Metallimusiikki.net

sonata arctica

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen sonata arctica liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin sonata arctica. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin sonata arctica liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Sonata Arctican kiertue Suomessa alkaa tänään

  • Julkaistiin torstaina 20.09.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1280 kertaa
  • Bändit:

Suosittu Sonata Arctica aloittaa klubikiertueensa tänään Jyväskylän Lutakosta. Suomen suurimpiin kaupunkeihin keskittyvä kiertue tuo yhtyeen mm. kolmena peräkkäisenä iltana Helsingin legendaarisen Tavastia-klubin lavalle. Suomen osuuden jälkeen yhtyeen maailmankiertue jatkaa Keski-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Toukokuussa julkaistun, suoraan maamme albumilistan ykköseksi nousseen, "Stones Grow Her Name" -levyn toinen radiosingle on kappale "Shitload of Money". Tuore video on nähtävissä täällä.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arcticalle kultaa ja albumilistan ykkössija

  • Julkaistiin sunnuntaina 27.05.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1698 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica teki sen taas. Yhtyeen uusi albumi "Stones Grow Her Name" meni suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja ylitti vajaassa viikossa kultalevyrajan. Kyseessä on jo yhdeksäs kerta kun suosittu yhtye palkitaan kultalevyllä kotimaassaan.

Kivet ovat kasvaneet kultaa, eli viime viikolla julkaistu ‘Stones Grow Her Name’ -albumimme on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Tämä on huikea kunnia ja antaa meille voimia jaksaa jälleen kerran pitkän kiertueen läpi. Lämpimät kiitokset koko yhtyeeltä suomalaisille musiikin ystäville, jälleen kerran!, iloitsee yhtyeen keulahahmo Tony Kakko.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica julkaisee uuden albumin

  • Julkaistiin keskiviikkona 25.04.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1421 kertaa
  • Bändit:

Kemiläislähtöinen Sonata Arctica julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Stones Grow Her Name" Suomessa 16. toukokuuta. Muualla Euroopassa levy tulee kauppoihin pari päivää myöhemmin. Albumin ensimmäinen single on nimeltään "I Have a Right". Siihen tehdyn uunituoreen videon on ohjannut Tuukka Temonen. Musiikkivideon voi katsoa suoraan täältä.

Uudella albumillaan melodisen metallin uranuurtajat ovat venyttäneet rajoja entisestään. Yhtye palaa hyvällä tapaa takaisin niiden asioiden äärelle, mistä Sonata Arctica alunperin lähti liikkeelle, esitellen samalla täysin uusia elementtejä ja tunnelmia jo aiemmin tuttujen ja turvallisten lisäksi. Monella tapaa ‘Stones Grow Her Name’ on yhtyeen rikkain ja monipuolisin julkaisu, ja tulee tarjoamaan takuulla yllätyksiä kaikille levyyn tutustuville, kertoo laulaja–biisintekijä Tony Kakko.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: "Stones Grow Her Name".

  • Julkaistiin maanantaina 02.04.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1697 kertaa
  • Bändit:

Vaaleankeltainen tausta, jonka päällä koristeellinen läjä kiemuroita, joiden päällä pianon koskettimet.Julkaistaan 18.5.2012

