Metallimusiikki.net

deathchain

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen deathchain liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin deathchain. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin deathchain liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Helsinkiläinen death metal -legenda Abhorrence esiintyy ensi kertaa 23 vuoden tauon jälkeen

Kotimaisen death metallin esihistoria nostaa toistamiseen puoliksi mädäntynyttä päätään, kun pääkaupunkilainen Abhorrence-yhtye palaa keikkalavoille. Yhtye herää joksikin aikaa henkiin 23 vuoden kuoleman jälkeen, kun yhtye tekee kuluvana vuonna muutaman festivaalikeikan, sekä yhden klubikeikan tulevana torstaina 30.5. Bar Loosessa.

Abhorrence ehti vuoden toimintansa aikana vakiinnuttaa paikkansa yhtenä suomalaisen death metallin pioneerina ja kotimainen Svart Records julkaisi viime vuonna yhtyeen koko tuotannon yksissä kansissa. Parhaiten orkesteri tunnetaan maailmalla siitä, että sen perustajajäsen Tomi Koivusaari aloitti Abhorrencen päätyttyä Amorphis-nimisen yhtyeen, jonka kalevalainen kuolometalli on ollut maailmalla kysyttyä tavaraa jo 20 vuotta.

Lue koko julkaisu…

Deathchainilta huhtikuussa kuudes albumi "Ritual Death Metal"

  • Julkaistiin perjantaina 08.02.2013.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1611 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen piirros ihmisen käsistä tonkimassa jotakin. Kuvan yläosassa kellertävällä värillä Deathchain-logo.Julkaistaan 5.4.2013

Kuopiolaistaustainen metalliryhmittymä Deathchain (www.deathchain.com) jatkaa ansiokasta levytysuraansa "Ritual Death Metal" -albumiksi kastetulla uutuudella, jonka julkaisee Svart Records 5.4.2013. Deathchain-kitaristi Corpse kuvailee yhtyeen tunnelmia seuraavasti:

Kapina. Kapina ja vapaus. Siitähän tässä on aina ollut kyse. Nuorempana suhtautuminen musiikkiin oli todella genrepohjaista ja suuremmat mutkat tuli oikaistua kummempia ajattelematta. Kasvaessa on oppinut olemaan välittämättä rajoista ja samalla liekki musiikin tekoon on alkanut palaa kiihtyvällä vauhdilla. Kaikessa hiljaisuudessa olemme valmistelleet kuudetta levyämme ja siinä ohessa olemme löytäneet uuden kodinkin. Minne kulkumme olisikaan ollut parempi päästyä kuin kotoisen Svartin hoviin?

Lue koko julkaisu…

MetalOrgy 2013 pääsiäisenä

Tänä vuonna ei matkata Kyöpelivuorelle vaan MetalOrgyihin. Pääsiäisen aikaan basarit jytisee ja rokataan rajusti, koska viime joulukuussa sairastapauksen vuoksi peruttu MetalOrgy palaa takaisin 28.3.2013 Nosturissa. Kunnon ylösnousemukset yleisölleen takaa Cold Cold Ground, Deathchain, Fear of Domination sekä luonnollisesti myös lavoille paluun tekevä Turmion Kätilöt. Aikaisemmin ennakkoon hankitut liput käyvät sellaisenaan ja lisää lippuja saa Tiketistä. Aikataulut ja lisätiedot tapahtumasta löytyvät sen Facebook-tapahtumasivulta.

Lue koko julkaisu…

MetalOrgy 2012 peruuntuu!

MetalOrgy 2012:n järjestäjät uutisoivat joutuvansa perumaan tämän vuoden MetalOrgy-tapahtuman. Tiedotteessa kerrotaan: Tapahtuman toinen järjestäjä sekä Turmion Kätilöiden laulaja Petja Turunen alias MC Raaka Pee on saanut vakavan aivoverenkiertohäiriön, joka vaatii akuuttia sairaalahoitoa. Tämän johdosta tapahtuman järjestäjät ja Turmion Kätilöt eivät koe sopivaksi esiintyä ensi viikon lauantaina. Asiasta oltiin yhtä mieltä niin esiintyjien, ELMU:n kuin järjestäjätahonkin kannalta.

