Mustaa metallia tekevä Dark Funeral (www.darkfuneral.se) uutisoi nyt myös basistinsa B-Forcen haluavan lähteä eri teille. Aikaisemmin elokuussa metallibändin vokalisti, vuosikaudet yhtyeessä toiminut Emperor Magus Caligula, tiedotti siirtyvänsä bänditoimista eläkkeelle ja perheensä pariin. Dark Funeral soitti viimeisen keikkansa yhtyeen kanssa 21.8. Saksan Summer Breeze Festivalissa. Keikalla nähtiin laajimmat pyroefektit yhtyeen uralla. Lisäksi keikka taltioitiin kymmenellä kameralla julkaistavaksi myöhemmin DVD-formaatissa. Bändin basisti B-Force toimi ruotsalaisyhtyeen riveissä viimeiset kuusi vuotta. Hän kiittää bändiä mahtavista vuosista ja perustelee eroamistaan sillä, että hän haluaa kokeilla muunlaisen musiikkityylin parissa toimimista. Metallimiehet ovat jo löytäneet korvaavan muusikon basistiksi. Täydennysmiehen nimeä ei ole vielä kerrottu. Yhtye pyytää faneiltaan kärsivällisyyttä.
Julkaistiin 30.8.2010
Uuden albumin vasta eilen julkaissut Dagoba (www.dagobaonline.com) laittoi juuri nettiin nähtäväksi "Poseidon"-albumilta musiikkivideon biisiin "Black Smokers". Viisiminuuttiseksi venähtänyt biisi kuvattiin videoksi Arnaud Lalannen valvonnassa ja Cheveux Longs Idées Courtesin tuella. Varsinainen studioalbumi ilmestyi maanantaina XIII BisRecordsin kautta. "Poséidon_ on ranskalaisyhtyeen neljäs kokopitkä levy ja seuraaja kahden vuoden takaiselle "Face The Colossus" -kiekolle. Groovaavaa industrial metallia sisältävä albumi äänitettiin Ranskan Marseillessa sijaitsevassa Hyperionin studiossa yhdessä tuottaja Brew Varean kanssa. Levy miksattiin Britanniassa Dave Changilla.
Black metallia soittava Dark Funeral (www.darkfuneral.se) kertoo, että Emperor Magus Caligula on päättänyt erota yhtyeestä syksymmällä. Keulahahmo esiintyy bändinsä kanssa viimeisen kerran lauantaina 21. elokuuta Saksassa, jossa vietetään tuolloin Summer Breeze -festivaalia. Caligulan mukaan eroamispäätös on lopullinen. Hän on omien sanojensa mukaan saanut viettää varttituntiakin enemmän laatuaikaa julkisuudessa, sillä hän on toiminut yhdessä Lord Ahrimanin kanssa Dark Funeralin kokoonpanossa viimeiset 15 vuotta. Masse Broberg, eli taiteilijanimeä Magus Caligula käyttävä vokalisti, on viime aikoina kokenut muutoksia elämässään. Hän on menossa naimisiin ja haluaa siinä sivussa priorisoida asioita uudelleen.
Kuva videon kuvauksista
Uuden albumin marraskuussa julkaiseva ruotsalaisyhtye Dark Funeral (www.darkfuneral.se) aloitti levynsä sanoman pohjustamisen julistamalla sitä tämän audiovisuaalisen terroriannoksen muodossa. Uudella black metal -albumilla "Angelus Exuro Pro Eternus" kuultava kappale onkin päätynyt varsin raa’aksi musiikkivideoksi, jonka graafinen ilotulitus ei tulle olemaan herkkua nuorimmille eikä herkimmille katsojille. Mainittujen ihmisryhmien voikin olla parasta katsella jotain muuta tämän videon sijaan. Kyseinen videoklippi kuvattiin Standard Film Teamin avulla suljetussa mielisairaalassa. Kappale "My Funeral" on yksi kolmesta uuden albumin raskaimmasta kappaleesta.