Power metallia tekevä Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) laittoi viime perjantaina nettiin kuunneltavaksi uuden "Stones Grow Her Name" -albuminsa teaserin kuunneltavaksi. Yhtyeen seitsemäs täyspitkä albumi tullaan julkaisemaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla toukokuussa 2012. Kiekko sisältää tusinan verran biisejä, joista yksi on kaksiosaiseksi lohkottu, eeppisiin mittoihin yltävä "Wildfire". Albumin biisit nauhoitettiin eri puolilla Suomea useissa eri studioissa ja miksattiin Sonic Pump Studiossa sekä masteroitiin helsinkiläisessä Chartmakersissa. Vokalisti Tony Kakon mukaan albumin äänittäminen sujui erinomaisen hyvin ja miksaaminen aikataulun mukaan. Teos valmistettiin kahden vuoden aikana kiertueen varrella. "Stones Grow Her Name" tullaan julkaisemaan CD:nä, vinyylinä ja digitaalisesti.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arcticalta "Live In Finland" -DVD lokakuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 05.08.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1614 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen metalliryhmä Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) uutisoi elokuun alussa aikovansa julkaista live-DVD:n, nimeltään "Live In Finland", joka tulee kattamaan kokonaisen konserttitaltioinnin Oulun Club Teatrialta. Sonata Arctica soitti Teatrialla 15.4.2011. Tuolloin keikalla soitettiin klassikkoja, kuten "Full Moon" ja "Letter To Dana", sekä sekalaisia raitoja uudelta studiolevyltä. DVD tulee tarjoamaan sekoituksen vanhaa ja uutta Sonata Arcticaa. Lisäksi pakettiin sisältyy bonus-DVD, jossa on yhteensä neljä biisiä Sonata Arctica -festivaalikeikalta vuoden 2009 elokuulta. Myösm usiikkivideot "Don’t Say A Word", "Paid In Full" ja "Flag In The Ground" kuvagallerian kera ympätään levylle.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica nauhoittaa keikkansa Oulussa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 15.12.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1792 kertaa
  • Bändit:

Voimametallibändi Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) uutisoi kuvaavansa keikkansa Oulussa seuraavaa DVD-julkaisuaan varten. Yhtye suunnitteli aikaisemmin purkittavansa konsertin Italian Milanossa DVD:lle, mutta keikka lykkääntyi kun kitaristi Elias Viljanen rikkoi kätensä. Nyt yhtye on varmistanut pääsevänsä vihdoinkin Milanoon, mutta samalla konserttitaltioinnin tekemisen todelliset kustannukset ovat käyneet ilmi. Sonata Arctica ei kykene kustantamaan kuvausta Italiassa, siksi Oulun keikka päätyy filmille. Erityisen tyyristä lystiä tulee olemaan pyroteknisten efektien käyttäminen — Italiassa ne maksavat 10 kertaa enemmän kuin muualla.

Lue koko julkaisu…

Yhteenveto Finnish Metal Expo 2010 -tapahtumasta.

Finnish Metal Expo -tapahtuman viettopaikkana sijainneen Kaapelihallin tiloja. Kuvassa näkyy asiakkaita ja messujärjestäjiä looseissaan.Kuva: Jouni Kautto

Helmikuussa Finnish Metal Expo –kinkereitä vietettiin jo kuudetta vuotta. Tapahtuma kokosikin taas sankan joukon metalliväkeä Helsingin Kaapelitehtaalle. Bänditarjonta on parantunut vuosi vuodelta, ja tälläkin kertaa mukana oli sekä koti-, että ulkomaisia huippunimiä. Muutoksena edellisvuosiin on ympäri kaupunkia olevien "oheisklubien" puuttuminen. Tänä vuonna kaikki Finnish Metal Expon tarjonta oli painotettu Kaapelitehtaalle, jossa olikin ohjelmaa massiivisesti aina iltapäivän ja aamukolmen välillä!

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctican haastattelu Finnish Metal Expossa!

  • Julkaistiin sunnuntaina 21.03.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3150 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctican kokoonpano seisoo suuressa valkoiseksi kalkitussa huoneessa siten, että jäsenistä osa joutuu kumertumaan jotta he mahtuisivat huoneeseen. Kuvan jäsenet ovat miehiä ja heistä valtaosalla tummaa palttoota yllä.Kuva vuodelta 2009

Maamme metallibändien kärkeen kuuluva Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) sai luvan päättää tämän vuoden Finnish Metal Expo -kinkerit. Yhtyeen viimeisin "The Days of Grays" -albumi antoi odottaa paljon keikaltakin. Bändin laulaja ja nokkamies Tony Kakko löysi aikaa istahtaa, kahvikuppi kourassaan, jutustelemaan hieman yhtyeestä ja sen historiasta!

