Puolan tunnetuimpiin äärimetalliyhtyeisiin kuuluva Behemoth (www.behemoth.pl) kuvasi vajaan vuoden ikäiselle "Evangelion"-albumille sisältyvään kappaleeseen "Alas, Lord Is Upon Me" musiikkivideon. Klippi kuvattiin ja ohjattiin Grupa 13:n ja Rafal Szermanowiczin kanssa. Ohjaaja on sama, jota Behemothin väki on käyttänyt aikaisemminkin kahdesti. Szermanowicz auttoi metallibändin edellisen "Ov Fire And The Void" -musiikkivideon luomistyössä ja sitä edeltäneen "At The Left Hand of God" tekemisessä. Tämänkertaisen audiovisuaalisen projektin lopputulos tullaan julkaisemaan yleisölle lähitulevaisuudessa. Musiikkivideo julkaistaneen Internetissä. Dariusz Szermanowiczin mukaan "Alas The Lord Is Upon Me" on elokuvamainen video, jota purkitettiin 12 näyttelijän ja apumiehen kanssa erinomaisessa kuvauskohteessa. Kuvaustyöt kestivät 16 tuntia.
Nergal keskimmäisenä
Näinä päivinä Puolan tunnetuin metallibändi, Behemoth (www.behemoth.pl), nimitettiin helmikuussa kotimaansa arvostetuimmassa musiikkitapahtumassa viiteen eri kategoriaan. Suomen Finnish Metal Awards -kilpojen Puolan vastineessa, Fryderykissä, yhtye kilpailee parhaan kansitaiteen, heavy metal -albumin, vuoden bändin ja vuoden musiikkivideon sarjassa. Kilpailua varjostaa roomalaiskatolisen kirkon Behemothia kohtaan käynnistämä ajojahti. Kirkon väki on syystä tai toisesta tuohtunut siitä, kun metallibändin nokkamies Adam "Nergal" Darski silppusi pyhäksi väitetyn läjän paperia ja kutsui roomalaiskatolista kirkkoa murhanhimoisimmaksi lahkoksi tällä planeetalla. Laulaja-kitaristia vastaan nostettiin syyte maanantaina. Puolalaisen nettilehti Inertian julkaisemassa uutisjutussa syytteen juuret löytyvät vuodelta 2007, jolloin Nergal kertoi mielipiteensä konserttilavalla.
Julkaistaan 7.8.2009
Extreme metallia soittava Behemoth (www.behemoth.pl), jonka keulahahmo Nergal deittailee popparia, tulee julkaisemaan kuluvan vuoden elokuussa uusimman albuminsa Nuclear Blast Recordsin kautta. Euroopassa elokuun alussa ilmestyvä opus on nimeltään "Evangelion". Se on yhtyeen uran yhdeksäs täyspitkä rykäisy. Kiekko aiotaan antaa Metal Blade Recordsin joukoille, jotka hoitavat albumin julkaisemisen Pohjois-Amerikassa 11. elokuuta. Bändi on jo tähän mennessä äänittänyt sekä miksannut levynsä. Miksausvaihe hoidettiin Lontoossa sijaitsevan A Musicbox Milocon tiloissa Colin Richardsonin toimesta. Richardson on työstänyt musiikkia myös Slipknotille, Napalm Deathille, Machine Headille ja myös Bullet for My Valentinelle.
Kuvassa Doda
Puolalaisen black/death metallia soittavan Behemoth (www.behemoth.pl) -bändin keulahahmo, kitaristi-vokalisti Adam "Nergal" Darski, on bongattu kotimaassaan deittailemassa poppilaulaja Dorota "Doda" Rabczewskaa. 31-vuotiaan hevimiehen ja 25-vuotiaan popparin välinen orastava suhde on saanut runsaasti huomiota Puolassa. Nergalin mielitietty on poseerannut miestenlehti Playboylle joulukuussa 2005 ja lokakuussa 2007. Nainen on myös vieraillut muissa aikuisten lehdissä. Hän on toiminut myös puolalaisen rokkibändi Virginin vokalistina 16-vuotiaana. Viime vuosien varrella Doda on tehnyt nimeään tunnetuksi toimiessaan poppilaulajana. Doda jätti Virginin taakseen vuonna 2007 ja aloitti soolouransa. Ensimmäisen albuminsa hän julkaisi saman vuoden puolella. Albumi myi Puolassa kultaa jo päivää ennen albumin virallista julkaisupäivämäärää. Suurinta huomiota nainen on kuitenkin kiinnittänyt itseensä juuri alastonkuviensa takia.
