Suomalainen, tai suomaalainen, metalliyhtye Kalmah (www.kalmah.com) on jo saanut mairittelevia arvosanoja 14.6. ilmestyvästä "Seventh Swamphony" -albumistaan. Kiekko on arvosteltu useissa nettilehdissä, kuten Metal Reviewsissä, jossa se sai pisteet 95/100. Kalmahin uutukainen julkaistaan Suomessa ja Euroopassa 14. kesäkuuta, tosin Britanniassa kolmea päivää myöhemmin. Kanadan ja Yhdysvaltojen markkinoille se saapuu 18.6. ja Japaniin 26.6. Kahdeksan biisiä sisältävän albumin singlekappale "Seventh Swamphony" on laitettu digitaalisen musiikin kauppoihin, kuten iTunesiin. "Seventh Swamphony" on ryhmän seitsemäs albumi. Sen julkaisee Spinefarm Records seuraajaksi vuoden 2010 "12 Gauge" -nimiselle opukselle.
Raskaamman musiikin ystävien kesänlopettajaiset vietetään myös ensi vuonna Karhulassa, kun järjestyksessään kymmenennet Dark River Festivalit järjestetään 16.–17.8.2013. Tapahtumapaikkana tuttuun tapaan Kotkan Laajakoski, ja Honkalan ampumahiihtostadion. Kyseessä on pitkäikäisen tapahtuman kymmenenvuotiskekkerit, ja pikku hiljaa muodostuva esiintyjälista myös merkkipäivää alleviivaavan muikea.
Rauhallisesti mutta päättäväisesti profiiliaan nostanut tapahtuma ylsi viime elokuussa uuteen kävijäennätykseen. Laajakosken Honkalassa pidetyt metallifestarit keräsivät kahtena päivänä yhteensä 1 500 katsojaa. Sanomattakin selvää, että ensi vuonna ennätykset menevät jälleen kerran uusiksi.
Oulusta ja Pudasjärveltä kotoisin oleva Kalmah (www.kalmah.net) vietti kesällä lomaa bänditreeneistä. Heinäkuussa miehet testasivat viittä seuraavan albuminsa biisin demoa ja ryhtyi viime viikolla petraamaan biisejä toden teolla. Bänditreeneihin osallistui myös uusi kosketinsoittaja Veli-Matti "Velski" Kananen ja basisti Timo "Lede" Lehtinen. Yhtyeellä on tähän mennessä jotakuinkin kourallinen raitoja valmiina ja niiden lisäksi kolme viimeistelyä kaipaavaa biisiä. Ne kaikki päätynevät albumille. Kappaleiden hiomisen lisäksi yhtye suunnittelee syyskuun lopussa kuvaavansa seuraavan musiikkivideonsa. Sille pyritään saamaan ruska-ajan värejä.
Kuudennen albuminsa julkaiseva Kalmah (www.kalmah.com) kutsuu tulevaa levyä nimellä "12 Gauge". Se on Spinefarm Recordsin kautta kauppoihin tuotava tekele, joka rantautuu Suomeen 3. maaliskuuta Spinefarm Recordsin toimesta. Kotimaisen death metal –yhtyeen uutukaiskiekosta pääsevät jo aikaisemmin nauttimaan japanilaiset, joiden ulottuville "12 Gauge" lykätään 24. helmikuuta. Kesä- ja elokuun välisenä aikana Tico Tico Studion tiloissa, Kemissä, nauhoitettu äänite sisältää yhdeksän uutta Kalmahin kappaletta. Niiden lisäksi levyn Japanin-version soittolistalle on laitettu Kalmahin tekemä tulkinta Thin Lizzyn biisistä "Cold Sweat". Thin Lizzy on hard rockia soittava irlantilaisyhtye, jonka tuotantoa on aikaisemmin coveroinut mm. Metallica luomalla oman versionsa hittikappaleesta "Whiskey in the Jar".
Kuva: Vesa Ranta
Suomen Kalmah (www.kalmah.com) ilmoitti eilen torstaina uuden albumin valmistuneen. Yhtyeen uran kuudes pitkäsoitto tullaan julkaisemaan tammi-helmikuussa 2010 Spinefarm Recordsin avustuksella. Yhtye kutsuu kiekkoa työnimellä "12 Gauge" — nimi voi vielä muuttua. Suometallibändi Kalmah äänitti albuminsa jälleen Tico-Ticon studiotiloissa ja masteroi sen sen jälkeen länsinaapurissa sijaitsevan Cutting Roomin huoneessa. Tällä hetkellä albumin kansitaidetta ja muuta promootiomateriaalia jynssätään julkaisukuntoon. Myös albumin tarkkaa julkaisupäivämäärää sovitetaan paikoilleen. Kalmah tulee juhlistamaan studiorykäisynsä ilmestymishetkellä 10-vuotista uraansa levyttävänä bändinä.