Sonata Arctica oli Finnish Metal Expon viimeinen esiintyjä lauantaina 20. helmikuuta. Yhtye soitti muhkean 75-minuuttisen keikan Apocalyptican vaiettua. Tämä haastattelu on kolmas FME:n yhteydessä tehty turinatuokio. Aikaisemmat messun yhteydessä tehdyt jutut käsittelevät Amorphista ja Korpiklaania.

Lue koko julkaisu…

Nummirock 2010 — Ensimmäiset kiinnitykset.

Juhannuksen 24.–26.6.2010 raskaimmat rytinät kuullaan taas Kauhajoen Nummirockissa. Ensimmäiset ulkomaan vieraat saapuvat Floridasta Chris Barnesin johdolla, kun Six Feet Under täräyttää kalvot kenttään perjantai-iltana. Brasiliasta festariyleisöä viihdyttämään saapuva Sepultura tanssittaa juhlakansaa lauantaina. Nummirockissa Sepultura on nähty aikaisemminkin vuonna 1996. Kotimaisesta tähtikaartista esiintymisensä ovat ehtineet vahvistaa Sonata Arctica, Tarot, Mokoma, Finntroll, Insomnium ja Sotajumala. Molemmat listat saavat tietenkin reippaasti jatkoa kevään mittaan.

Viime vuoden lopussa Nummirock julkaisi uuden Demosetä-palvelun, jossa demobändit voivat ilmoittautua mukaan kisaamaan kolmoslavan esiintymispaikoista. Tähän mennessä bändejä on ilmoittautunut kiitettävät 200 kappaletta. Suosikkibändiä voi käydä äänestämässä osoitteessa demoseta.nummirock.fi.

Lue koko julkaisu…

Agnes Pihlavan "Redemption"-albumin arvostelu!

Agnes Pihlavan albumin "Redemption" etukannessa valokuva mustahiuksisesta ja mustiin pukeutuneesta Pihlavasta, joka seisoo vihertävän meren rannalla nilkkoihin asti vedessä. Naisen päällä ja kuvan keskellä valkoisella värillä lukee artistin nimi ja sen alJulkaistiin 21.12.2009

Alunperin Puolasta kotoisin oleva Agnieszka "Agnes" Pihlava nousi Suomessa tietoisuuteen tultuaan Idols-kisan neljänneksi vuonna 2005! Karsinnoissa hän esitti Sonata Arctican "Tallulah"-biisin. Syyskuussa 2006 Pihlava julkaisi esikoisalbuminsa "When the night falls", jolle olivat biisejä tehneet mm. Tomi "Mr. Lordi" Putaansuu, Europen Joey Tempest ja Sonata Arctican Tony Kakko. Eli kovia tekijöitä. Lokakuussa 2009 Pihlava solmi levytyssopimuksen japanilaisen yhtiön kanssa, jonka mukaan laulajalta tullaan julkaisemaan Japanissa ainakin neljä albumia. Loppuvuodesta 2009 Agnes Pihlava julkaisi toisen pitkäsoittonsa, levyn "Redemption". Käydäänpä läpi ja katsotaan mitä lätty pitää sisällään!

Lue koko julkaisu…

Elias Viljanen: "Fire-Hearted".

  • Levyarvostelu julkaistiin keskiviikkona 02.09.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1562 kertaa
  • Bändit:

Valokuva kitaraa olallaan pitävästä miehestä, jolla stetsoni päässä ja pitkät hiukset, sekä t-paita ja farkut yllään. Kuvan tausta hohtaa vaaleankeltaisena. Oikeassa alakulmassa lukee Viljasen nimi pienellä präntillä.Julkaistiin 24.6.2009

Sonata Arctican kitaristina paremmin tunnettu Elias Viljanen julkaisi järjestyksessä kolmannen sooloalbuminsa 24.6.2009. Viljasen edellisestä soolokiekosta on jo neljä vuotta. Uusi levy onkin eräänlainen musiikillinen tarina, läpileikkaus kuluneesta neljästä vuodesta. Maistellaanpa hieman albumia. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa vierailevia vokalisteja, nimittäin Sonata Arctican omaa Tony Kakkoa ja Nightwishista tuttua Marco Hietalaa.