Livelevyn kansikuva
Pahemman luokan puolalaisbändi, nimittäin Behemoth (www.behemoth.pl), tulee jakamaan lokakuussa 2008 Regain Recordsin julkaisemana kuulovaurioita "At the Arena ov Aion — Live Apostasy" -kiekkonsa merkeissä. Lokakuun aikana ilmestyvä äänite on Behemothin uran ensimmäinen live-albumi. Siitä tullaan julkaisemaan kaksi toisistaan huomattavasti poikkeavaa versiota; digibook-painos varustettuna 15 biisillä sekä erikoinen metalbox-paketti, joka sisältää kangasmerkin, kitaraplektran ja bonuskappaleita. Black/death metallistien uusin "At the Arena ov Aion — Live Apostasy" -tempaus on seuraaja Behemothin vuosi sitten julkaisemalle "The Apostasy" -albumille. Yhtye ei ole vielä tähän mennessä kertonut miltä keikoilta livelevylle sullotut kappaleet ovat, mutta osa purkitetuista kappaleista saattaa olla tämän vuoden Tuska-festivaalin yhteydestä taltioituja. Metallimusiikki.net kertoi jo huhtikuun alussa Behemothin tulevan Tuskaan.
Keskimmäisenä Nergal
Puolalainen extreme metallin mestari Behemoth (www.behemoth.pl) uutisoi kotisivuillaan ilmoittamassa keikkalistauksessa tulevansa esiintymään tämän vuoden Tuska-festivaalin lavalle. "The Apostasy" -kiertuereissun johdosta täsmäiskuja on luvassa myös muille kesäajan metallifestareille. Yhtyeen keulahahmo Nergal kertoo bändin olevan nyt hyvin tyytyväinen itseensä sen takia, kun se sai ujutettua jalkansa parhaimpiin kesäfestivaaleihin ympäri Euroopan aluetta. Mies ei tiedä parempaa tapaa tehdä uusinta äänitettään tunnetuksi kuin soittaa sanomaa elävän yleisön edessä.
Kolmipäiväiseksi venähtäneen Tuska Open Air 2008 -tapahtuman bändikaartiin kuuluu yhteensä 32 esiintyjää, sekä jatkoklubeilla vielä parisenkymmentä muuta saman alan toimijaa. Tuskassa tavataan Behemothin kaltaisen kärkinimen lisäksi myös Slayer, Dimmu Borgir, Carcass, Killswitch Engage, Sonata Arctica, Amon Amarth, Mokoma, Kreator, Entombed ja monia muita.
Keskimmäisenä Behemothin Nergal
Alankomaalainen Neurotic Deathfesta -festivaali on saanut ensi vuoden esiintyjäkaartiinsa täydennysjoukkoja kun puolalainen extreme metal -orkesteri Behemoth (www.behemoth.pl) ilmoitti aikeistaan saapua paikalle. Bändi esiintyy Tilburgin kaupungissa järjestettävän festivaalin lavalla yhdessä 35 muun bändin kanssa kahden päivän aikavälillä. Festivaali järjestetään 013-klubin tiloissa toukokuun 30.–31. päivä 2008.
Metallimusiikki.net kertoi syyskuussa Behemoth-remmin aikeista astua uudelleen Australian maaperälle. Yhtye teki lukuisia konsertteja kengurumaassa aikaisemmin kuluvan kuukauden puolella. Australian minikiertue päättyi 15. päivä Melbourneen, jossa yhtye esiintyi The Corner Hotelin lavalla.
Reissussa lopun vuotta
Puolalainen extreme metallia jo vuodesta 1991 paukuttanut Behemoth (www.behemoth.pl) reissaa kiertueella joulukuussa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Bändi tekee em. maissa näillä näkymin seitsemän keikkaa, joista 12. joulukuuta Adelainessa soitettava live-esiintyminen on ikärajaton.
Yhtye uutisoi elokuun lopussa, että tämän vuoden Ozzfest-vierailu sujui vallan mainiosti. Behemoth koki itsensä tervetulleeksi ja yhdeksi "läpimurron" tehneistä bändeistä. Ryhmä kertoo voittaneensa massat puolelleen, sillä esiintymislavan äärelle oli raahautunut faneja eri puolilta Yhdysvaltoja katselemaan Behemoth-legioonan uutta triumfia. Esiintyminen Ozzfest 2007 -tapahtumassa oli osa Radio Rebellion Tour -kiertuetta, jonka nimeen yhtye keikkailee yhdessä Job For A Cowboyn, Gojiran ja Beneath The Massacren kanssa.