Lue koko julkaisu…

Metalorgy 2012

Tämän vuoden Metalorgy pitää sisällään mielenkiintoisen reseptin kun Nosturin lavalla nähdään varsin raskaasti varustettu kattaus. Tahtipuikkoja heiluttamassa ovat Deathchain, Engel Ruotsista, sekä Fear of Domination ja Turmion Kätilöt. Jo viidettä kertaa järjestettävä tapahtuma kutsuu mukaan niin
alaikäiset kuin täysi-ikäisetkin musiikin ystävät, jotka haluavat vielä vähän tuhmistella ennen pukin tuloa. Tapahtuma on ollut miltei loppuunmyyty joka vuosi. Lipun ennakkoon ostaminen on suositeltavaa jos haluaa varmistaa paikkansa tapahtumassa. Liput tulevat myyntiin 10.10.2012 Tiketissä.

Lue koko julkaisu…

Nummirock 23.6.–25.6.2011

Tämän vuoden Nummirockin juhannusfestarit sujuivat odotusten mukaisesti viileästä ja vetisestä säästä huolimatta. Tänä vuonna Nummirock juhlisti 25-vuotista taipalettaan monen ison yhtyeen ja tietenkin perinteisen Nummirockiin kuuluvan leirihengen merkeissä. Tapahtuman juonsi rocktoimittaja Jone Nikula.

Torstai-illan bändeistä MyGRAIN, Deathchain ja Ajattara saivat nauttia kolmen päivän lipun ostajat. Bändien lisäksi torstaina saatiin kuulla Antti Railion Nummirock Special Crew:tä, joka vetäisi bändivaihtojen välissä heviklassikoita uusiksi kvartetin voimin.

Lue koko julkaisu…

NKM Metalfest 2011.

NKM Metalfesteillä moshataan tänä vuonna Sauna Open Airin virallisen jatkoklubin merkeissä! Kun löylyä on otettu päivän mittaan Saunassa, NKM lyö lisää pökköä pesään Tampereen YO-talolla 9.–11. kesäkuuta. Lavalle nousevat Bloodred Hourglass, Deathchain, Dreamtale, Kill the Romance, MyGrain, Pressure Points, Ruinside sekä itseoikeutetusti lauantain pääesiintyjänä Kiuas. Kolmen päivän liput myynnissä nyt Tiketissä. Lisätiedot tapahtumasta voi kaivaa osoitteesta www.nkm.fi.

Lue koko julkaisu…

Viimeisellä Dimebag Beyond Forever -kiertueella mukana monia vierailijoita.

Tulevana torstaina Kuopiosta käynnistyvällä Dimebag Beyond Forever -kiertueella tullaan näkemään tänä vuonna lukuisia vierailijoita. Viimeistä kertaa kiertävän vakiokokoonpanon lisäksi joka kaupungissa on luvassa vierailevia laulajia ja viimeisellä keikalla Helsingin Nosturissa mukana on enemmänkin kasvoja menneiden vuosien kiertueilta. Lavoilla tullaan näkemään ja kuulemaan mm. Deathchain-solisti Kai Jaakkolaa, Sotajumalan Mynni Luukkaista, Turmion Kätilöiden MC Raaka-Peetä sekä Profane Omenin kultakurkku Jules Näveriä.

Kiertueen vakiokokoonpanossa tänä vuonna musisoivat Nico Hartonen (Godsplague), Micko Hell (Million Dollar Beggars), Tommy Tuovinen (myGrain), Mikko Herranen (Rust), Mikko Salovaara (Kiuas), Ben Varon (Amoral), Juhani Flinck (Dead Shape Figure), Kai Kinnunen (Frontlines), Ville Sorvali (Moonsorrow), Neissu Ruuskainen, Raikku Tuomikanto (n. ziljardi eri bändiä) sekä Ville Sahakangas (Nicole).

Lue koko julkaisu…

Metalheim Festival 1.10.2010 Helsingin Nosturissa!

Ensimmäistä kertaa Metalheim-manageeraustoimiston järjestämä Metalheim Festival järjestettiin vuoropäivinä Helsingin Nosturissa, sekä Oulun Club Teatriassa. Tälle kaksipäiväiselle festivaalille oli haalittu melkoisen kiinnostava kattaus kotimaisia, ja muutama ulkomainenkin nimi. Festivaali tuo mukavaa piristystä talvikauden hiukkasen vähäiseen festivaalitarjontaan. Allekirjoittaneen sairastumisesta johtuen Metallimusiikki.net oli edustettuna Nosturissa vain perjantaina. Kerrataanpa millainen oli illan kulku! Taustatietoja festivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.metalheim.fi.