Viljasen nettisivuilla osoitteessa www.eliasviljanen.com kerrotaan tarkempia taustatietoja muusikon vaiheista ja tekemistä soololevyistä. Uusi "Fire-Hearted" on seuraaja vuonna 2005 ilmestyneelle "The Leadstar" -opukselle, joka puolestaan on jatkoa kitaristin vuoden 2002 puolella esiin tuomalle soolodebyytille "Taking the Lead".

Lue koko julkaisu…

Elias Viljanen haastattelussa!

  • Julkaistiin perjantaina 21.08.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2857 kertaa
  • Bändit:

Pitkähiuksinen mies soittaa kitaraa sinisen savun ja spottivalojen hohtaessa taustalla. Miehellä tummanruskea paita, jossa lyhyet hihat. Taustalla näkyy teräspalkkeja ja muita lavarakenteita.Kuvassa Elias Viljanen

Sonata Arcticasta tuttu huippukepittäjä, tamperelainen Elias Viljanen, on julkaissut kolmannen soolokiekkonsa. Sainkin kysellä hieman Eliaksen kuulumisia! Miehen kolmas sooloalbumi julkaistiin Spinefarm Recordsin kautta 24. kesäkuuta. Levyllä kuullaan vierailevina vokalisteina Nightwishissa ja Tarotissa toimivaa Marco Hietalaa ja Sonata Arctican laulaja Tony Kakkoa. Muita soittajia levyllä ovat ainakin Jari Kainulainen, Mikko Sirén, sekä Henrik Klingenberg. Tarkempia tietoja kitaristin toimista löytyy hänen MySpace-profiilistaan ja nettisivuiltaan osoitteesta www.eliasviljanen.com.

Lue koko julkaisu…

Fields of Rock peruttu.

Kylmänsininen ja hyvin tummasävyinen valokuva Finntrollin jäsenistöstä, joka poseeraa äkäiseltä näyttävin naamoin keskellä talvikorpea mustaa taustaa vasten. Miehillä pitkät hiukset, mustat vaatteet, osalla silinteri päässä ja toisella osalla mustaa viittKuva: Diana Nitschke

Tämän vuoden Fields of Rock (www.fieldsofrock.nl) -metallifestivaali on jouduttu perumaan. Tapahtuma oli alunperin kaavailtu koettavaksi kesäkuun 20.–22. välisenä ajanjaksona Alankomaiden Biddinghuizenissa sijaitsevan Evenemententerrein of Walibi Worldin tiloissa, mutta toisin kävi. Tapahtumaa järjestäneet tahot kertovat eilen festivaalin nettisivuille julkaisemassaan uutisessa hyvin yksityiskohtaisesti kaikista niistä syistä, joiden kerrotaan johtaneen koko festivaalin perumiseen. Ensisijainen syy peruuntumiseen on pääesiintyjien puuttumisesta koitunut lipunmyynnin alhaisuus. Organisaattorit kertovat perumisen olleen erittäin vaikea päätös, mutta toisaalta järkevin, koska he eivät koe hyväksi ratkaisuksi jatkaa sellaisen operaation suorittamista, josta tulee joka tapauksessa "pahasti takkiin". Järjestäjät pahoittelevat syvästi kaikkien niiden lipun hankkineiden Fields of Rock -fanien puolesta ja kertovat, että ennakkoliput voi palauttaa ja niistä saa hyvityksen.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica Helsingissä ja Savossa joulukuussa.

Sonata Arctica (www.sonataarctica.info), Kemin lahja Suomelle, maailmalle ja metallimusiikille, jatkaa kiistämätöntä voittokulkuaan melodisen metallin terävimmässä kärjessä. Kun muu maailma on otettu haltuun, palaa yhtye kotikonnuilleen laajentamaan reviiriään entisestään. Koko maan kattavalla, ennennäkemättömiä erikoistehosteita ja mahtavuutta sisältävällä hallikiertueella Kemin ylpeys esiintyy myös Helsingin Kaapelitehtaalla 29.12. ja uuttavuotta vaihdetaan Mikkelin Jäähallissa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: "Paid In Full" levylistan kärkeen.