Kuva: Carlos Aguilar
Ruotsin tunnetuimpiin black metal –toimijoihin luettava Dark Funeral (www.darkfuneral.se) on juuri paljastanut yksityiskohtaisia tietoja levytysuransa uusimmasta taidonnäytteestä. Bändin uusin albumi tottelee latinankielistä nimeä "Angelus Exuro Pro Eternus". Se aiotaan julkaista Regain Recordsin avulla 18.11.2009. Vielä ei ole tiedossa kiekon kansitaidetta, mutta levyn julkaisuformaateista on tarjolla hyvinkin yksityiskohtaista dataa. Bändi aikoo nimittäin tarjota uuden pitkäsoittonsa kahtena eri versiona. Albumin erikoisempi painos varustetaan live-DVD:llä, jossa on noin 55 minuutin verran entuudestaan julkaisematonta keikkakuvaa yhtyeen juhlakonsertista Ruotsin Borlängessä. Dark Funeralin kööri juhlisti viime vuoden kesäkuussa 15-vuotista taivaltaan soittamalla humoristisesti nimetyn Peace & Love -festivaalin yleisölle täysimittaisen konsertin. Tuo keikka kuvattiin kuuden kameran voimin julkaistavaksi vain tätä tarkoitusta varten. Bonuslevyn lisäksi nimihirviö "Angelus Exuro Pro Eternus" tarjoaa kaksi versiota uusimmasta musiikkivideostaan "My Funeral". Videosta tehtiin kaksi leikkausta; siistitty ja hardcore.
Bändi vuonna 2008
Ruotsalainen Dark Funeral (ww.darkfuneral.se) tiedotti eilen 1.6. hankkineensa studioaikaa seuraavan albuminsa nauhoitustöitä varten. Albumia on tarkoitus lähteä taltioimaan heinäkuun 10. päivästä lähtien, eli samana päivänä sen jälkeen kun yhtye on esiintynyt Rockweekend Festivalin lavalla Ruotsin Kilaforsissa. Black metal -bändi aikoo astua Abyssin studioille seuranaan tuottaja Peter Tägtgren. Luotavalla levyllä ei ole toistaiseksi nimeä. Kitaristi Ahriman kielii levylle valmistuneen jo seitsemän demoasteista biisiä ja lisäksi kahdeksas kappale on melkein valmis. Ennen studioajan päättymistä he toivovat ehtivänsä kirjoittamaan yhden tai kaksi uutta biisiä entisten lisäksi samalla kun valmistuneita kappaleita nauhoitetaan.
Uusi albumi työstettävänä
Ruotsinmaalainen Dark Funeral (www.darkfuneral.se), joka on takonut black metallia vuodesta 1993 lähtien, tiedottaa nyt kitaristinsa Lord Ahrimanin suulla yhtyeen viettäneen jo pari edellistä viikkoa uuden albumin esituotantovaiheen kimpussa. Levy valmistuu pienen askelin, mutta edistystä tapahtuu joka tapauksessa. Kitaristin mukaan Dark Funeralin alkuperäisiin suunnitelmiin kuului saada esituotanto-osuus hoidettua pois alta 3–4 viikon kuluttua, mutta se ei muusikon mukaan tule missään nimessä onnistumaan asiain tämänhetkisen laidan takia. Luomistyö etenee mateluvauhtia, joten Ahriman ei kehtaa arvioidakaan uutta tarkkaa päivämäärää prosessin päättymiselle. Biisejä, joita nyt on valmiina kolme kappaletta, tullaan virittämään täsmälleen niin pitkään, että ne tyydyttävät DF:n odotukset.
Dokumentin juliste
Länsi-Hollywoodissa, Yhdysvaltojen Kaliforniassa, tullaan järjestämään ensi-ilta Black Metal Satanica -nimisestä dokumenttielokuvasta perjantaina 18. päivä kuluvaa kuukautta. Dokumentti esitetään Laemmlen Sunset 5 -elokuvateatterissa. Elokuva esittelee hollywood-tyyliin modernien viikinkien Skandinavian seudulla tekemiä toimia 1990-luvun puolen välin taitteessa. Mats Lundbergin ohjaaman dokumenttielokuvan synopsiksessa kerrotaan kirkkojen polttamisen, hautojen häpäisemisen, satanismin ja murhavainun olleen skandinavialaisessa black metal -genressä tapahtuneen sanoista tekoihin siirtymisen ilmentymiä. Synopsiksessa kerrotaan mustan metallin soittoniekkojen julistaneen sodan kristinuskolle, joka itse asiassa julistettiin tuhat vuotta sitten, kun viikingit hallitsivat Pohjolaa. Dokumentin ohjannut Mats Lundberg on haastatellut uransa aikana mm. Watainia, Dark Funeralia, Shiningiä, Vreidiä, Rimfrostia ja Mordichristia.
