Dead Shape Figure on laittanut kotisivuilleen maistiaisia ensi vuonna julkaistavalta, vielä nimeämättömältä, kolmannelta albumiltaan. Kappale on nimeltään "Perdition Receiver" ja tässä yhtyeen kuvaus biisistä: Vaikka levy julkaistaan aikataulusekoilujen takia vasta lähempänä ensi vuoden kevättä niin päätimme tulevan Euroopan kiertueemme kunniaksi julkaista yhden biisin tulevalta albumilta. ‘Perdition Receiver’ on kitaristimme Silver Otsin säveltämä raikas Cocaine Cowboys -dokumentin innoittama vauhtipala, jossa Galzi kaivautuu lyyrisellä puolella post-poelaisuuden hengessä todellisuuden pintakerroksien läpi kohti tuntematonta.
Kuva: Toni Salminen
Neljättä levyään viimeistelevä Dead Shape Figure (www.deadshapefigure.com) lähtee joulukuussa Euroopan-kiertueelle Iced Earthin ja Evergreyn kanssa. Kiertue käsittää seitsemän maata ja on osana Iced Earthin World Dystopia 2012 -turneeta.
Yhtyeen kitaristi Juhani Flinck kommentoi kiertuetta seuraavasti: On todella mahtavaa ja erittäin suuri kunnia saada jälleen kiertää isojen nimien kanssa ja odotamme innolla miten Iced Earth- ja Evergrey-diggarit tulevat reagoimaan musiikkiimme. Kiertue tulee olemaan viides isompi rundimme ja henkilökohtaisesti en malta odottaa että pääsen seuraamaan lavan vierestä herra John Schafferin riffi-ilotulitusta lähietäisyydeltä useamman päivän ajan!
Julkaistaan 28.2.2011
Ruotsalainen progemetallibändi Evergrey (www.evergrey.com) laittoi juuri nettiin katseltavaksi ensimmäisen esittelyvideon siitä, minkälaista on ollut tehdä helmikuista "Glorious Collision" -albumia. Ensimmäinen osa videostudiopäiväkirjasta tullaan laittamaan fanien katseltavaksi tänään perjantaina. Yhtye paljasti jo marraskuussa 2010 kutsuvansa uutta studiolättyä nimellä "Glorious Collision". Se julkaistaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikan markkinoilla Steamhammerin / SPV:n välityksellä ensi kuukauden aikana. Teos saapuu ensimmäiseksi Yhdysvaltoihin ja Kanadaan 22.2., 25.2. Saksaan ja sen jälkeen muualle Eurooppaan helmikuun viimeisenä päivänä. Albumille suitsutetaan ahdetun positiivista energiaa, joka välittyy kuuntelijoille halki albumin soittolistan.
Ruotsalainen progemetallibändi Evergrey (www.evergrey.net) uutisoi toimistaan ensimmäistä kertaa kuukausiin toteamalla, että sillä on jotain asiaa kerrottavaksi. Yhtye aikoo paljastaa Evergreyn tulevaisuutta koskevia merkittäviä uudistuksia lähiaikoina. Pitkäksi venynyttä hiljaiseloa bändiläiset selittelevät sillä, että viime aikoina uuden albumin kappaleiden kirjoittaminen ja niiden nauhoittaminen on vienyt kaiken ajan. Yhtye aikoo julkaista kiekon syksyllä 2010. Tarkempia tietoja albumista ja Evergreyn lupaamista yllätyksistä tullaan paljastamaan lähitulevaisuudessa. Sitä ennen bändi suunnittelee ryhtyvänsä pienimuotoisen Euroopan-kiertueen vietäväksi toukokuussa. Sen jälkeen miehistö lähtee kesäkuussa Etelä-Amerikkaan ja sopivan sauman tullen myös Yhdysvaltoihin.
Albumi ulos syyskuussa
Ruotsalainen synkkää melodista metallia räiskivä Evergrey (www.evergrey.net) tiedottaa "Torn"-albuminsa tulevan tähän todellisuuteen bändin uuden yhteistyökumppani Steamhammer/SPV:n siivittämänä ensin Saksaan syyskuun 19. päivä ja sitten saman kuukauden 23. päivä muihin Euroopan alueen maihin. Pohjois-Amerikkaan albumi viedään päivää myöhemmin. Kiekosta julkaistiin ennakkotilausversio Evergreyn virallisilla nettisivuilla. Bändin kautta hankittava ennakkotilattu albumi on eräänlainen VIP-varusteltu viritelmä, joka sisältää albumin erikoisversion varustettuna yhdellä bonuskappaleella. Lisäksi pakettiin kuuluu yksinomaan VIP-pakettia varten toteutettu lyhythihainen bändipaita, allekirjoituksilla varustettu postikortti ja Evergreyn kitaraplektra.