  • Julkaistiin perjantaina 04.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1279 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin vuonna 2007 räpsäisty promokuva, jossa yhtyeen viisihenkinen miehistö seisoo mustaa taustaa vasten. Etummaisena kyyristelee valkoisiin pukeutunut keulahahmo, jolla pitkät hiukset.SA-miehiä

Kotimaisen Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) -ryhmän tuorein singlejulkaisu, "Paid In Full", on kivunnut Suomen levylistan kirkkaimmalle sijalle.

Bändi julkaisu aikaisemmin netissä musiikkivideonkin kappaleesta "Paid In Full". Kappale kuullaan yhtyeen uudella "Unia"-albumilla, joka julkaistiin myös Pohjois-Amerikassa (22. päivä toukokuuta) Nuclear Blast Recordsin kautta. Albumi miksattiin helsinkiläisen Finnvoxin tiloissa ja masteroitiin Tukholman Cutting Roomissa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: Paid In Full.

  • Julkaistiin sunnuntaina 29.04.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3419 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin jäsenet 'Unia'-albumin promokuvassa. Miehiä viisi kappaletta, joista keskimmäisenä Kakko kyyristelee ja irvistelee.SA vuonna 2007

Kotimainen melodista metallia huokuva Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) julkaisi netissä musiikkivideon kappaleestaan "Paid In Full", joka valmistui maaliskuun lopussa. Kappale kuullaan bändin uudella "Unia"-albumilla, joka julkaistaan jopa Pohjois-Amerikassa, tosin vasta toukokuun 22. päivä. Albumi miksattiin helsinkiläisen Finnvoxin tiloissa ja masteroitiin Ruotsin Tukholmassa sijaitsevasas Cutting Room -laitoksessa.

SA perustettiin Kemissä vuonna 1996. Bändin ura on ollut aina vain nousujohteisempaa, sillä yhtye on äänestetty mm. vuoden parhaaksi tulokkaaksi suomalaisen ääniteollisuuden kilpailussa. Yhtyeen toinen albumi, "Silence", myi kotimaassa kultaa, kolmannella albumilla kipusivat Suomen albumilistan kirkkaimmalle sijalle jne.

Yhtyeen kolmas Pohjois-Amerikan suuntaan osoittava kiertue käynnistyy syyskuun 12. päivä Texasista. Kiertueen aikana bändi esiintyy mm. ProgPower USA VIII Festival -tapahtumassa Atlantassa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica esiintyy Euroopassa.

  • Julkaistiin lauantaina 14.04.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2530 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin viisihenkinen kokoonpano seisoo lumisen muurin luona. Yksi miehistä seisoo muurin päällä, taustalla sininen taivas. Miehillä mustat vaatteet yllään.Kemiläisiä SA-miehiä

Kemissä perustettu Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) on lähdössä Euroopan-kiertueelle loka-marraskuun ajaksi. Bändi esiintyy kiertueen aikana mm. Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa ja Itävallassa.

Bändi uutisoi aikaisemmin saaneensa valmiiksi "Paid in Full" -musiikkivideon kuvaustyöt. Kyseinen kappale kuullaan yhtyeen uudella "Unia"-albumilla. Albumi miksattiin Helsingin Finnvoxisssa ja masteroitiin tukholmalaisen Cutting Roomin tiloissa.

Lue koko julkaisu…

Ari Koivunen voitti Idols 2007:n.

Suomen Idols-laulukilpailun voittaja on Ari Koivunen, joka palkittiin viime perjantaina (6.4.) televisiolähetyksessä. Koivunen lauloi kilpailun finaalissa kolme heavy-kappaletta:

  1. Scorpions: "Still Loving You"
  2. Soundgarden: "Black Hole Sun"
  3. Sonata Arctica: "Full Moon"

Ohjelma lähetettiin MTV3:n kautta suorana kotikatsomoihin. Tapahtumapaikkana oli Helsingin Jäähalli.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: "Paid In Full" -video valmistui.