Lue koko julkaisu…

Bobby Undertaker ESP-artistiksi!

Turmion Kätilöt mässäilee pöydällä, joka on verinen ja jonka äärellä olevat miehet on varustettu corpsemaskeilla ja muulla rekvisiitalla.Kuva: Ismo Korhonen

Turmion Kätilöiden (www.turmionkatilot.com) kitaristi, aiemmin Deathchain-yhtyeessä vaikuttanut Bobby Undertaker on jo pidempään luottanut ESP Ltd -kitaroiden laatuun. Nyt Bobby on virallisestikin liittynyt ESP-rinkiin ja kitaravalikoima lisääntynyt kahdella uudella keihäällä: ESP Ltd EC-1000/STBC:llä ja AX-401/STR:llä. Missään muussa merkissä hinta-laatusuhde ei ole yhtä hyvä kuin ESP:llä, Bobby kommentoi. Keväämmällä Turmion Kätilöiden energisillä keikoilla saattaa näkyä ja kuulua vielä EC-1000 Vintage Black, joka kuuluu niin ikään Bobbyn suosikkimalleihin. Turmion Kätilöt keikkailee eri puolilla Suomea toukokuun alusta lähtien. Yhtye työstää tällä hetkellä uutta studioalbumia. Albumin bändi aikoo julkaista loppuvuodesta 2010.

Lue koko julkaisu…

Turmion Kätilöiden uudeksi kitaristiksi B. Undertaker.

Ryhmäkuva Turmion Kätilöt -yhtyeen kokoonpanosta, johon kuuluu paljon pitkähiuksisia ja parrakkaitakin miehiä. Keskimmäisellä miehellä mustavalkoinen pandamaski kasvoilla. Joukkio riehuu ruokapöydän ääressä ojennellen käsiään eteensä kuin yrittäen kaapataKuva: Ismo Korhonen

Kotimainen Turmion Kätilöt (www.turmion-katilot.info) kertoo yhtyeen uudeksi kitaristiksi valitun miehen tottelevan nimeä B. Undertaker. "Iso-B" on vaikuttanut aiemmin mm. Deathchain-nimisessä rykmentissä. Kitaristin rekrytointi suoritettiin vapaamuotoisella sähköpostihakemuksella. Turmion Kätilöt kiittävät kitarasankarin kaikkia paikkaa hakeneita henkilöitä!

Industrial metallia möyhivä kuopiolaisyhtye ilmoitti kuukausi sitten etsivänsä uutta kitaristia, kun virkaa toimittanut DJ Vastapallo päätti erota yhtyeestä omaehtoisesti. Bändi toivotti DJ Vastapallolle onnea ja kertoi esittelevänsä uuden kitaristin yleisölle ensimmäistä Kuopion Henry’s Pubissa perjantaina 18. joulukuuta.

Lue koko julkaisu…

Deathchainin "Death Eternal" Suomen albumilistalle!

  • Julkaistiin perjantaina 17.10.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1400 kertaa
  • Bändit:

Deathchain-bändin viisi irvistelevää hevimiestä seisoo rivissä mustavalkoista taustaa vasten. Kaikilla jäsenillä mustaa vaatetta yllään. Valtaosalla jäsenistä pitkät heviletit, osalla mustat aurinkolasitkin silmiensä edessä.Kuva: Terhi Ylimäinen

Kuopiolainen thrash metal -ylpeys Deathchain (www.deathchain.com) vei hiljattain uransa järjestyksessä neljännen pitkäsoiton maamme virallisen albumilistan sijalle n:o 13. Viikolla 41 albumilistalle kivunnut opus ohitti mm. Slipknotin uusimman levyn ja lähentyi albumilistan 6. sijaa hallussaan pitävää Volbeatin "Guitar Gangsters & Cadillac Blood" -levyn sijoitusta. Myös Deathchainin viime vuoden toukokuussa julkaisema "Cult of Death" rynni Suomen virallisen albumilistan sijalle. Uuden albumin, jonka nimi on "Death Eternal", yhtye äänitti toukokuussa 2008 tuottaja Jari "Tupi" Tuomaisen seurassa Kuopiossa sijaitsevan Studio Soundin tiloissa. Albumin kansitaiteen toteutti Johnny Maddox. "Death Eternal" julkaistiin Dynamic Arts Recordsin kautta 1. päivä kuluvaa kuukautta.