Uutta albumia luova Kalmah (www.kalmah.com) uutisoi eilen joutuneensa lykkäämään aikaisemmin varmistamiaan live-esiintymiään bändissä tapahtuneen tapaturman takia. Yhtyeen keulahahmo oli vahingossa sahannut vasemman kätensä keskisormesta palan irti (kuva). Kalmahin julkaiseman kuva-aineiston perusteella sormesta irronnut osa onnistuttiin neulomaan suurinpiirtein oikeaan paikkaan. Jotta vahingoittunut sormi voisi kunnolla parantua, Kalmah joutuu lykkäämään huomiseksi kaavailemaansa keikkaa Istanbulissa ensi vuodelle. Sama kohtalo on Ouluun 17. päivä ajateltu esiintyminen — Oulunkin esiintyminen siirtyy alkuvuoteen 2010. Jälkimmäinen live-esiintyminen nähdään Nuclear Nightclubin tiloissa, jossa yhtye tulee juhlistamaan uuden albuminsa ilmestymistä.
Kuva: Vesa Ranta
Kotimainen Kalmah (www.kalmah.com) kertoi eilen perjantaina kuudennen albumin luomistyön käynnistyneen. Perjantaina julkaisemassaan uutisessa Kalmah ilmoittaa toukokuun varrella nauhoitettavan ainakin yhdeksän aivan uutta biisiä, sekä pari coveria. Albumin miksaus- ja masteroimisvaihe aiotaan ajoittaa syyskuun alkuun, jolloin illat alkavat jälleen hämärtyä. Uudella albumilla tullaan kuulemaan edelleen kaikkia niitä tuttuja Kalmah-elementtejä, joita aikaisemmillakin äänitteillä. Bändillä on sen omien puheiden mukaan tarjota nyt enemmän voimaa kuin koskaan aikaisemmin, joka heijastuu tulevaankin albumiin. Musiikillisesti bändin tyyli tulee uudistumaan pykälän verran, kun kiekon kappaleisiin sullotaan oikean trumpetin turahtelua. Metallimiehet avasivat hiljattain studiopäiväkirjan täällä.
Albumi albumilistalle
Kotimaisen Kalmah (www.kalmah.com) -kaartin tuorein albumi hööki Suomen virallisen albumilistan sijalle 17. "For the Revolution" on bändin järjestyksessä viides studioalbumi. Sen saavuttama listasijoitus on korkein yhtyeen uralla. Albuminsa bändi kävi äänittämässä kemiläisen Tico-Tico -studion tiloissa tuottaja Ahti Kortelaisen kanssa. Albumi masteroitiin Ruotsin maaperällä Cutting Roomin laitoksessa. Albumin kansitaiteen on toteuttanut edesmenneen Sentenced-yhtyeen rumpali Vesa Ranta, joka on vastuussa myös Kalmahin koplan edellisen albumin, nimeltään "The Black Waltz", kansitaiteesta. Vesa Ranta on muusikkona toimimisen lisäksi puuhaillut ahkerasti bändivalokuvaajana.
Kuva: Vesa Ranta
Kotimainen Kalmah (www.kalmah.com) kertoi jo aikaisemmin antaneensa uuden ja uransa järjestyksessä viidennen albuminsa nimeksi "For the Revolution". Nyt sen soittolistakin on valmistunut. Kiekko sisältää avausraitana levyn nimikkobiisin, jonka lisäksi albumilla kuullaan peräti kahdeksan muuta kappaletta. "For the Revolution" julkaistaan Spikefarm Recordsin toimesta 2. huhtikuuta. Albumin äänitystyöt Kalmah kävi operoimassa kemiläisen Tico Tico -studion syövereissä tuottajana ollessa Ahti Kortelainen. Albumi masteroitiin Ruotsissa asti, Cutting Roomissa. Äänite on seuraaja yhtyeen vuonna 2006 julkaisemalle "The Black Waltz" -albumille.
Bändi aikoo tehdä uuden studiotekeleensä sanoman siivittämiseksi kiertueen Kanadan maaperällä. Keikkaputki urkenee huhtikuussa. Reissussa kulkee mukana tukijoukkojen muodossa Montrealista saapuva Talamyus.
Kuva: Vesa Ranta
Melodista death metallia jo vuodesta 1998 annostellut Kalmah (www.kalmah.com) julkaisi aikoinaan debyyttialbumiltaan "Swamplord" löytyvästä kappaleesta "Withering Away" tämän kotitekoisen musiikkivideon. Bändin jäsenet ilmeisesti kouluprojektin nimeen kuvasivat omatoimisesti kyseisen videoklipin sen jälkeen kun esikoisalbumi oli julkaistu vuoden 2001 elokuussa. Kiekko äänitettiin syyskuussa samana vuonna kemiläisen Tico-Tico Studioiden tiloissa tuottajana ollessa Ahti Kortelainen. Albumi julkaistiin Spinefarm Recordsin / Century Median kautta. Levy masteroitiin helsinkiläisen Finnvox Studioiden syövereissä legendaariseen asemaan kohonneen Mika Jussilan toimesta.
