatko odotukset.
Masqueragen "Backstabber" ilmestyi 23. marraskuuta. Se löytyy Levykauppa Äxän ja CDON.comin lisäksi useista muistakin nettipuodeista. Yhtye nähdään livenä joulukuussa soittamassa Tuurissa 28.12. ja 31.12. Seinäjoella.
Payload on vahvistanut löytäneensä uuden rumpalin korvaamaan hiljattain henkilökohtaisista syistä yhtyeen jättäneen Marko Siiran. Mika Mönkkönen (ex-Syndrome) on 3.12. vahvistettu yhtyeen uusimmaksi jäseneksi. Payload palaa keikkalavoille ja tulee julkaisemaan albumin "Odyssey Dawn" alkuvuodesta 2013. Uudella albumilla tullaan kuulemaan ainakin yhdeksän biisiä. Niistä pari on esitelty loppuvuodesta 2010 ilmestyneellä "Last Action Hero" -EP:llä. Payloadilta ilmesty singlebiisi "Wasted (Matinkylä)" marraskuussa 2011. Sen ja pari muuta biisiä voi käydä kuuntelemassa yhtyeen nettisivuilla osoitteessa www.payloadband.info.
Julkaistaan 14.12.2012
Violent Journey Records tuo 14. joulukuuta esiin kotimaista metallia Rawagen uuden EP-levyn "Triumph of Sin" muodossa. Se ilmestyy digitaalisesti ladattavana versiona ja fyysisiäkin kopioita tulee olemaan saatavilla, tosin vain suoraan bändiltä. "Triump Of Sin" sisältää noin 11,5 minuuttia musiikkia. Loimaalla 2009 perustettu Rawage tarpoo tyylillisesti Destroyer 666:n ja Desasterin sekä Gospel of the Hornsin jalanjäljissä yhdistellen black metallin, death metallin ja thrash metallin aineksia. Aikaisemmin urallaan Rawage on julkaissut yhden demon, kolme biisiä sisältävän "Angelhunter"-levyn.
Julkaistaan 1.3.2013
Melodeathia soittava Soilwork (www.soilwork.org) tiedottaa päättäneensä yhdeksännen studioalbuminsa julkaisupäivämäärät. Tupla-albumi ilmestyy nimellä "The Living Infinite" ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa. Helmikuun lopussa kiekko saapuu Aasiaan Marquee Recordsin kautta ja 1. maaliskuuta Euroopan markkinoille. Muutamaa päivää myöhemmin se rantautuu myös Pohjois-Amerikkaan. Albumin kansitaide näkyy oikealla puolen. Sen toteutti tanskalaisen Mnemic-bändin Mircea Eftemie Gabrie. Yhtyeen yhdeksäs albumi ja ensimmäinen tupla-albumi on vokalisti Björn "Speed" Stridin mukaan todellinen tuplalätty, sillä kakkoslevy ei sisällä jämäbiisejä eikä soittolistoille ole sullottu turhanpäiväistä täytettä.
Raskaamman musiikin ystävien kesänlopettajaiset vietetään myös ensi vuonna Karhulassa, kun järjestyksessään kymmenennet Dark River Festivalit järjestetään 16.–17.8.2013. Tapahtumapaikkana tuttuun tapaan Kotkan Laajakoski, ja Honkalan ampumahiihtostadion. Kyseessä on pitkäikäisen tapahtuman kymmenenvuotiskekkerit, ja pikku hiljaa muodostuva esiintyjälista myös merkkipäivää alleviivaavan muikea.
Rauhallisesti mutta päättäväisesti profiiliaan nostanut tapahtuma ylsi viime elokuussa uuteen kävijäennätykseen. Laajakosken Honkalassa pidetyt metallifestarit keräsivät kahtena päivänä yhteensä 1 500 katsojaa. Sanomattakin selvää, että ensi vuonna ennätykset menevät jälleen kerran uusiksi.
Kolmatta kertaa järjestettävän Sotkamon Syke -festivaalin pääesiintyjänä nähdään parasta aikaa Etelä-Amerikassa kiertueella oleva Nightwish. Sotkamon keikka tulee olemaan siinä mielessä erityinen, että se on meneillään olevan maailmankiertueen viimeinen kotimaan keikka. Sotkamossa tullaan näkemään myös yhtyeen uusi solisti Floor Jansen.
Suomen suosituimman yhtyeen lisäksi Sykkeen lavalla nähdään joukko maamme kovimpia artisteja. Festivaalille uusia nimiä ovat kestosuosikki Kotiteollisuus ja aina hauskasta lavashow’staan tunnettu Eläkeläiset. Turmion Kätilöt ja parhaillaan uutta materiaalia työstävä Amorphis ovat sotkamolaiselle yleisölle tuttuja jo ensimmäisestä Sykkeestä. Tapahtumassa nähdään myös kainuulaisia esiintyjiä.
SteelFest 24.-25.5.2013
Hyvinkäällä 24.–25. toukokuuta järjestettävä SteelFest Open Air 2013 vahvistaa entuudestaan mädän tuoksuista kattaustaan norjalaisella kuolometallilla ja kotimaisella black metallilla.
Uuden levyn teon aloittanut norjalainen Blood Red Throne astelee SteelFestin lauteille ja tarjoaa vanhan liiton brutaalia death metallia. Samaisille vihtahousun polttamille lauteille kipuaa Satanic Warmaster, joka on yksi suomalaisen underground black metallin kulmakivistä.
Tähän mennessä muita vahvistettuja esiintyjiä ovat: Mayhem (NOR), Sodom (GER), Destruction (GER), Vomitory (SWE), Tsjuder (NOR), Darkened Nocturn Slaughtercult (GER), Tyranex (SWE), Horna, Barathrum, Kadotus, Lie In Ruins, Gorephilia, Mörbid Vomit ja Malicious.
Yhdysvaltojen Deceased (www.upthetombstones.net) uutisoi Hells Headbangers –levymerkin julkaisevan ensi vuoden puolella sen seuraavan albumin. CD- ja vinyyliversioina julkaistava luomus on nimeltään "Ghostly White". Sen kansitaidetta ei vielä ole paljastettu. Vokalisti King Fowleyn mukaan albumi on musiikillinen seikkailu, taival, johon on paketoitu Deceasedin pimeä puoli. Pahaenteisellä auralla tähditetyllä albumilla kuullaan välisoittojen välissä jopa 15-minuuttinen kyyditys. Yhtyeeltä ilmestyi hiljattain päivitetty versio klassikkolevystä "Supernatural Addiction". Se ilmestyi ensimmäistä kertaa 12 vuotta sitten.