Lue koko julkaisu…

Deathchainin "Death Eternal" kaupoissa 1.10.2008.

  • Julkaistiin perjantaina 12.09.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1735 kertaa
  • Bändit:

Deathchain-bändin "Death Eternal" -albumin kansikuva. Kuvassa näkyy piirrettyä mustaa ja tummanharmaata taustaa vasten infernomainen ja kolkko syöveri, jossa luurangot tanssivat ja muita makaabereja ilmestyksiä. Yläosassa bändin logo punertavalla ja kuvanIlmestyy 1.10.2008

Suomalaisen death/thrash metallin kulmakivi Deathchain (www.deathchain.com) julkaisee neljännen "Death Eternal" –nimeä kantavan albuminsa 1. lokakuuta. "Death Eternal" &ndahs;albumilla bändi muutti työskentelytapojaan ja siirsi nauhoituskaluston järvenrantaan kesämökille kauaksi kaupunkien houkutuksista touko- ja kesäkuuksi. Rauhallinen ympäristö ei tässä kohtaa tarkoita rauhallista musiikkia, Deathchain takoi albumille kovinta materiaaliaan kautta linjan.

Halusimme säilyttää ‘Cult of Death’ -albumin tummemman soundin, mutta haimme musiikkiimme lisää aggressiivisuutta suoristamalla kappalerakenteita. Voisikin melkein sanoa että otimme mallia kahdelta ensimmäiseltä albumiltamme (‘Deadmeat Disciples’, ‘Deathrash Assault’) kappalerakenteiden suhteen!, yhtyeen kitaristi Corpse tilittää.

Lue koko julkaisu…

Färsaarelainen SIC Suomeen Under the Northern Star -tapahtumaan.

Under the Northern Star — visuaalisia, performatiivisia ja musiikillisia näkökulmia metallin maailmaan. Färsaarelainen thrashmetalliyhtye SIC yksi tapahtuman pääesiintyjistä.

Eija Mäkivuotin "Tuska 2003–2007 — Meidän tarinamme" -projektin dokumentaariset näyttelyt esittävät valokuvia Tuska Open Air -metallimusiikkifestivaaleilta. Mäkivuoti tarkastelee festivaalia yhteisöllisyyden kautta ja rakentaa näin kertomusta viiden viime vuoden ajalta. Näyttelykokonaisuuteen kuuluu näyttelyn warm-up Galleria Sinnessä sekä näyttely Suomen valokuvataiteen museossa.

Suomen valokuvataiteenmuseon näyttelyn avajaisten yhteydessä Nosturissa toteutetaan yhden illan poikkitaiteellinen Under the Northern Star -festivaali. Illan pääesiintyjä on Savon sotakone Deathchain, joka koki vasta miehistövaihdoksen. SIC tuo thrashtuulahduksen läntisemmiltä leveysasteilta. Juuri uuden albuminsa julkaissut End of You, intensiivisestä esiintymisestään tunnettu modernia death/trash metallia paahtava Perfect Chaos sekä naisvokalistilla varustettu Carcosa täydentävät illan metalliannin.

Lue koko julkaisu…

Deathchain: Serpent of the Dead.

  • Julkaistiin torstaina 14.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1337 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen promokuva Deathchain-bändin jäsenistä, jotka seisovat rivissä mustat nahkatakit yllään. Miehillä on pitkät hiukset.Promokuva edelliseltä vuodelta

Raskastakin raskaampi Deathchain (www.deathchain.com) ei säästele soittimiaan tällä "Serpent of the Dead" -musiikkivideollaan, mikä kuullaan bändin uran järjestyksessä kolmannella studioalbumilla, nimeltään "Cult of Death". Albumi julakistiin Suomessa toukokuussa 2007 Dynamic Arts Recordsin kautta ja se kipusi maamme albumilistallakin sijalle n:o 17.