DVD ulos syksyllä
Ruotsalainen infernaalista black metallia räiskivä Dark Funeral (www.darkfuneral.se) murisee joutuneensa lykkäämään syyskuuhun asti tulevan "Attera Orbis Terrarum — Part 2" -DVD:n julkaisua, sillä se yritys, jonka oli tarkoitus julkaista kyseinen kiekko, meni konkurssiin. Bändi halusi alunperin tuoda DVD:n faniensa kouriin jo 16. päivä kuluvaa kuukautta, mutta joutui lykkäämään levyn levitystä syyskuulle. Kiekolla kuultava materiaali on bändin "Attera Totus Sanctus" -albumin merkeissä tekemän maailmankiertueen aikana purkitettua. Yhtyeen kitaristi Lord Ahriman kommentoi tilannetta toteamalla, että Sometimes shit happens!
Mies lupaa bändin julkaisevan uuden trailerin DVD:stä lähiaikoina.
Kuvassa Lord Ahriman
Ruotsalainen black metal -bändi Dark Funeral (www.darkfuneral.se) kipusi hiljattain kotimaassaan DVD-listalla sijalle n:o 5 julkaisemallaan "Attera Orbis Terrarum — Part 1" -DVD:llä. Kyseessä on tupla-DVD, joka sisältää kolme kokonaista ja ammattitasoisesti kuvattua live-esiintymistä. Tämä on bändin ensimmäinen DVD-setti, joten yhtye halusi tehdä siitä ainutlaatuisen kokemuksen myös faneilleen — DVD:lle sullottiinkin konserttitaltiointien lisäksi harvinaista videokuvaa bändin touhuista. Ensimmäinen keikkataltiointi on vuoden 2005 maaliskuulta, jolloin Dark Funeralin joukot mättivät metallia Puolan Katowicessa. Toinen keikka on neljän kameran turvin ikuistettu esiintyminen Alankomaissa viime vuoden puolella.
GAI hajoaa keväällä
Ruotsalainen God Among Insects (www.godamonginsects.net), jonka joukkoihin kuuluu Dark Funeralin laulaja Emperor Magus Caligula sekä The Project Haten remmistä tuttu Lord K. (Kenth Philipson), uutisoi nyt tämän rytmiryhmän lorun loppuneen. Bändi toteaa, ettei hajoamispäätös lie faneille kovinkaan suuri yllätys tai shokki, sillä yhtye on viettänyt hiljaiseloa jo tovin. GAI:n joukot päättivät, että vaikka nyt on pillit pantu pussiin, aikoo yhtye soittaa ensi vuonna muutamia jäähyväiskeikkoja. Ryhmä vitsailee, että tämä vuonna 2004 perustettu metallipumppu oli tarkoitus nakata hautaan jo neljä vuotta sitten, mutta käyhän se näinkin. Yhtyeen viimeiseksi keikaksi jää Ruotsissa House of Metal -festivaaleilla tehtävä konsertti. Tapahtumaa vietetään helmikuussa.
Perustettu vuonna 1999
Ruotsalainen Aeon (www.aeon666.com) uutisoi nettisivujensa kautta, että uuden "Rise to Dominate" -nimisen albumin biisien kirjoittaminen, äänittäminen ja muut sen valmistamiseen liittyvät yksityiskohdat sovittiin jo hyvissä ajoin. Kiekko julkaistiin Metal Blade Recorsin toimesta syyskuun alussa. Sen jälkeen ryhmän piti lähteä levy-yhtiönsä 25-vuotisen olemassaolon kunniaksi järjestetylle kiertueelle. Albumi ilmestyi USA:ssa 4. syyskuuta ja kiertueen piti alkaa kahta päivää myöhemmin. Tässä välissä ongelmat alkoivat. Yhtyeen rumpali Nils Fjellström kuuluu nimittäin ruotsalaisen satanic black metal -bändi Dark Funeralin remmiin. Rumpali joutui jättämään Aeonin kanssa kaavaillut keikkailut sivummalle, sillä DF:n kutsu oli vastustamaton. Tämä tuohdutti Aeonin joukot, sillä sillä olisi ollut nyt erinomainen mahdollisuus tehdä itseään tunnetuksi — bändi olisi päässyt keikkailemaan yhdessä Cannibal Corpsen kanssa. Fjellströmin päätös jättää Aeon pulaan ja tarjota rumputulta vain Dark Funeralille johti tilanteeseen, jossa Nils jouduttiin erottamaan.