Kuvassa Thunderstone
Iso-Britanniassa 28.-29. päivä järjestettäväksi kaavailtu ProgPower UK (www.progpoweruk.com) on valitettavasti jouduttu perumaan, sillä lipunmyynti ei ole tapahtunut yhtä vilkkaasti kuin metallifestivaalia järjestävät organisaattorit olivat toivoneet. Festari oli tarkoitus järjestää Bristolin kaupungissa Anson Roomisin tiloissa, mutta nyt koko tapahtumakoneisto on laitettu jäihin. Tiedotteessa järjestäjät kertovat, etteivät he ole salailleet ProgPower UK:n taloudellisia ongelmia, joista se on kärsinyt parin ensimmäisen vuotensa ajan. Rahahuolten johdosta tämän vuoden festivaaliin tehtiin huomattavia muutoksia, mutta ne eivät ilmeisesti kehittäneet festivaalin "imua", vaan päinvastoin.
Progemetallia
Ruotsin Göteborgissa majaileva Evergrey (www.evergrey.net) julkaisi netissä ensimmäisen osan videopäiväkirjastaan, jossa yhtye kertoo uuden albumin edistymisestä. Bändi työstää tällä hetkellä kiekko studion syövereissä. Levyn työstäminen dokumentoidaan, jotta se voidaan myöhemmin julkaista DVD:n muotoon paketoituna. Yhtye julkaisee levyn jossain vaiheessa ensi vuotta. Dokumentti tarjoaa bändin mukaan hyvin tarkan kuvauksen siitä mitä kaikkea bändi joutui tekemään työstäessään uutta studioalbumiaan. DVD-julkaisusta ei tule orkesterin mukaan missään nimessä samanlaista kuin Metallican julkaisemasta "Some Kind of Monster" -julkaisusta.
Progressiivista metallia
Ruotsalainen Evergrey (www.evergrey.net) uutisoi The Grey Area -blogissaan aikovansa nimetä bändin uuden basistin maanantaina 6. päivä kuluvaa kuukautta. Yhtye kertoo odottavansa kuumeisesti pääsevänsä paljastamaan faneilleen kuka jatkaa siitä mihin edellinen bassotaituri jäi. Maanantaina julkaistavassa tiedotteessa yhtye julkaisee myös basistin omia kommentteja sekä valokuvan kyseisestä miehestä tai naisesta. Evergrey vihjaa, että tämä basisti on jo entuudestaan osalle faneista tuttu mies… Metallimusiikki.net uutisoi kesäkuussa orkesterin etsivänsä basistia netin kautta.
Kuvassa Evergrey
Ruotsin metallimessu Swedish Metal Expo (www.swedishmetalexpo.se) esiintyjiksi tämän vuoden kaartiin on värvätty vierailemaan kotimaisen Nightwish-bändin vokalisti Anette Olzon ja rumpali Jukka Nevalainen. Paikalla voi tavata myös power metal -bändi HammerFallin basisti Magnus Rosénin sekä Freak Kitchenin kitaristi Mattias "IA" Eklundhin. Tapahtumaa vietetään Tukholman Fryshusetin tiloissa 1.–2. päivä syyskuuta. Tämän vuoden SME on järjestyksessä kolmas vuotuinen metallimusiikin ystäville suunnattu messutapahtuma. Suomessa samaa virkaa toimittaa Finnish Metal Expo.
Progemetallia Göteborgista
Ruotsalainen Evergrey (www.evergrey.net) kysyy kotisivuillaan, olisiko Sinusta bändin uudeksi basistiksi? Bändi etsii nyt bassotaituria, joten jos asut Ruotsissa tai olet valmis matkustelemaan sinne bänditoiminnan vuoksi, voit lähettää oman esittelytekstisi, valokuvia itsestäsi ja ääni- tai -videonäytteitä soittotaidostasi bändille. Yhteystiedot kerrotaan bändin nettisivuilla. Kaikkien ehdokkaiden teokset tarkastetaan bändin toimesta. Kunhan sopiva soittoniekka löytyy, siitä kerrotaan mahdollisimman nopeasti. Evergrey toivottaa osallistujille onnea!
Ruotsalainen metallibändi Evergrey (www.evergrey.net) tiedottaa nettisivuillaan siirtyneensä jälleen valmistelemaan / äänittämään jatkoa bändin edelliselle, "Monday Morning Apocalypse" -nimiselle, albumille. Bändi haluaa saada uuden albumin julkaistua ensi vuoden toukokuussa. Evergrey-bändin kitaristi-laulaja Tom S. Englund kertoo tulevan albumin materiaalin kuulostavan raskaalta ja synkältä — se on raskain bändin tekemä julkaisu.
Metallibändi Evergrey (www.evergrey.net) julkaisi tämän musiikkivideon kappaleestaan "A Touch of Blessing", mikä on lohkaistu bändin vuonna 2004 julkaisemalta "The Inner Circle" -albumilta. Kyseinen kiekko julkaistiin InsideOut Music_:in kautta. Levy äänitettiin Division One Studioilla. Tämän musiikkivideon kesto on hieman yli neljä minuuttia. Kokonaisuutena melko tyylikäs video! Kyseisen musiikkivideon voi käydä lataamassa myös bändin nettisivuilta mpeg
-formaatissa (41 megatavua).