Jumalatonta death/thrash metallia sisältävä musiikkivideo on 6,5 minuutin pituinen biisi. Kuvaustyön hoitanut taho on tehnyt mainiota jälkeä, sillä videoleikettä katselee ihan mielellään tarvitsematta huolehtia salamannopeasti vaihtuvista kuvakulmista.

Lue koko julkaisu…

Bobby Undertaker jättää Deathchainin.

  • Julkaistiin tiistaina 05.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3351 kertaa
  • Bändit:

Deathchain-viisikko mustavalkoisessa promokuvassa, jossa he seisovat rivissä mustiin vaatteisiin pukeutuneina muurin tai seinän edustalla. Seinää koristaa koristepensaat, jotka peittävät sen lähes täysin. Miehet ojentelevat käsiään ja näyttävät julmilta.Julkaisee albumin lokakuussa

Deathchainin (www.deathchain.com) pitkäaikainen kitaristi Bobby Undertaker jättää yhtyeen. Bändi on kasvamassa harrastustoiminnasta kokoajan isommaksi mikä vaatii enemmän ja enemmän ulkomailla kiertämistä ja tämä ei Bobbyn tämän hetken elämäntilanteeseen sovi. Deathchain on löytänyt Bobbylle korvaajan joka tunnetaan nimellä Kult.

Deathchain työstää parhaillaan materiaalia tulevalle neljännelle albumilleen. Bändi siirtyy studioon toukokuussa, "Death Eternal" työnimellä kulkeva albumi julkaistaan lokakuun alussa. Deathchain on soittanut yli 100 keikkaa Euroopassa. Bändi on tunnettu raivokkaista esiintymisistään, sekä järkkymättömästä asenteestaan kohti metallia.

Lue koko julkaisu…

Nile Suomeen — Deathchain tukee.

  • Julkaistiin tiistaina 13.11.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1609 kertaa
  • Bändit: ,

Mustavalkoinen bändikuva Deathchainin riveistä, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta hevihemmoa. Miehet seisovat kivistä tai betonista seinää vastatusten.Deathchain vuonna 2007

Death/thrash metallia soittava Deathchain (www.deathchain.com), joka on viisihenkinen kuopiolaiskopla, uutisoi aikovansa toimia Nile-bändin tukijoukkona täällä Suomessa tehtävien keikkojen ajan. Nile konsertoi kuluvan kuukauden aikana neljä kertaa eri puolilla valtakuntaa. Keikkailua on luvass Jyväskylään, Ouluun, Tampereelle ja sitten viimeiseksi Helsinkiin. Deathchainin ja Nilen seurassa death metallia mättää Sotajumala-kolonna.

Deathchain julkaisi aikaisemmin tämän vuoden puolella Dynamic Arts Recordsin kautta uransa kolmannen albumin, mikä on nimeltään "Cult of Death". Se kipusi toukokuussa Suomen virallisen albumilistan sijalle n:o 17.

Lue koko julkaisu…

Deathchain varmisti uusia keikkoja.

  • Julkaistiin maanantaina 24.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1219 kertaa
  • Bändit:

Deathchain-viisikko mustavalkoisessa promokuvassa, jossa he seisovat rivissä mustiin vaatteisiin pukeutuneina muurin tai seinän edustalla. Seinää koristaa koristepensaat, jotka peittävät sen lähes täysin. Miehet ojentelevat käsiään ja näyttävät julmilta.Kuopiosta kotoisin

Death/trash metallia paukuttava kotimainen Deathchain (www.deathchain.com) varmisti muutamia uusia live-esiintymisiä täällä Suomen suunnalla. Bändi esiintyy tasaisin väliajoin loka-marraskuussa seuraavasti:

  • 6. lokakuuta: Henry’s Pub (Kuopio, paikalla myös Ajattara ja Defuse)
  • 12. lokakuuta: Klubi (Turku)
  • 20. lokakuuta: Inferno (Tampere, paikalla myös Velcra ja Morian)
  • 9. marraskuuta: Street Bar 41 (Kuopio, paikalla myös Mayhem)

Yhtyeen tuorein albumi on Dynamic Arts Recordsin kautta ihmisten ilmoille sysäisty "Cult of Death". Se kipusi toukokuussa Suomen viralliselle albumien myyntilistalle sijalle n:o 17.

Lue koko julkaisu…

Deathchain: Pit Of The Possessed.