Debyyttialbumi vuodelta 2004
Tukholmalainen vanhan liiton death/thrash metallia räiskivä Demonoid (www.demonoid.se) sai hiljattain vahvistusta kokoonpanoonsa kun bändiin värvättiin black metal -bändi Dark Funeralin vokalisti Emperor Magus Caligula. Hän korvasi Demonoidista eronneen Christofer Johnssonin, joka lauloi bändin esikoisalbumilla "Riders of the Apocalypse". Kiekko julkaistiin vuonna 2004.
Bändi uutisoi nettisivuillaan olevansa äärimmäisen riemastuneessa mielentilassa saatuaan Emperor Magus Caligulan joukon jatkoksi. Yhtye odottaa kuumeisesti pääsevänsä julkaisemaan tuoretta metallimusiikkia faniensa kuultavaksi. Demonoid työstää tällä hetkellä uusia biisejä seuraavaa studioalbumiaan varten. Albumin on kaavailtu julkaistavan ensi vuonna.
Nenia on nainen
Ruotsalainen black metal -bändi Mordichrist (www.mordichrist.com), jonka remmiin kuuluu Dark Funeralin kitaristi Chaq Mol, uutisoi nettisivuillaan laittaneensa faniensa kuunneltavaksi uuden keskeneräisen biisin nettiin. Yhtye kertoo tämän olevan poikkeuksellinen ilmiö, mutta siitähän tässä bändissä on juuri kyse. Uudella biisillä bändi haluaa tehdä kuuntelijoilleen selväksi, että klaani on elossa ja työstämässä uuden musiikkimateriaalin parissa. Nettiin ladattavaksi laitettu biisi on ryhmän mukaan hyvin keskeneräinen, sillä siinä kuullaan vasta kitarat, laulu ja rumpukoneen pörinää — biisissä on vain luut vailla lihaa.
Ruotsalaisia
Pahamaineinen bm-bändi Dark Funeral (www.darkduneral.se) tiedottaa saaneensa vihdoin ja viimein pitkän odotuksen päätteeksi DVD-levynsä valmiiksi. Se on bändin mukaan historiallinen dokumentti, joka kertoo amatööribändinä toimineen yhtyeen noususta alan kirkkaimpiin tekijöihin. Julkaisu tarjoaa musiikkimateriaalia aina vuoden 1994 puolelta tehdystä keikasta, jonka Dark Funeral soitti Norjan Oslossa toukokuun 4. päivä, tuoreimpiin live-esiintymisiin. Bändi tarjoaa esikois-DVD:llä faneilleen kolme kokonaista keikkaa, jotka on ammattimaisten kameramiesten kuvaamia ja taltioimia. Yhtye painottaa kyseisen kiekon olevan kruunu jokaiselle DF-fanille. DVD kantaa nimeä "Attera Orbis Terrarum — Part 1". Se on tarkoitus julkaista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 15. lokakuuta Regain Recordsin kautta.
Lord Ahriman
Ruotsalainen black metal -mestari Dark Funeral (www.darkfuneral.se) aikoo julkaista Regain Recordsin kautta uudet versiot bändin klassikoiksi muodostuneista albumeista "The Secrets of the Black Arts", "Vobiscum Satanas" ja "Diabolis Interium". Uusintapainokset näistä kolmesta kiekosta rantautuvat ihmisten ilmoille tänään. Ne on varustettu bonusmateriaalilla. Dark Funeralin keulahahmo Lord Ahriman yrittää katkoa rahastukseen liittyviltä väitteiltä siivet kertomalla, että hän on aina ollut tyytyväinen DF:n julkaisuihin — on edelleen. Koska nämä kolme albumia ovat enemmän tai vähemmän myyty loppuun viime vuosien aikana, on Lord Ahriman iloinen voidessaan jälleen tarjota niitä levyhyllyihin. Hän painottaa etenkin uudempien faniensa varmasti arvostavan näiden pitkäsoittojen remasteroituja versioita.
Rumpaliksi Nils Fjällström
Ruotsalaisen black metal -bändi Dark Funeralin (www.darkfuneral.se) keulahahmo Lord Ahriman kertoo bändin nettisivuilla julkaistussa uutisessa, että yhtyeestä eronneen rumpali Matte Modinin tilalle on juuri värvätty mahtava pellinpaukuttaja, joka tottelee nimeä Nils Fjällström. Mies tunnetaan sellaisista bändeistä kuin Aeon ja Sanctification. Hänet tunnetaan tästä lähtien nimellä Dominator, koska miehen kehutaan dominoivan rumputulta todella tarkasti.