  • Julkaistiin lauantaina 31.03.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3913 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica –yhtyeen jäsenet seisovat lumisen seinän tai rinteen edessä rivissä. Kuvassa viisi miestä, joista jokainen pukeutunut mustiin vaatteisiin. muutamalla miehistä on yllään lyhythihaiset paidat.Melodista metallia veivaava Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) on saanut valmiiksi uuden musiikkivideonsa kuvaustyöt. Musiikkivideo on tehty bändin uudesta singlestä, minkä nimi on "Paid in Full". Orkesterin nettisivuilta löytyy musiikkivideon tekemisestä uutisoiva englanninkielinen päiväkirja, mistä voi käydä kaivelemassa musiikkivideon tekemiseen liittyvää kuvamateriaaliakin. Päiväkirjassa julkaistujen valokuvien perusteella musiikkivideossa tullaan näkemään räjähdyksiä — bändikin tunnustaa, että oli erittäin hauskaa katsella kun pyrotekniikasta vastaava Ari räjäytteli jäätä. Yksi räjähdys nostatti ilmoille 20–30 metriä korkean vesi- ja jääryöpyn. Räjähdyksiä ammuttiin ilmoille puolisen tusinaa.

Kyseinen kappale kuullaan yhtyeen tuoreella "Unia"-albumilla, joka julkaistaan toukokuun puolella. Albumihan miksattiin Helsingissä, Finnvox-studioilla ja masteroitiin tukholmalaisessa Cutting Roomin tiloissa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: kitaristi ei keikkaile.

  • Julkaistiin keskiviikkona 07.03.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2955 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin promokuva, jossa miehet seisovat betonisokkelin lähellä talvisessa illassa. Taivaalla on kirkas kajo, joka kajastaa yhden bändin jäsenen takaa. Etualalla istuu bändin keulahahmo, joka pitää kättä reidellään ja toista poskellaan.Suomalaisen melodista metallia takovan Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) -bändin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa bändin kitaristi, Jani Liimatainen, kertoo:

Valitettavasti olemme tulleet tilanteeseen jossa olen estynyt soittamaan Sonata Arctica yhtyeen sovittuja esiintymisiä tänä keväänä. Syynä tähän on kansalaisvelvollisuuteni suorittaminen. Yhtye tekee kuitenkin sovitut keikat tuuraavan kitaristin voimin ja olen varma että ne kaikki tulevat täyttämään Sonata Arctica-keikkojen korkeat kriteerit. Toivon voivani palata yhtyeen live-kokoonpanoon mahdollisimman pian, sillä keikkatauko on jo venynyt pitkäksi ja minulla on jo nyt ikävä hikisiä iltoja lavoilla ja yhtä hikisiä päiviä keikkabussissa! Tahdon toivottaa hyvää kevättä kaikille faneille, toivottavasti tapaamme pian!

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: "Unia".

  • Julkaistiin sunnuntaina 04.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3200 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin promokuva, jossa miehet seisovat auringonlaskun edessä, taustalla hämärtyvä taivas ja lehdettömän puun oksia.Melodista metallia soittava Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) paljasti pari päivää sitten nettisivuillaan uuden albumin nimen olevan "Unia". Albumi on tarkoitus julkaista Nuclear Blast Recordsin kautta toukokuun 25. päivä. CD on tällä hetkellä miksattavana helsinkiläisessä Finnvox-studiossa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica miksaa.