Musiikkivideo valmis
Puolalaisen extreme metal -bändi Behemothin (www.behemoth.pl) uusin musiikkivideo, "Prometherion", on saatu äskettäin valmiiksi. Sen kuvasi tunnustettu ohjaaja Soren, joka on tehnyt töitä uransa aikana Behemothin lisäksi myös ainakin All That Remainsin sekä Unearthin parissa. Kyseisen musiikkivideon bändi kertoo olevan energinen, taipumaton ja murskaava.
Yhtye laittoi nettiin äskettäin 4½ minuutin pituisen "The Making Of Prometherion" -videoleikkeen, jossa nimensä mukaisesti näytetään bändin touhuamista uuden audiovisuaalisen ulosantinsa kimpussa. Itse musiikkivideon arvellaan ilmestyvän netissä jossain vaiheessa syyskuuta.
Puolan em-vaikuttaja Behemoth (www.behemoth.pl) julkaisi juuri netissä videoteaserin uudesta "Prometherion"-musiikkivideostaan. Teaser on parinkymmenen sekunnin pituinen videoklippi. Bändin uusi musiikkivideo kuvattiin 18. päivä kuluvaa kuukautta Los Angelesissa yhdessä ohjaaja Sorenin kanssa. Video on tarkoitus julkaista jossain vaiheessa ensi kuukauden päiviä. Soren kertoo, että "Prometherion" kertoo ihmissuvun lankeemuksesta ja halusta raahautua läpi kivun ja tuskan kohti toivoa. Ohjaaja toteaa tämän musiikkivideon luomistyön olleen kivulias kokemus — samaa on myös valmiin videon katsominen.
Saksalainen black metal -bändi Helrunar (www.helrunar.com) aikoo lyöttäytyä yhteen Behemothin, Abortedin ja Disparaged-ryhmän kanssa Saksan keikkaputken ajaksi. Yhtyeet tulevat esiintymään yhdessä tämän vuoden syyskuussa ainakin seitsemän kertaa.
19. syyskuuta: K17 (Berliini)
20. syyskuuta: AKW (Würzburg)
21. syyskuuta: Stadthalle (Lichtenfels)
22. syyskuuta: Turock (Essen)
23. syyskuuta: Steinbruchtheater (Darmstadt)
24. syyskuuta: Feierwerk (München)
25. syyskuuta: Roxy (Saarbrücken)
Puolan extreme metal -titaani Behemoth (www.behemoth.pl) on aloittanut miksaamaan uutta "The Apostasy" -albumiaan. Kiekko miksataan ruotsalaisessa Dug-Out-studioilla, jossa bändin tukena studiossa toimii Daniel Bergstrand.
Bändi kertoo nettisivuillaan julkaistussa uutisessa aikovansa lähteä parin viikon keikkareissulle Eurooppaan, kunhan kiekko on saatu miksattua. Bändi esiintyy No Mercy -yhtyeen seurassa. Suunnitteilla on myös laaja kiertue Venäjän suuntaan, joka on tarkoitus hoitaa pois alta toukokuun aikana.
21. kerran järjestettävän Nummirock (www.nummirock.fi) -festarin esiintyjäkaartiin on vahvistettu ensimmäiset bändit. Festarissa käy musisoimassa mm. amerikkalainen Virgin Steele, puolalainen Behemoth, sekä saksalaiset GraveWorm ja Krypteria. Nummirock-festaria vietetään tänä vuonna 21.–23. päivä kesäkuuta Nurmijärvellä, Kauhajoella.
Puolalalainen extreme metal -yhtye Behemoth (www.behemoth.pl) uutisoi uuden albuminsa työstämisen päässeen hyvään vauhtiin. Tähän mennessä "The Apostasy"-nimeä kantavaa albumia varten on saatu äänitettyä rummut. Levy on tarkoitus julkaista ensi kesänä. Behemoth äänittää albumia Gdansk-nimisellä paikkakunnalla, joka on bändin kotikaupunki. Levyn tuottajana toimii Malta, jolla on aikaisempaakin kokemusta ao. bändin kanssa työskentelystä.
Puolaisen Behemoth (www.behemoth.pl) -yhtyeen musiikkivideo "Decade of Therion" on erittäin aggressiivinen ja visuaalisesti näyttävä. Musiikkivideon kesto on lähes kolme ja puoli minuuttia. Bändi on perustettu vuonna 1991. Behemothin alkuaikojen musiikillinen tyyli oli black metallia, mutta se vuosien varrella muuttui — musiikki sisältää nykyisin death metal -vaikutteita.
Orjat palvelkoon. Tämä erittäin aggressiivinen puolalaisen Behemothin (www.behemoth.pl) kappale on veistetty musiikkivideoksi asti. Bändi on ollut (ala)maailmassa jo ainakin vuodesta 1994 lähtien — eivätkä näy vuodet menoa hidastaneen tai tyyliä hillinneen.