Dominator kertoo bändin nettisivuilla seuraavaa:
Olen syvästi otettu päästessäni soittamaan Dark Funeralin musiikkia. Haluan kiittää Lord Ahrimania, Emperor Magus Caligulaa, Chaq Molia ja B-Forcea heidän minuun osoittamastaan luottamuksesta! En jaksa odottaa tien päälle pääsyä ja aikanaan uuden materiaalin parissa työskentelemistä. Tavataan keikkarintamalla!
(Vastaus on suomennos englanninkielisestä versiosta.)
Kitaristi Chaq Mol
Ruotsalainen Dark Funeral (www.darkfuneral.se), joka soittaa ankaraa black metallia, aikoo lähteä Pohjois-Amerikkaan parikymmentä esiintymistä kattavalle kiertueelle loka-marraskuussa. Kiertueella vaeltaa DF:n mukana Ruotsin Naglfar sekä amerikkalainen Daath.
Dark Funeral sai aikaisemmin kuluvana vuonna hoidettua ensimmäisen USA:n kiertueen kunnialla loppuun.
Ruotsalainen black metal -yhtye Dark Funeral (www.darkfuneral.se) uutisoi työstävänsä tällä hetkellä kahta DVD-julkaisua — bändi siis aikoo raahata päivänvaloon kaksi tupla-DVD:tä. Ensimmäinen tupla-DVD ilmestyy kesäkuun 18. päivä Regain Recordsin kautta. Jälkimmäisestä DVD-julkaistusta tullee tietoa tarjolle tuonnempana.
Bändi tiedotti aikaisemmin uusista keikoista. Yhtye aikoo esiintyä lähinnä huhti- ja toukokuun aikana eri puolilla Eurooppaa, kuten Saksassa, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa — myös Venäjällä.
Ruotsalainen bm-ryhmä Dark Funeral (www.darkfuneral.se) on paljastanut nettisivuillaan uusia keikka-aikoja ja -paikkoja. Bändi esiintyy näillä näkymin ainakin Norjassa, Venäjällä, Ruotsissa, Latviassa, Saksassa ja Liettuassa. DF ei ole tulossa Suomeen ainakaan lähiaikoina.
Norjassa bändi käy tekemässä huhtikuun 7. päivä esiintymisen Inferno Festival -tapahtumassa. Venäjän suunnalle marssittaessa bändin tarkoitus on käydä soittamassa keikat Pietarissa ja Moskovassa. Dark Funeral soittaa ilmeisesti myös Silja Festival -laivassa huhtikuun 26. päivä.
Tämän vuoden Inferno Festival (www.infernofestival.net) -tapahtuman ohjelmisto on julkaistu, kertoo Heavymetal.no-verkkolehden Yngve M. Jacobsen. IF-festari järjestetään tänäkin vuonna Norjan Oslossa huhtikuun 5.–7. päivä. Paikalla nähdään mm. kotimaisen Rotten Sound -bändin lisäksi norjalainen Immortal ja ruotsalainen Dark Funeral.
Ruotsalainen Dark Funeral (www.darkfuneral.se) tekee raakaa ja ilotonta bm-musiikkia. Tämä musiikkivideo kappaleesta "Atrum Regina" on taltioitu bändin live-keikalta, jonka Dark Funeral teki Pariisissa maaliskuun 17. päivä viime vuonna. Videon editoinnista vastaa Magnus Gillberg (Gillberg Films). Tämän biisin voi kuulla bändin tuoreimmalla albumilla, minkä nimi on ""Attera Totus Sanctus".
Dark Funeral on tehnyt aikaisemmin samantapaisen musiikkivideon kappaleestaan "An Apprentice of Satan", joka sekin on kuvattu bändin live-esiintymisestä. Kyseinen kappale kuullaan Dark Funeralin albumilla "Diabolis Interium" ja MCD-julkaisulla "Teach Children to Worship Satan".
Tämän vuoden Inferno Festival (www.infernofestival.net) -tapahtuman Kick-Off Partyn yksityiskohtia on vihdoin ja viimein paljastettu.
Ruotsalaisen Dark Funeral (www.darkfuneral.se) -bändin eräs ns. hittibiiseistä on "An Apprentice of Satan". Kyseisestä kappaleesta on tehty live-keikalla nauhoitettu musiikkivideo.