  • Julkaistiin lauantaina 13.01.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1275 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin jäsenet, joita on viisi, seisovat lumihangessa violetin taivaan alla. Kuvan värimaailma on violetti.Melodista metallia soittava Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) -yhtye uutisoi studiopäiväkirjassaan, että bändi on juuri aloittanut Finnvox-studiossa uuden albuminsa miksaamisen. SA:n kosketinsoittaja Henkka Klingenberg kertoo tosin, ettei vielä ole kovinkaan paljon sanottavaa albumin musiikista — hän tuntee, että musiikin kuvaileminen pelkästään verbaalisesti on kuin yrittäisi selittää radiossa lausuttujen uutisten sisältöä soittamalla pianoa.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctican Pohjois-Amerikan kiertue.

  • Julkaistiin perjantaina 29.12.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1229 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -bändin promokuva vuodelta 2005. Miehet seisovat lumisessa hangessa, jossa ympärillä on lehdettömiä puita.Kemiläinen Sonata Arctica (www.sonataarctica.info), joka on tähän mennessä julkaissut neljä studioalbumia, on nyt suunnittelemassa kiertuetta Pohjois-Amerikkaan. Bändi reissaa ensi vuoden syys-lokakuussa Yhdysvaltoja ja tekee siellä ainakin tusinan verran esiintymisiä.

Bändi on hiljattain avannut nettisivuilleen päiväkirjan, jossa se kertoo SA:n tavasta tehdä musiikkia. Bändin kosketinsoittaja, Henrik Klingenberg, kertoo päiväkirjassa bändillä olevan n. 20 biisiä valmiina albumia varten. Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan tiedä kuinka monta niistä päätyy albumin lopulliselle soittolistalle. Klingenberg kertoo myös, että tuleva albumi on kehittyneempi ja raskaampi kuin Sonata Arctican edellinen rykäisy.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: Don't Say A Word.

  • Julkaistiin keskiviikkona 13.12.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1542 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica -yhtyeen promokuva vuodelta 2005. Bändin jäsenet kerääntyneet kiiltävän pöydän ääreen.Kotimainen power metallia soittava Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) on aloittanut hiljattain uuden albumin työstämisen. Bändi teki tämän musiikkivideon kappaleesta "Don’t Say a Word", joka on kuultu albumilla "Reckoning Night". Biisin kesto on hieman yli neljä minuuttia. Tämä albumi julkaistiin vuoden 2004 lokakuussa ja se on yhtyeen neljäs studioalbumi. "Don’t Say a Word" -kappale on julkaistu ko. albumin lisäksi Edel Recordsin tekemällä kokoelmalevyllä "Suomimetallia".

Bändi on julkaissut päiväkirjan, jossa yhtye kertoo kuulumisistaan ja musiikin luomisesta.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: Replica.

  • Julkaistiin perjantaina 27.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1877 kertaa
  • Bändit:

Suomen melodista metallia soittava Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) julkaiseen uuden singlen, nimeltään "Replica", Spinefarm Recordsin kautta ensi kuukauden 22. päivä. Single-levy tulee sisältämään uuden version levyn nimikkobiisistä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1999 SA:n debyytillä. Single sisältämää myös kappaleen "Draw Me" ja "Respect the Wilderness".

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctica: Wolf and Raven.

  • Julkaistiin lauantaina 14.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1502 kertaa
  • Bändit:

Sonata Arctica (www.sonataarctica.info) muodostui vuoden 1996 aikana Kemissä. Bändi tunnettiin sen syntymähetkenä nimellä Tricky Beans, josta nimi vaihdettiin nykyiseksi. "Wolf & Raven" -biisin on kirjoittanut Tony Kakko ja tämän musiikkivideon on ohjannut Santtu Siippainen. Levy on palkittu vuonna 2001 ranskalaisessa Hard Rock Magazinessa vuoden parhaaksi musiikkivideoksi.

Lue koko julkaisu…

Sonata Arctican päiväkirja.

  • Julkaistiin maanantaina 25.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1396 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen melodista metallia soittava Sonata Arctica on julkaissut nettisivuillaan eräänlaisen päiväkirjan, jossa kerrotaan muun muassa bändin tavasta työstää ja luoda musiikkia. Tällä hetkellä Sonata Arctica valmistelee jatkoa vuonna 2004 julkaistulle "Reckoning Night" -levylle.

Lue koko julkaisu…