Kuva: Vesa Ranta
Suomalainen Kalmah (www.kalmah.com), joka kertoi kesällä aloittaneensa seuraavan albumin kappaleiden rustaamisen, on nyt hiljattain saanut äänitettyä kaikki uuden pitkäsoiton biisit. Yhtyeen kitaristi Antti Kokko kertoo bändin saaneen äänitettyä kaiken albumiin liittyvän musiikkimateriaalin. Miksausvaiheen on aiottu operoida ensi vuoden alkupuolella — miksaamisen Kokko ounastelee kestävän viikosta pariin viikkoa. Hän kertoo levyn olevan kitaravetoinen, äänimaailmaltaan raaka ja karu, mutta vaikka se on riffeillä kyllästetty, löytyy levystä toki melodisiakin osuuksia. Tutunoloinen Kalmah-albumi luvassa. Kalmah-joukot ovat kitaristin mukaan erittäin tyytyväisiä studiossa taltioituun materiaaliin. Hän arveleekin tästä tulevasta opuksesta kehkeytyvän paras albumi bändiltä tähän mennessä.
Bändi aloitti uransa viidennen täyspitkän levyn äänittämisen 13. lokakuuta. Sen voi odottaa ilmestyvän tähän maailmaan varhain vuoden 2008 alussa.
Oulusta
Kalmah (www.kalmah.com), joka on kotimainen melodista death metallia mouruava iskuryhmä, kertoo kitaristi Antti Kokon suulla, että uuden albumin rytmikitarat on nyt äänitetty. Bändi siirtyi studiotiloihin 13. päivä kuluvaa kuukautta. Kiekko on tarkoitus saada tyrkättyä ihmisten ilmoille aikaisin ensi vuoden alussa.
Kitaristi A. Kokko kertoo kaikki levyn kitaralla luotavat melodiat ja muutemien soolo-osuuksienkin olevan nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Hän toteaa olevansa erittäin tyytyväinen tämänhetkisiin tuloksiin. Biisit toimivat hyvin. Mies valotti äänittäneensä pari päivää sitten kaikki melodiat ja nauhoitti samaan hengenvetoon pari sooloakin.
Kuva: Vesa Ranta
Kotimainen melodista death metallia hönkivä Kalmah (www.kalmah.com) kertoo nettisivujensa välityksellä aloittaneensa lähes parin vuoden kuluttua edellisen albuminsa ilmestymisestä uuden studio-opuksen luomistyön. Yhtye ryhtyi torstaina 13. päivä viidennen albuminsa äänittämisen. Bändi ei halua hutkia, jonka takia edellisen musiikillisen ulosannin ilmestymisestä on kulunut jo pari pitkää vuotta. He tekivät viime kuussa demon, jotta miehet osaisivat valmistautua uuteen äänitysrupeamaan. Demon bändi kertoo olevan erittäin lupaava. Kalmahilla on uutta albumiaan varten yhdeksän uuden biisin äänitystyöt edessä. Rumpali Janne Kusmin on aloitellut jo rumpujen äänittämistä. Bändi kertoo paljastavansa myöhemmin levyn nimen, soittolistan ja valokuvia. Tarjolla tulee olemaan myös videokuvaa kiekon valmistamisesta.
Viides albumi tulossa
Suomalainen Kalmah (www.kalmah.com) kertoo kotisivuillaan äskettäin julkaisemassaan tiedotteessa työskentelevänsä uuden materiaalin parissa. Nyt rakennetaan Kalmahin viidettä pitkäsoittoa, joka on alustavasti kaavailtu julkaistavaksi ensi vuoden keväällä. Bändi on tähän mennessä saanut valmiiksi seitsemän uutta kappaletta. Ryhmä sijoittaa itsensä studioon lokakuussa, jossa sen on tarkoitus äänitellä uusi opus. Kalmah arvelee uuden albumin sisältämien biisien olevan riffipainotteisempaa ja raskaampaa materiaalia kuin mitä bändiltä on yleensä odotettu kuultavan — kyseessä on samalla kuitenkin melodinen albumi, joka on tuttua Kalmah-laatua.
Uusien biisien kirjoitusprosessi on bändin mukaan sujunut luontevasti eikä albumi missään nimessä tule olemaan näiltä osin ns. "juosten kustu". Bändi joutui pitämään pakollisen kuukauden pituisen tauon alkukesästä, sillä kitaristi Antti Kokko rikkoi ranteensa, joka jouduttiin korjaamaan. Kokon käsi on ehtinyt viikkojen myötä parantua hyvin.
Tämä mahtava Kalmah (www.kalmah.com) -bändin musiikkivideo "The Groan of Wind", on otettu bändin "The Black Waltz" -albumilta. Kalmah-kokoonpanon tarina alkaa vuodesta 1991, jolloin Pekka Kokko ja Petri Sankala perustivat Ancestor-nimisen bändin. Ancestor-nimellä bändi teki pari demoa, jonka jälkeen yhtyeeseen liittyi Antti Kokko hoitamaan lead-kitaristin hommia. Vuonna 1998, jolloin bändi oli ehtinyt julkaista kaikenlaisia demoja ja vaihtanut basistia jo viisi kertaa, bändi hautasi Ancestorin ja loi tilalle Kalmah-nimellä tunnetun rytmiryhmän. Kokoonpanoon värvättiin vielä Pasi Hiltula soittamaan kosketinsoittimia.