  • Julkaistiin maanantaina 21.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1492 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen bändikuva Deathchainin riveistä, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta hevihemmoa. Miehet seisovat kivistä tai betonista seinää vastatusten.Musiikkivideo uudelta albumilta

Kotimainen Deathchain (www.deathchain.com), joka soittaa thrash metallia, julkaisi tämän "Pit of the Possessed" -musiikkivideonsa netissä. Biisi kuullaan yhtyeen kolmannella pitkäsoitolla, joka julkaistaan 28. päivä kuluvaa kuukautta Dynamic Arts Records kautta Euroopassa. Levy ilmestyi Suomessa jo muutama päivä sitten. Saksan, Itävallan ja Sveitsin pitkäsoitto saavuttaa kesäkuun alussa.

DAR on julkaissut Deathchainin aikaisemmatkin albumit, eli vuonna 2003 ilmestyneen "Deadmeat Disciples" -levyn ja vuonna 2005 päivänvalon kohdanneen "Deathrash Assault" -rykäisyn.

Marras-joulukuussa 2005 bändi kiersi yhteensä 13 eri maassa, joissa se teki mahtavat 25 esiintymistä mm. Destructionin ja Candlemassin rinnalla.

Lue koko julkaisu…

Moonsorrow ja Deathchain Jalometallin Winterfest-tapahtumaan.

  • Julkaistiin sunnuntaina 14.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1443 kertaa
  • Bändit: ,

Moonsorrow ja Deathchain on vahvistettu saapuvaksi Oulun Club Teatriassa järjestettävään Jalometalli Winterfest (www.jalometalli.net) -tapahtumaan. Festari järjestetään helmikuun 24. päivä. Paikalla on em. bändien lisäksi mm. Wrathage ja Impish.

Jalometalliin ei ole ikärajaa, mutta anniskelualueille vaaditaan vähintään 18 vuoden ikä. Tapahtumapaikka, Club Teatria, sijaitsee aivan Oulun keskustassa.

Lue koko julkaisu…

Deathchain erotti ja värväsi laulajan.

  • Julkaistiin keskiviikkona 10.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2411 kertaa
  • Bändit:

Deathchain-bändin promokuva vuodelta 2005. Kuvassa viisi miestä seisoo junaradalla.Death/thrash metallia sylkevä Deathchain (www.deathchain.com) uutisoi nettisivuillaan julkaistussa tiedotteessa erottaneensa bändin laulajan. Rotten-laulaja lähtee bändistä ja tilalle tulee K.J. Khaos. Deathchain kertoo laulajan vaihdoksen olevan hyvä päätös — Deathchain uskoo nyt voivansa saavuttaa uuden tason bändinä.

K.J. Khaos on ollut tuttu mies yhtyeelle useiden vuosien ajan. Hänen kerrotaan olevan sekä hyvä laulaja, että sopiva keulahahmo Deathchain-bändille.

Lue koko julkaisu…

Deathchain peruutti Helsingin.

  • Julkaistiin perjantaina 24.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1300 kertaa
  • Bändit:

Death/thrash -metallia rykivä Deathchain (www.deathchain.com) on joutunut peruuttamaan Helsingin keikan, kerrotaan bändin nettisivuilla. Deathchainin oli tarkoitus esiintyä helsinkiläisessä Gloria-nimisessä paikassa ensi lauantaina (25.11.), mutta bändi on joutunut sen perumaan, sillä kitaristi B. Undertaker sairastelee — lääkärin määräys oli asettaa kitaristi lepotilaan. Bändi pahoittelee nettisivuillaan julkaistussa englanninkielisessä tiedotteessa keikan peruuntumista, mutta toivoo fanien ja yleisön ymmärtävän, ettei ole muuta vaihtoehtoa.

Lue koko julkaisu…

Deathchain teki sopimuksen Dynamic Arts Recordsin kanssa.

  • Julkaistiin maanantaina 30.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1412 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen death/trash -metallia soittava Deathchain (www.deathchain.com) -yhtye on solminut uuden sopimuksen Dynamic Arts Recordsin kanssa. Samalla bändi on aloittanut kolmannen albuminsa äänittämisen. Levyn nimi on "Cult of Death" ja se tulee bändin mukaan olevan synkkää death/trash -metallia.

Lue koko julkaisu…